keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Tien lanaus!

Ihanaa, pakkaset ovat täällä!
Lunta meillä ei vielä ole, mutta tällä hetkellä pakkasta on n. 5 astetta.
 
Muutama viikko sitten laitoin Muhoksen kunnan Tekniseen virastoon viestä, että meidän yksityistie on ihan hirveässä kunnossa.
Meillä on noin kilometrin verran yksityistietä omalla tontilla jonka kunnossapidosta vastaamme itse.
Ollaan kuitenkin annettu lupa kuntalaisille ja urheilujärjestöille käyttää n. 110 metriä pitkää pätkää.
Tämä pätkä vie parkkipaikalta hiihtostadionin kuulutoskopille.
Koska tiepätkä on kovalla käytöllä, sen kunto on mennyt tosi huonoksi.
Sora on hävinnyt ja tie on täynnä pahoja kuoppia.
Tälle tienpätkälle anoin siis tukea kunnostamista varten.
 
Ja nyt tienpätkä on hoidettu tilapäisesti kuntoon.
Tänään, kun tie vihdoinkin jäätyi, se käytiin lanamassa kunnan toimesta!
 
Tie parkkipaikalle päin
 
Tuon mutkan jälkeen alkaa parkkipaikka ja siihen päättyy meidän tie.
Ensi kevään agenda on raivata tuo mutka risuista.
Se alkaa olemaan vaarallinen kun sen taakse ei näe kun tulee autolla.
Hain kunnalta tukea myös raivaustyöhön, mutten ole saanut sille vielä päätöstä.
 
Tasainen tie
 
Tuo kuva on otettu parkkipaikalta meille talolle päin.
Talo on sen verran syrjässä ettei sitä näy metsän täpi :-)
Tie on tosiaan kaiken kaikkiaan n. kilometrin pituinen, mutta huonossa kunnossa oli ainoastaan se 110 metriä jota kuntalaiset käyttää.
Nyt kun tie on lanttu, niin se näyttää niin hienolta ja tasaiselta.
Anoin myös tukea uudelle soralle, mutta vaikuttaa siltä ettei kunta tule vastaan sen suhteen.
 
Mutta onhan tämäkin jo jotakin.
Kiitos Muhoksen kunnalle!
 

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Harmaa ja sateinen viikonoppu!

Vaikka viikonloppu on ollut harmaa ja sateinen niin meillä on ollut ihan mukava ja rento viikonloppu.
Ensinnäkin Krister on ollut kotona pitkästä aikaa.
Lisäksi ollaan saatu tehtyä paljon rästiin jääneitä kotitöitä.
 
Krister ja Jesper on tehnyt pihahommia, kaatanut puita ja pensaita joita ne on polttanut isossa kokossa.
Minä olen siivonnut sisällä, pykännyt, pessyt vessat, käynnyt kaupassa, tehnyt ruokaa jne jne.
 
Toisten mielestä tämä ei vaikuta kovin rennolta viikonlopulta, mutta mille tämä on sitä parasta rentoutumista.
 
Lauantai päättyi kuumiin löylyihin ja herkutteluun.
Parin viinilasin jälkeen olin jo valmis siirtymään unten maille :-)
 
Ensimmäiset joulutortut on myös tehty ja syöty.
 
Torttutehtailua
 
Jesper on ahkera apupoika.
Tehtiin kaksi pellillistä joulutorttuja,
Yksi pellillinen luumumarmeladilla ja toinen omena-kaneli marmeladilla.
Nam, nam!

Viikonloppu huipenui siihen, kun Jesperiltä irtosi kolmas maitohammas :-)

Harvahammas
 
Nyt menen katsomaan elokuvaa Jesperin ja Kristerin kanssa.
Kinkkukiusauksin taitaa olla juuri valmis.
Rentouttavaa sunnuntai ilta!
 

perjantai 23. marraskuuta 2012

Pehmeitä paketteja!

Joululahjojen shoppailu jatkuu.
Jesperin pehmeitten pakettien sisältö näyttää tältä:

H&M

Ihan perusvaatetta siis, mutta tuiki tärkeitä :-)

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Pukin konttiin!

Ensimmäiset hankinnat pukin konttiin on nyt tehty.
Joulupukki tuo Jesperille:

 Avatar PS3


Spyro Wii

CDON.COM :sta tilasin nämä.

Tiedetään siis mitä meillä tehdään Joulupyhät ;-)

tiistai 20. marraskuuta 2012

Korkalanvaaran lavulla!

Krister tuli maanantai-iltana kotia, se on ollut 10 päivää Etelä-Suomessa.
Haettiin Jesperin kanssa Krister Oulunsalon lentokentältä töitten jälkeen.
Voi sitä riemua kun poika näki isänsä, siinä tuli äidille ihan tippa linssiin :,-(
Täytyy sanoa, että tuo 10 päivää pois kotoa on pikkasen liian pitkä aika.
 
Krister lähtee takisin Helsinkiin keskiviikko aamuna, vien sen lentokentälle ennen töihin menoa.
 
Oltiin saatu Jesperin opelta luvan, että Jesper sai olla kotona koulusta tiistaina.
Pojan täytyy saada olla isänsä kanssa.
Minullahan oli NRS-päivä tiistaina (eli tänään) joten minä olin ihan luvalla kotona.

Maanantai iltana lähdettiin Korkalanvaaran laavulle grillaamaan makkaraa.
 
Tuli
 
Oli tähtikirkas taivas ja muutama plussa aste.
Pari tuntia oltiin laavulla, grillattiin makkaraa ja vaan oltiin.
Sielu lepää.
Kun tultiin kotia sauna oli lämmennyt.
Muutaman kylmän saunaoluen jälkeen unta ei tarvinnut hakea kauan.
 
Ollaan me onnellisessa asemassa kun saadaan asua näin hienolla paikalla!
 

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kirppis-Kamu!

Vihdoinkin Muhokselle on tullut paikka jonka palveluita minäkin käytän, jos ei lasketa mukaan S-Marketia ja Alkoa ;-)
Nimittäin kirpputori,
Vuokrasin sieltä pöydän kahdeksi viikoksi, hintaa sille tuli vaatimattomat 40€.
Paikka on siisti ja sieltä löytyy lapsille leikkipaikka.
Lisäksi sielä voi maksaa Visa Electronilla.
Lauantaina käytiin Jesperin kanssa siistimässä meidän pöytää.
Huomattiin, ettei vaatteita ole mennyt juuri yhtään, mutta melkein kaikki lelut oli myyty!
Nälkähän siinä tuli siivotessa joten käytiin Kebabilla
Joka muuten oli ihan täynnä, saatiin Jesperin kanssa viimeinen vapaa pöytä.
Kebab riisillä

Jaettiin Jesperin kanssa kebab annos, ei me oltaisi jaksettu kokonaista annosta.

Kirpparipöytä meillä on vielä ensi viikon torstaille jolloin se pitää tyhjentää.
Pitäkää nyt peukkuja, että saadaan myytyä niin paljon kuin mahdollista, saataisi ainakin omat pois.

Huomenna alkaa taas uusi viikko.
Meillä se alkaa iloisesti, sillä Krister tulee kotia.
Krister on ollut nyt 9 päivää pois kotoa, joten ikävä on ollut kova.

Oikein hyvää sunnuntai-iltaa kaikille ja hyvää alkavaa työviikkoa!

Tapaaminen idolin kanssa!

Eräänä syyskuisena lauantaipäivänä lähdettiin Jesperin kanssa
Kempeleen Zeppeliniin
 shoppailemaan.
Niin kuin yleensä, meillä ei ollut mitään tietoa siitä, että sielä oli jotkut häppeningin menossa.
Parkkipaikka oli ihan täynnä ja kauppakeskuksessa raikas musiikki.

Jesperin kanssa kuitenkin vaan shoppailtiin kouluvaatteita jonka jälkeen mentiin syömään.
Sielä sit kuulin kun joku tyyppi puhui mikrofoniin, että Mikko Sipola esiintyy pian.
Mitäh, Mikko Sipola!?!

Se soitti kitaraa ja lauloi sielä kauppakeskuksessa ja oli juuri niin ihana kuin TV:ssä <3

Jesper & Mikko
 
Mikko Sipola voitti The Voice of Finlandin 2012.
Minäkin äänestin Mikkoa.
 
Oli hienoa Zeppeliinissä kun mentiin esiintymisen jälkeen hakemaan nimmaria.
Sanoin Mikolle:
-Kan vi få en autograf, skriv "Till Jesper" på den.
Och så ska vi ta ett foto på dej och Jesper.
 
Kaikki paikallaolijat katto meitä pitkään kun puhuttiin ruotsia Mikon kanssa.
Mutta kun Mikko on suomenruotsalainen, niin pakkohan sitä oli hyödyntää ;-)
 
On se vaan niin ihana ja on sillä mahtava ääni!

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Paras työpaikka koskaan!

Sen jälkeen kun Jesper oli nukahtanut lauantai iltana, minä menin töihin ( meidän työhuoneeseen ;-) ).
Ohjelmassa oli laskutusta.
 
Lauantai iltana
 
En saanut laskutettua kaikkea, piti tarkistaa pari juttua esimieheltä.
Joten homma jatkui sunnuntai aamuna.
 
Sunnuntai aamuna
 
Mulla on ihan oikeasti maailman paras kakkosduuni!
 
Oikein hyvää tulevaa työviikkoa kaikille.
 

lauantai 10. marraskuuta 2012

HopLop Oulu!

Oulun HopLop on uusiutunut.
Nykyään se on paljon isompi.
Sinne on tuotu trampoliineja, polkuautorata ja iso pomppulinnamainen liukumäki.
 
 Krister lähti aamu kuudelta ajamaan kohti Helsinkiä joten jäätiin Jesperin kanssa (taas) kahdestaan kotia.
Päätettiin lähteä HopLopiin kuluttamaan päivää.
 
Eläimellistä menoa
 
Jesper jaksoi hillua 2,5h ja olisi ihan varmasti jaksanut kauemminkin.
Mutta mä en jaksanut :-/
Mua rupes ottamaan ihan korviin se jumalaton meteli, huuto ja kirkuminen.
Miten ihmeessä ne työtekijät kestää sen metelin?
Mutta kiva paikkahan sen on lapsille, sitä en mene kieltämään.
 
Muistan kun HopLopia ei vielä ollut Oulussa ja käytiin jossakin Etelä-Suomen HopLopissa.
Silloin toivoin, että HopLop tulisi Ouluun.
Nyt se on täällä ja kyllä me melko usein käydään siellä, varsinkin näin syksyisin ja talvisin.
 
Voin kyllä suositella
 

tiistai 6. marraskuuta 2012

AnkkaRäp!

Jesper tuli yhtenä päivänä kotiin koulusta ja sanoi:
-Mun yhen luokkakaverin kummi esiintyy AnkkaRäpissä.
-Mitä? Mitä sä sanot?
-Joo-o, X:n kummi on mukana AnkkaRäpissä.

Mentiin heti katsomaan AnkkaRäpin eka jakso netistä.
Ja sielähän Emma räppää
kokoonpanossa.

Emma harmaassa pusakassa

Tytöt veti kyllä tosi makseesti oman osion.
Hienoa tytöt!

maanantai 5. marraskuuta 2012

Selkä jumissa!

Pian kuukauden ajan olen kärsinyt kovista selkä- ja hartiakivuista.
Ainahan mulla on ollut kovia kipuja, muttei koskaan näin kauan.
 
Viime yö oli jotain ihan hirveä, heräsin koko ajan koviin kipuihin ja käsien puutumiseen.
Kun herätyskello soi aamulla, mun piti pyöräyttää itseni sängystä.
Jopa hengittäminen on hankalaa.
 
Päätin jäädä kotia töistä tänään.
Kun Krister ja Jesper oli lähtenyt töihin ja kouluun otin Tramalin.
 
Olen saanut sitä jo jonkin aikaa sitten lääkäiltä, mutten ota sitä muuta kuin hätätapauksissa.
Ja nyt tuntui kyllä siltä että sellainen oli otettava.
 
on ihan hirveää myrkkyä.
Se on kolmiolääke joten auto joutuu jäämään kotia jos sellaisen ottaa.
Lisäksi se tekee mut uneliaaksi.
Näen hirveitä painajaisia, en tiedä olenko unessa vai valveilla.
Karmea lääke, mutta autta kipuihin.
 
Nyt yritän vähän liikkua täällä kotosalla jos saisin tätä selkää vähän notkistumaan ja veren kiertämään käsissä ja hartioissa.
 


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Lauantai ilta!

Käytiin illalla Muhoksen hautausmaalla viemässä kynttilä toisella paikkakunnalla haudattujen läheisten muistomerkille.
 
Kaunista
 
Kotona katettiin pöytä kauniiksi ja syötiin herkullinen illallinen.
 
8 kynttilää
 
Jesper kävi viikolla luokan kanssa kirkossa ja sielä ne oli tehnyt mehiläisvahasta kynttilät.
Se tuoksui tosi hyvälle ja paloi hienosti.
 
Syötiin todella herkullista hunajaista uunilohta.
Ei olla tehy tätä aikaisemmin, mutta tullaan ihan varmasti tekemään tätä toisten.
Lohen kaveriksi ostin Orvieto Classico Ruffino valkoviinin joka sopi mainiosti ruoan kanssa.
 
Ihanan rauhallinen ilta siis, perheen kesken.
 
Hyvää alkavaa työviikkoa kaikille!

Jack o´ Lantern

Halloween!
Onko se juhlimisen arvoinen juhla?
Mun mielestä se on amerikkalaisten juhla jota meillä päin ei juhlita.
Mutta, Jesper halus juhlia sitä.
 
Perjantai ilta alkoi Halloween juhlilla koululla.
Krister käytti Jesperiä juhlissa sillä itse olin kuuteen töissä.
Jesper kävi kuulemma oikein tanssimassakin bileissä :-)
 
Kurpitsalyhdyn tekoa
 
Jesper on innokas leipuri.
 
Kurpitsamössöä
 
Seos kaadetaan piirakkapohjan päälle
 
Piiraasta tuli todella hyvä!
Mun mielestä se maistuu ihan piparkakulta.
Päälle tulee tietysti paaaaljon kermaa :-)
 
Jack o´ Lantern
 
Kiva kun kurpitsan kuorelle on keksitty käyttötarkoitus eikä sitä vaan heitetä pois kun hedelmälihat on otettu talteen. 
Vaikken osaa innostua Halloweenista, niin onhan se aina ihanaa sytyttää kynttilöitä pimeänä syysiltana.