Meillä kävi vieraita lauantaina, Maalahdesta asti.
Niillä oli Igor mukana.
Igor on pian 7-vuotias Tiibetin Mastiffi.
Igor
Igor jää meille Bellan kaveriksi.
Nyt kokeillaan ainakin kuukausi miten yhteiselo lähtee sujumaan.
Ensikohtaaminen meni hyvin eikä koirat tapelleet.
Ensimmäinen yö meni rauhallisesti ja kaikki on saannut nukkua.
Kuin kaksi marjaa
Igor on paljon isompi kuin Bella, mutta hämmästyttävän saman näköinen.
Igorilla on kippurahäntä, mutta väritykseeltään melkein kopio Bellasta.
Tehtiin iso häkki koirille perjantai-iltana, mutta siitä minulla ei ole kuvaa.
Sielä kaverukset ovat temmeltäneet ja tutustuneet toisiinsa.
Olen varma, että kummankin koiran elämänlaatu paranee nyt kun niillä on kaveri jonka kanssa olla silloin kun me ollaan töissä.