tiistai 27. joulukuuta 2011

3000 kävijää!

Oho, täällä blogissa on käynnyt jo yli 3000 kävijää!
Kivaa :-)

Mutta eipä ollut kivaa tulla kotia töistä tänään.
Ensinnäkin pohjoispuolentie Muhoksen ja Oulun välissä oli poikki, linja-auto oli ajanut ojaan.
Joudun ajamaan takaisin Oulun suuntaan melkein 15 km ennen kun pääsin Sanginsuulle ja sieltä sillan yli Kajaanintielle.
Pohjoispuolentie oli ihan hirveän liukas ja sellaista 50 km/h ajeltiin siellä.

Kun pääsin kotia, näin että meidän tielle oli kaatunut kaksi isoa ja yksi pienempi kuusi.
Koska Krister ei ole kotona, niin kuin se ei koskaan ole kun jotain suurta tapahtuu, jouduin soittamaan palokunnan paikalle rivaamaan tien.
Tie oli raivattu alle tunnissa siitä kuin soiti.
Nopeaa toimintaa!
Toivotaan vaan ettei yön aikana kaadu lisää puita tielle.

Latvat kunnan mailla.

Puut jotka kaatuivat oli kunnan mailla tuon oranssin narun toisella puolella.
Rungot raivausporukka nosti meidän maille.

Runkoja

Ei ne onneksi paksuja ollut, ehkä 20cm.
Pituutta niillä kuitenkin oli reilu 10m. enkä olisi saanut siirrettyä niitä millään itse.

Krister ei tosiaan ole kotona kuten ei myöskään Jesper.
Ne lähti aamulla Pietarsaareen ja tulee vasta perjantaina kotia.
Joten mulla on hyvin aikaa painaa ylitöitä nyt kun meillä töissä töitä piisaa.
Kuvitelkaa minkälainen määrä vahinkoilmoituksia vakuutusyhtiöön on tullut näillä myrskykeleillä :-/

Nyt nukkumaan jotta jaksan taas painaa pitkää päivää huomenna!

maanantai 26. joulukuuta 2011

Legoilua Tapaninpäivänä!

Herättiin sateiseen, tuuliseen ja harmaaseen Tapaninpäivään :-/
Ei tullut mieleenkään lähteä ulos happihyppelylle vaan meidän oli keksittävä jotain kivaa tekemistä sisätiloissa.
Legoilua!

Ei ollakaan pitkiin aikoihin keritty Legoilemaan koko perheen voimin ja tänään oli sille oiva hetki.

Legot järjestyksessä.

Jesperillä on niin paljon Legoja, että ne on pitänyt lajitella väreittäin omiin laatikoihin.
Jos ne ei olisi järjestyksessä, osia ei löytyisi mitenkään.
Tämän päivän agenda oli saada koottua
Se on nyt tehty ja poika leikkii omassa huoneessaan.

Meillä on ollut rauhallinen Joulu ihan kotosalla.
Huomenna alkaa arki ja pian onkin jo Uusivuosi.

PS: Kuten kuvasta näkyy, poika ei todellakaan tarvitse yhään Legoa piiiiitkiin aikoihin!

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Kinkun sulattelua!

Tänään on Joulupäivä ja kinkkua piti päästä sulattelemaan.
Ei muuta kuin pulkkamäkeen!

Pulkkamäessä Joulupäivänä 2011

Taivaalta tuli niin paljon lunta, että hyvä kun eteensä näki.
Mutta se ei hidastanut meidän vauhtia.
Minäkin menin pulkkamäessä liukurin kanssa monta kertaa :-)

Korkalanvaara, Muhos

Täytyy sanoa, että täällä Muhosken Korkalanvaarassa, jossa me siis asutaan, on komeita pulkkamäkiä.
Lisäksi valaistu latu/pururata menee ihan pulkkamäen vieressä ja pulkkamäen päällä on laavu josta löytyy valmiita klapeja ja makkaranpaistokeppejä.

Jesper sai LA-puhelimen joululahjaksi ja se otettiin mukaan kun lähdettiin pulkkamäkeen.
Puoli yhdeltä ilmoitettiin Kristerille lällärillä, että ollaan tulossa kotia ja ruoan saa laittaa lämpimään.

Loppupäivä menee ihan leffoja kattellessa ja herkutellessa.
Taidan kipaista huoltsikalle hakemaan muutaman siiderin illaksi :-)

Hyvää Joulua!

Jouluaatto alkoi meillä jo klo 7:30 kun Jesper pomppas sängystä ja kysyi, mennäänkö saunaan?
Jesper nimittäin epäili, että Pukki tuo lahjat sillä aikaa kun me ollaan saunassa.
Ja koska se halusi lahjat heti, se halusi luonnollisesti saunaan heti aamulla puoli 8 ;-)

Ei menty kuitenkaan saunaan heti aamulla vaan aamupäivä meni jouluruokien valmistamiseen.
Yhden maissa mentiin saunaan ja kas kumma, Jesper oli oikeassa.
Sillä aikaa kun oltiin saunassa, kuusen alle oli ilmestynyt lahjoja.
Kristerkään ei nähnyt pukkia vaikka sattui juuri sillä hetkellä olemaan vessareissulla saunasta ;-)

No, lahjoja tuli hirmuinen määrä.
Sain kuin sainkin mun toivoman valkoisen rannekellon.
Krister ihan liikuttui omasta lahjasta, se sai Nightwishin uusimman levyn sekä liput Nightwishin keikalle.
Nightwish esiintyy
4. maaliskuuta 2012

Jesper oli tietysti ollut superkiltti ja lahjavuori olikin sen kokoinen.
Mieluisimmat lahja taisi olla mini-läppäri sekä Legot.

Tarkkaa puuhaa

Pian maha alkoi kurnimaan ja oli aika syödä jouluateria.
Kinkku oltiin paisettu edllisenä yönä ja se onnistui täydellisesti.
Lisäksi pöydässä oli perinteiset jouoluruoat kuten, rosollia, porkkana- ja lanttulatikkoa, silliä jne.
Viinivalintakin osui nappiin (Krister oli saanut apua viinin valintaan Alkon tyypiltä)!

Pöytä koreana

Loppuilta menikin leffoja katsellessa ja leluilla leikkiessä.
Meillä oli oikein ihan ja rauhallinen koti-joulu, juuri sellainen josta olin haaveillut.

Rauhallista Joulua!

torstai 22. joulukuuta 2011

Löylyissä!

Arvatkaapas mitä?
Tultiin juuri saunasta, ihan omasta uudesta saunasta.
Aaaaah!

Onhan sielä vielä pientä viilaamista jäljellä, mutta ihanissa löylyissä oltiin :-)

Huomenna menen vielä töihin klo 8-16 ja sen jälkeen alkaa joulunvietto.
Jesper ja Krister hoitaa ruokaostokset, minä käyn hakemassa jotain kivaa joulukattaukseen.

Joko teillä alkaa olemaan joulu valmiina?

tiistai 20. joulukuuta 2011

Sauna - melkein valmis!

Kun nyt kerran otin kameran esille ajattelin napata kuvan meidän saunasta, miltä se näyttää juuri tällä hetkellä.

Mustaa ja valkoista

Lauteitten alalaudat puuttuvat sekä selkänojalaudat.
Katto pitää maalata vielä kolmannen kerran ja listat laittaa kiinni.
Lasiseinä ja -ovi tulee tännän joten ne saadaan laitettua varmaan tänään tai huomenna, riippuu kiireistä.

Se että meillä on kaakeliseinät eikä perinteistä puupaneelia seinillä, on herättänyt keskusteluja.
Toiset tykkää toiset ei :-)
Myös se, että saunan puuosat on mustia on herättänyt kummastusta.
Fiksut ihmiset väittää, että kyllästytään saunaan vuoden sisällä ja meitä tulee harmittamaan kun ei tehty puulaatikkoa muistuttavaa huonetta.

Mutta hei, me tässä saunassa saunotaan.
Kutsun kaikki halukkaat saunailtaan uuden vuoden jälkeen!
Saatte itse kokeilla onko hyvät vai huonot löylyt :-)

Joulu takkahuoneessa!

Nyt kun Krister ja Jesper on paremmassa kunnossa, niin mulle on iskenyt poikien flunssa.
Krister tosiaan mittas eilen itseltänsä 37,6 asteen lämmön joka on sille jo ihan kuumetta.
Jesper meni ihan tukkoon illalla ja lämpö nousi 37,8 asteeseen joten normi flunssasta on kyse.
Tänään ollaan vielä kotona Jesperin kanssa, mutta Krister lähti töihin.
Toivon, että huomenna mekin päästäisi töihin ja eskariin.

Tänään mulla on ollut aikaa kuvata jouluisia kuvia takkahuoneesta.
Ja koska inhoan joulukoristeita, sieltäkään ei löydy muuta kuin yksi tähti ikkunassa.

Mustaa, valkoista ja harmaata - mun makuun!

Vein takkahuoneen sohvapöydän olohuoneeseen, joten takkahuoneessa on nyt tilpäisesti toi koivunvärinen pöytä *yök*


Täällä sit istutaan ja vilvoitellaan jouluaattona saunan jälkeen ;-)

Lasiliikkestä nimittäin soitettiin eilen, lasit ovat saapuneet ja ne voi noutaa tänään!
Joten töitten jälkeen Krister tekee mutkan Jäälliin :-)

maanantai 19. joulukuuta 2011

Sairas!

Jesper herätti minut viime yönä vähän ennen yhtä.
Se oli ihan sekaisin, kysyi koko ajan onko nyt jo aamu?
Pian se alkoi valittamaan kipeää mahaa ja olin varma, että pojalle on iskenyt mahatauti.

Mentiin olohuoneen sohvalle nukkumaan ettei herätetä Krister.
Kaksi tuntia poika valitti milloin mahaa, kylkeä, päätä, silmää, polvea tai käsivartta.
Ts. pojalla ei ollut mahatauti eikä se tuntunut kuumeiselta.
Muuta kipeä se oli koska se ihan itki kivusta.
Annoin sille särkylääkettä ja kolmen maissa se jo nukkui taas.

Aamulla poika ei ollut moksiskaan yön taphtumista.
Mutta kun se halus äsken sohvalle pötköttelemään mittasin siltä varmuuden vuoksi lämmön.
37,6 astetta näytti mittari.

Tämän päivän poikaa saa lepäillä ja illalla katsotaan taas tilanne. 
Huomenna olisi eskarin joulujuhla ja sinnehän poika tietysti haluaa.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

4. Adventti ja kuusi koristeltu!

Meidän viikonloppu on koostunut joulusiivouksesta ja saunan rakentamisesta.
Tänään on 4. adventti, viikon päästä on jo joulu!


Lauantaina siivosin alakerran ja tänään (sunnuntaina) olen siivonut yläkerran.
Krister on taas puolestaan rakentanut saunaa.
Sielä on nyt lauteet 90%:sti valmiit, kattopaneelit on maalattu ja asennettu, valot kytketty, kiuaskin on asennettu, täytetty kivillä ja laitettu hetkellisesti päälle :-)
Nyt odotetaan lasien saapuvaksi ensi viikolla jotta päästään joululöylyihin.

Lupasin Jesperille, että kun joulusiivous on tehty, koristellaan kuusi.
Ja niin me sit saatiin hetki sitten kuusi koristeltua.

Myös Usko, toivo ja rakkaus-valosarja ikkunassa.

Olen koko viikon töissä, aatonaattona olen töissä klo 16 asti :-(
Joten jouluvalmisteluihin ei jää kovin paljon aikaa.
Sovittiin, että Krister ja Jesper hoitaa kaupassa käynnin, kinkku paistetaan jouluaaton vastaisena yönä, muut ruoat ostetaan valmiina.
Jotakin pientä saatetaan tehdä itse, katotaan mitä keritään.

Olen päättänyt etten stressaa yhtään , kyllä me keritään saada kaikki valmiiksi :-)

Oikein hyvää joulunalusviikkoa kaikille!

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Joulua olohuoneeseen!

Huomenna taidan lähteä shoppailemaan vähän joulutunnelmaa meidän olohuoneeseen.
Tänä vuonna mennään ihan perinteisen punaisella ja hopealla/harmaalla.


Mun teksis niin mieli ostaa uusi TV-taso.
Pitää kuitenkin rakentaa tuo sauna valmiiksi eka ennen kun ruvetaan miettimään uusien huonekalujen ostamista.

Joko alatte olemaan joulutunnelmissa?


Kolmas adventti!

Viime yönä Muhokselle tuli kunnon lumi maahan.
Kun herättiin aamulla koko maailmaa peitti 10-15 cm paksu lumikerros!
Ihanaa!!!
Eikun ulkovaatteet päälle ja pulkkamäkeen.

Eka kunnon lumi

Pian paikalle tuli muitakin perheitä ja lapset sai tehtyä hienon pulkkamäen.
Voi sitä lasten iloa!

Kun tultiin kotia juotiin lämmintä kakaota ja syötiin piparkakkuja.
Ja piparkakkutalokin koottiin ja koristeltiin.


Tarkkuutta vaativaa puuhaa

Koska ulkona oli niin mahtava keli, mentiin vielä pihalle tekemään lumiukko ja -lyhty.
Kuvaa en valitettavasti saanut otettua kun alkoi jo olemaan niin pimeää.

Tänään on ollut tosi kiva päivä.
Ihanaa kun lumi tuli!

Lahjoja roppa kaupalla!

Tänään ollaan hankittu kaikille aikuisille joululahjat.
Ja jälleen kerran ollaan shoppailut kotona omassa rauhassa.

Tänä vuonna aikuisten joululahjarahat lahjoitetaan Kirkon ulkomaanapuun.


Hyvään tarkoitukseen

Olen kyllästynyt ostamaan konvehtirasioita ja kahvipaketteja aikuisille ihmisille joilla jo on kaikkea.
Joten tänä vuonna joululahjarahat lahjoitetaan tarvitseville.

Tässä linkki:


Sielä saat lahjoittaa rahaa tarvitseville.

torstai 8. joulukuuta 2011

Kirpparilla!

Mulla on ollut taas pöytä

Tällä kertaa kaupaksi meni pääsääntöisesti leluja kun taas vaatteita ei mennyt juuri yhtään.
Ostaakohan ihmiset joululahjatkin kirpparilta?

Myynti ei ollut mikään huima, kassaan kilahti 90,60 €.
Mutta ihan kiva raha toikin on ja ne menee suoraan Jesperin tilille.

Ostatteko te joululahjoja kirpputoreilta?

tiistai 6. joulukuuta 2011

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Tänään Suomi täyttää 94 vuotta.
Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Myös Jesperillä on ollut suuri päivä tänään,
siltä irtosi ensimmäinen hammas!

Harvahammas

Nyt pojan huoneen ikkunalaudalla odottaa hammas vesilasissa Hammaskeijua :-)
Tapahtuman kunniaksi Jesper koristeli enkelipiparkakun Hammaskeijuksi.

Huomaa hammas jossa vielä vähän verta Hammaskeijun kädessä!

Meillä vietettiin Itsenäisyyttä ihan kotosalla.
Itsenäisyyspäivän aattona olin ihan normaalisti töissä kuten Kristerkin.
Kristerin oli vain otettava poika mukaan töihin koska eskari oli kiinni.
Illaksi Krister teki ihan hurjan hyvää uunisiikaa joka nautittiin hyvän valkoviinin kera.

Tänään ollaan rakennettu saunaa sekä tehty kotiaskareita.
Linnan juhliakin seurattiin sivusilmällä, mutta ne ei nyt niin hirveästi jaksa kiinnostaa.

Miten teillä ollaan vietetty Suomen Itsenäisyyttä?

Leivontaa!

Ollaan leivottu Joulun ensimmäiset piparkakut ja tortut.
Jesper on tosi haka leivontahommissa.
Ostin sille oman kaulimen jolla on kiva kaulia piparkakkutaikina sopivan paksuksi.

Piparkakkuja tulee kuin liukuhihnalta

Jesper on myös tosi haka tekemään joulutorttuja.
Tänä vuonna kokeilin omena-kaneli marmeladia ja se on kyllä tosi hyvää, paljon parempaa kuin luumuhillo.

Joulutorttu Mestari!

Mutta kaikista mukavinta on koristella piparkakut.
Ostin vaalenpunaista, vihreää ja valkoista sokerimassaa sekä huopeapalloja ja mansikkakuulia korsteluun.

Taiteilija työssään.

Minäkin innostuin tekemään joulupöytään paikka "kortit" :-)



Piparkakut on kuitenkin parhaita kun niitten päälle laittaa paksun siivun sinihomejuustoa.
Ja herkku huuhdellaan alas ruotsalaisella joulujuomalla eli Julmust:lla *nam*

lauantai 3. joulukuuta 2011

Kuumat löylyt!

Tilattiin kiuas eilen

Kuva lainattu Harvian sivuilta

Harvian pilari kiuas erillisellä ohjauspaneelilla.
Odotan suuria tältä kiukaalta.
Toivottavasti odotukset täyttyy :-)

perjantai 2. joulukuuta 2011

Kovia paketteja!

Pitäähän pukin kontista löytyä koviakin paketteja ei pelkästään pehmosia.
Klikkailin Jesperille mini-läppärin joululahjaksi
Gigantti:n sivuilta

Samsung 10.1" minikannettava N145 (musta)

Nyt pojalla on kone mistä katsella leffoja ja surffailla netissä kun ollaan reissussa.
Sen kannettava DVD-soitin meni rikki jo reilu vuosi sitten eikä me olla saatu ostettua sille uutta.
Mutta nyt Pukki tuo pojalle koneen.

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Pehmosia paketteja!

Nettishoppailu on ihan parasta!
Ei tarvi tungeksia raivohullujen ihmisten kanssa kaupoissa tappelemassa samoista aletuotteista joululaulujen raikuessa kaiuttimista.
Ei, kun shoppailet netissä voit samalla siemailla kahvia ja nauttia kodin hiljaisuudesta kun lapsi on mennyt nukkumaan.
Ja näin teen juuri nyt.
Sain juuri tilattua koko perheelle pehmoset paketit pukin konttiin


Kuva lainattu Ratia Shopista

Olen niin varma että päästään nauttimaan oman saunan löylyistä jouluna, että tilasin meille kaikille uudet kylpytakit.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Askel kohti lämpimiä löylyjä!

Tänään olin saanut tarjouksen mun sähköpostiin saunan lasiseinästä ja -ovesta.
Oli kyllä esimerkillisen nopeaa toimintaa!
Tämän takia en lähde kyselemään hintaa muualta vaan pistin tilauksen vetämään.

lupaa meille lasit toimitettuna kotia kolmen viikon sisällä, ennen Joulua siis :-)

Oulun Rakennuslasi on meille entuudestaan tuttu toimittaja.
Otettiin heiltä saunan lasiseinä ja -ovi sekä kuistin lasiseinät kun remontoitiin meidän rivitaloasunto.

Viikonloppuna onkin tiedossa puutavaran hankinta lauteita ja kattopaneelia varten.

1:nen Adventti!

Onko se jo pian täällä?
Joulu siis!

Hyvää Ensimmäistä Adventtia!

Vuoden 2011 Adventtikynttelikkö.

Tänä vuonna oikein innostuin tekemään itse Adventtikynttelikön :-)

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut rauhallinen viikonloppu.
Monet ovat varmaankin viettäneet Pikkujouluja.
Tiedän muutaman tämänkin blogin lukijaa joka oli melko heikossa kunnossa sunnuntaina ;-)
Itse en sit päässyt työpaikan Pikkujouluihin, mutta tuleehan noita pippaloita...

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Jouluksi löylyihin?

Ollaan päätetty, että tänä Jouluna meillä on sauna!

Vaikken ole mikään saunaihminen, niin huomaan kaupaavani saunaa nyt kun meillä ei sellaista ole.
Tässä on mun inspiraation lähde:

Musta sauna.

Ollaan jo sen verran tehty saunaa, että lattia- ja seinäkaakelit on asennettu.
Tänään laitoin hintakyselyä lasiseinästä ja -ovesta toimituksineen.
Olen selvittänyt mistä mustaa "maalia" on saatavilla.
Sekä ollaan mitattu sauna ja laskettu tarvikemenekki.

Toivon mukaan päästään aloittelemaan laudekehikon rakentamista ja kattopaneelien maalamista jo ensi viikonloppuna.

torstai 24. marraskuuta 2011

Pitkän kaavan mukaan!

Nyt kun Jesper on jo iso poika, sen kanssa on helpompi kulkea.
Joten yhtenä iltana, meidän Ruka reissulla, päätettiin mennä syömään oikein pitkän kaavan mukaan.

Laitettiin ykköset päälle ja tilattiin taksi mökille.
Jesper oli ihan innoissaan jo pelkästä taksimatkasta :-)
Mentiin Rukalle
jossa tilattiin Kristerille ja mulle alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka.
Lisäksi otettiin pullo punaista viiniä.
Jesper sai nakit ja ranskalaiset.

Dippausta

Jälkkäriksi tilattiin Jesperille Muumi-ylläri joka sisälsi mm. jätskiä ja muutama Muumi-tikkari.

Tuplatikkarit!

Sielä oli tosi vähän porukkaa, mutta todella mukava ja rauhallinen tunnelma.
Valitettavasti ne oli poiminut pois lasten leikkinurkkauksen illaksi.
Jesperin aika kävi jossain vaiheessa pitkäksi, muttei me oltu sielä kuin kolme tuntia.

Kun tehtiin lähtöä takaisin mökille Jesper huomas pikkasen isomman takan baarin puolella.

Melkoinen tulipesä!

Pesä oli niin syvä, että sinne pitää astua pari askelta sisälle kun heittää klapeja tulelle.

Meillä oli todella mukava ilta!
Ruoka oli aivan taivaallista ja koko Rukan henkilökunta on ystävällistä, taksikuskeja myöten.

Yrjö tuli kylään!

Heräsin torstain vastaisena yönä siihen, että mun maha oli ihan sekaisin.
Ensiksi en tiennyt oliko sen unta vai totta.
Melko pian totesin kuitenkin, että Yrjö on tullut meille kylään ja juoksin minkä kintuistani pääsin vessaan.
*nice*

Siinä vierähti muutama aamuyön tunti sängyn ja vessan välissä juosten.

Torstai aamupäivä meni ihan maatessa, mutta vessaan en tarvinut enään juosta.
Lepäilen kotona tämän ja huomisen päivän.
Sit onkin jo viikonloppu.

Lauantaina olisi työpaikan pikkujoulut, mutta ne jää nyt juhlimatta mun osalta.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Lämmintä pukinkonttiin!

Ostin lämmintä pukinkonttiin.

H&M:n villasekoitesukat

Nämä laitan Jesperille pukinkonttiin.

Kotisivu!

Vihdoinkin ne on auenneet,

DIMITRI KEISKIN KOTISIVUT

Kuva lainattu Dimitrin Keiskin kotisivuilta

Nyt vaan kyttäämään milloin Dimman tulee Suomeen.
Sivuilla se kirjoittaa, että keväällä 2012 se olis tulossa tänne.
Sitä jäädään siis odottamaan.
Sekä levyä jota se alkaa työstämään ensi vuoden alussa.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Tykitystä!

On se kieltämättä hassun näköistä kun isot koneet tykittää lunta rinteisiin.
Tänä talvena lumentulo on myöhästynyt ja esim. hiihtokeskukset on menettäneet suuria summia rahaa.
Joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää tekolumen tekeminen.

Puut tekolumen peitossa

Koneet huusi aamusta iltamyöhään.
Ja kyllä niillä oli jo yksi rinne auki jossa porukat lasketteli.

Sisätiloista otettu iltakuva rinteistä joita tykitetään.

Lasen talvileikkipaikkakaan ei ollut vielä auki, mutta Jesper löysi keinuja ja liukumäkiä.


Monen tunnin ulkoilun jälkeen oli ihanaa mennä kuumalle kaakaolle.
Matkamuistoksi ostettiin unisiepparit, Jesperille oma sekä Kristerille ja mulle yhteinen.
Pietarsaareen lähti terveisiä postikorttien saattelemana.

Kuumaa kaakaota ja suklaakeksejä.

Ihana ulkoilupäivä, aurinko paistoi ja pakkasta oli -13 C.

Mökkeilyä Rukalla!

Meistä ei ole kuulunut muutamaan päivään mitään ja se johtuu siitä, että ollaan oltu Rukalla.
Vuokrattiin
 OP-Pohjola:n
mökki Rukan Pulkkajärveltä.
Sieltä on 10 km Rukalle ja 15 km Kuusamoon.

Mökkivuokraus alkoi perjantaina 18.11. ja päättyy perjantaina 25.11.
Me tultiin kuitenkin kotia jo tänään, sillä olin saanut vaapata ainoastaan maanantain ja tiistain.

Mökki oli avian ihana 70 m2:n kelohirsimökki jossa oli 3 makuuhuonetta, 3 makuupaikka yläkerrassa, täysin varustettu keittiö, olohuone jossa takka, 2 vessaa, sähkösauna, pyykkikone ja kuivauskaappi.

Löhöilyä sohvalla

Harmi kun takka ei ollut varaava, ei se lämmennyt juuri yhtään vaikka poltettiin siinä tuli koko ajan.
Ulkovarasto oli kuitenkin täynnä koivuklapia joten ne päässyt ainakaan loppumaan :-)

Takassa roihuaa tuli.

Saunassa käytiin ihan joka ilta ja herkkuja kokkailtiin keittiössä.
Muutaman sadan metrin päässä oli lappilaiskota (=grillikota) jonne myös oli varattu kunnolla klapeja.
Yksi päivä käytiin sielä katsastamassa paikkoja.


Minä ja Bella menossa kodalle.

Jesper laittoi kunnon tulet pesään jotta illalla olisi vähän lämpimämpi kun meidän oli tarkoitus tulla takaisin makkaranpaistoon.

Mestari työssään.

Ja kun tultiin illalla takaisin kodalle, niin sielä oli vielä vähän lämmintä.
Ulkona oli pilkkopimeää, kodassa roihusi tuli ja makkarat tirisi keppien päässä.

Komia tuli.

Oli kyllä ihanan rauhallinen paikka eikä sielä ollut hirmusti ihmisiäkään vielä.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Eka joululahja hankittu!

Nyt se alkaa, joululahjojen hankinta.
Eilen tein ensimmäisen hankinnan
Jordglob.se :stä,
ne toimittaa myös Suomeen.

Maailma!

Tämän Jesper saa joululahjaksi.
Teksti on ruotsiksi ja lisäksi jokaisen maan ja maaosan kohdalla on sen alueen kuvia, kuvia jotka jotenkin liittyy maahan/alueeseen.


Hienoja yksityiskohtia!

Lisäksi tässä on valot joten se toimii kivasti vaikka yölamppuna.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Ja voittaja on...



En osaa edes sanoin kuvailla sitä riemua jota meillä koettiin sunnuntai iltana kun Dimitri Keiski vei voiton kotia Ruotsin True Talentissa.
Nyt odotetaan Dimmania Suomeen keikalle.
Sen takaan, että minä olen ensimmäisellä rivillä joraamassa ja onnittelemassa miestä hienosta voitosta.

ONNEKSI OLKOON DIMITRI!



sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Onneksi olkoon, isät!

Kristerille tuotiin kahvit ja isänpäivälahja sänkyyn tänä aamuna.
Jesper oli askarrellut kortin jonka se antoi isällensä perjantaina kun eskarissa tarjottiin isänpäivänaamiainen.

Tänään Krister sai lahjaksi paidan ja kimpun ruusuja.

Hyvää isänpäivää, Krister!

Ei meillä kuitenkaan laiskotella vaikka onkin juhlapäivä.
Ei, meillä tehdään töitä!
Tänään Krister sai valmiiksi, eilen aloittamansa, koirankopin Bellalle.

Bellan koppi.

Minä olen siivoillut viimeiset roskat pihalta ja laittanut pihavalot.
Nyt saa talvi tulla!

tiistai 8. marraskuuta 2011

Viimeiset väliovet!

Tänään Krister on ahkeroinnut töitten jälkeen ja asentanut tämän huushollin viimeiset väliovet.

Meillä oli jo ovi asennettuna alakerran tekniseen tilaan, mutta päätettiinkin vaihtaa se.
Krister sai niin hyvän diilin palo-ovesta, että päätettiin vaihtaa tavallinen huoneovi palo-oveen.
Ei sinne sellaista oikeasti tarvita, mutta rakennustarkastaja oli sitä mieltä että sellainen on hyvä.
Ja onneksi ovi oli kaiken lisäksi mun makuun, värinsä puolesta siis ;-)

Kiiltäväpintainen, vaaleanharmaa palo-ovi.

Jos mietit mitkä noi valkoiset laatikot lattialla on, niin niitten sisällä on kissojen hiekkalaatikot.
Ostettii IKEA:lta kaksi keittiön yläkaappia jotka on tarkoitettu liesituulettimelle. 
Laitettiin niihin jalat alle ja sahattiin päihin kissan menevät reijät.
Nyt hiekat pysyy laatikoissa eikä pissaset hiekat seiso suoraan lattialämmityksen päällä.

Ja takaisin ovi-hommiin =>

Ovi joka oli asennettu pyykkituvan ja teknisentilan väliin jäi nyt ylimääräiseksi, mutta sillekin löydettiin käyttöä.
Meiltä on nimittäin puuttunut yläkerran kylppäristä ovi.
Ts. me ei olla voitu käyttää sitä vessana vaikka meillä on koko ajan ollut pytty siellä :-)
Noooh, nyt on ovi!

Ylälista jäi puuttumaan, pitää hakea sitä lisää kaupasta.

Onko muuten tutun näköisiä lapsia noissa tauluissa?
Yläpuolella on Jesper 1-vuotiaana.
Alapuolella olen minä n. 1-vuotiaana.
Kummatkin on öljymaalauksia valokuvista.
Joku päivä vaihdan niihin modernimmat kehykset tai sit vaan spraymaalaan ne yksivärisiksi.
Katotaan mitä mä keksin niille.

Nyt on siis talon viimeiset väliovet asennettu!
Melkoinen saavutus sekin :-)

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Panelointia ja pihahommia!

Vaikka keli ei suosinut pihahommia tänään, niin oltiin koko perhe useampi tunti ulkona.
Laitettiin pihakalusteet ja grilli autotaliin.
Jesperin pihalelut laitettiin puumajaan.
Ja muutenkin siivottiin kesän jälkiä pois.
Lisäksi vedettiin oranssia merkkilankaa meidän tien ja pururadan väliseen metsään.
Jospa ihmiset nyt tajuaisi, että tämä on asutettu piha eikä tarkoitettu yleisölle. 

Kun oltiin syöty niin alettiin asentamaan kylppäriin kattopaneeleita.
Ihan ei saatu valmiiksi panelointia, sillä laudat loppui kesken.
Mutta maalaan niitä lisää viikolla.
Kyllä ilme muuttui huimasti.

Valkoinen paneelikatto yläkerran kylppärissä. Spotit katossa.

Pian päästään kalustamaan kylppäri!

Halloween bileet!

Eilen vietettiin pienimuotoiset Halloween bileet täällä kotona.
Ennen juhlintaa käytiin kuitenkin hautausmalla.


Siellä oli todella kaunista!
Joka puolella oli kynttilöitä ja lyhtyjä.

Kotona katettiin Jesperin kanssa pöytä koreaksi ja tehtiin juhlaillallinen.
Menulla oli: Kärpässieniä, verestäviä silmiä, ihmisen sormia ja vihreää limaa.
Ruokajuomaksi tarjottiin lohikäärmeenverta.


Pukukoodikin meillä oli, monsteriasu.
Krister oli taikuri, minä piru ja Jesper oli Frankenstein.

Ihmisen sormia ja vihreää limaa.

Illalla syötiin vihreää popcornia ja katottiin leffaa.
Rahallinen koti-ilta monstereilla siis.