keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Äiti-Poika päivä!

Olin kaksi viikkoa pois kotoa työkeikalla.
Mulla oli ihan hirveän kova ikävä Jesperiä ja Jesperillä oli kuulemma kova ikävä äitiä <3
Oltiin sovittu, että lauantaina vietetään Äiti-Poika päivä, ja niin me tehtiin.

Aamupäivä kierreltiin Kauppakeskus Valkeassa etsien Jesperille vaatetta.
Muutaman tunnin kiertelyn jälkeen käteen jäi ainoastaan yksi (!) T-paita.
Ihan p***ka paikka, sieltä EI löydy vaatetta 11-vuotiaalle pojalle.

Oltiin kuitenkin päätetty etukäteen, että mennään syömään "Jeppis burgerit", niin kuin me kutsutaan Friends & Burgrsia.

Pekonihamppariateria

Friends & Brgrs on Pietarsaarelainen yritys ja Pietarsaari on paikalliskielellä Jeppis, joka tulee ruotsinkielisestä sanasta Jakobstad.
Ja burgerit oli juuri niin hyviä kuin oli kuullut!
Sairaan hyvää ateria, suosittelen!

Ruoan jälkeen lähdettiin vielä etsimään Jesperille kesäkenkiä jotka lopulta löytyi keskustan ulkopuolelta.

Oltiin kävelty varmaan tuhat kilometriä päivän aikana ja lopuksi oli ihana istahtaa leffateatterin pehmeisiin tuoleihin.
Meillä oli vielä joululahjaksi saatu leffalippu ja herkkulippuja jotka päätettiin käyttää lauantaina.
Mentiin iltapäivänäytökseen katsomaan Guardians of the Galaxy Vol.2.
Ihan hyvä leffa, komiat tehosteet ja OK musiikki.
Mutta täytyy sanoa, että ykkönen oli paaaljon parempi.
Tämän kakkosen juoni ja "humoristiset letkaukset" oli välillä surkeaa.
Mutta me haluttiin nähdä se ja nyt se on nähty.

Meillä oli hieno päivä Jesperin kanssa vaikkei löydetykkään vaatteita pojalle.
Pitää käydä Zeppeliinin kaupoissa penkomassa josko siellä olis parempi valikoima.

maanantai 29. toukokuuta 2017

Maailman kaunein huoltoasema!

Perjantaina kun olin kotimatkalla Konnevedeltä, pysähdyin kahvilla paikassa joka on Maailman kaunein huoltoasema.
Pihtiputaan Niemenharjun Matkailukeskus on uusi rakennelma nelostien varrella ja on siis valittu mailman kauneimmaksi huoltoasemaksi 2017.

Kaunisko?

Odotin tietysti ihan huikeaa paikkaa, siistejä tiloja ja mahtavaa arkkitehtuuria.
Ja olihan se hieno, eli uusi.
Paikka oli vaalea, kaikkialla vaaleaa puuta ja siellä tuoksui uudelta.
Kuitenkin se oli jo todella suttusen oloinen.
Seinät ja ovet täynnä mustia viivoja, vessojen kaakelit täynnä viivoja, ovissa huonosti poistetut suojamuovit jne.

Rakennussiivoja minussa kauhistui työn jäljestä heti.
Tiedän ettei kaakeleitten viivat lähde millään myrkyllä, mutta suojamuoveja ei saa missään nimessä jättää repsuttamaan.
Ja jos valikoi kalusteet vaaleasta puusta, pitää olla valmis poistamaan viivoja niistä viikottain.

Nyt ei kuitenkaa saa valittaa kun Suomeen on tullut näin hieno titteli, "The most beautiful gas station in the world 2017", vaan tästä pitää olla ylpeä.
Käykää siellä ihailemassa paikkoja ja päätelkää itse onko se niin kaunis kuin annetaan ymmärtää.

lauantai 27. toukokuuta 2017

Helatorstain aatto!

Koska Helatorstai keskeytti työviikon, päätettiin viettää vapaailta keskiviikkona.
Päästiin pitkästä aikaa viettämään kokonainen ilta kahdestaan Kristerin kanssa.

Oltiin edellisenä päivänä bongattu Häyrylänranta Konnevedellä ja ihastuttiin paikkaan heti.
Aivan uskomattomia paikkoja Suomi täynnä ja Häyrylänranta on yksi niistä.



Pysäköitiin asuntoauto rannan parkkikselle, laitettiin juomat pussiin ja mentiin laiturille istumaan.
Ilta oli todella kaunis ja lämmin.
Vesilunnut ja pääskyset pörräs ympärillä ja välillä ihmisiäkin kävi kääntymässä rannalla.
Mutta saatiin kyllä olla ykin lähes koko illan.



 
Grillattiin iltapalaksi makkaraa kodassa ja kun tuli kylmä, mentiin asuntoautoon lämmittelemään.



Ilta oli uskomattoman kaunis auringonlaskussa, vesi tyyntä ja ympärillä hiljasta.
Kyllä sielu lepäsi ja oli ihanaa olla vaan ilman mitään pakkoja ja kiireitä, ihan hetki.

Aamulla keitettiin pannukahvit ja grillattiin makkaraa aamiaiseksi ennen kun lähdettiin takaisin työmaan pihalle parkkiin.

Ihana ilta, ihana paikka, suosittelen!

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Konnevesi City!

Tänään lähdin käymään kaupassa, eilen en millään jaksanut lähteä minnekään työpäivän päätteeksi.
Tänään en mene töihin koululle, keskityn paperihommiin ja siivoan asuntoauton.
Kaupalle on n. 800 metriä Lapunmäen koululta jonne ollaan parkeerattu asuntoauto.
Menin siis kävellen kauppaan, en mä ala asuntoautolla sinne ajamaan :)

Täällä on aivan ihana ilma, +17 astetta (varjossa) ja puolipilvistä.
Kesä siis.
Kun maanantaina lähdin Muhokselta, siellä oli maassa 10 cm lunta ja -2 astetta.

Mutta joo, Konnevedellä siis olen, Keski-Suomessa.


Suurimmat kaupungit tässä reilu 50 km:n säteellä on Äänekoski, Viitasaari, Jyväskylä ja Kuopio.
Konnevesi on kuitenkin pieni paikka jossa on alle 3000 asukasta.

Nyt en ole vielä päässyt ajelemaan ympäri kylää tutustumassa paikkoihin, ainoastaan kävellyt keskustassa, mutta hienolta kylältä tämä näyttää.
Ensi viikolla lähden kyllä joku ilta kiertelemään paikkoja.
Tässä kuitenkin kuva kyläraitista:


Tämän tien varressa on ruokakaupat, pienet putiikit, linja-autoasema, pankki, apteekki jne.
Vielä on ole löytänyt kylän grilliä tai pizzeria, pitääkin googlettaa onko täällä edes sellaisia.

Tällainen pieni paikkakunta tämä Konnevesi jossa en ole ikinä aikaisemmin käynnyt, en edes läpi ajanut.

perjantai 19. toukokuuta 2017

Terkkuja Konnevedeltä!

Meillähän tunnetusti elämä heittää meitä milloin minnekin.
Viime viikon tiistaina meiltä kysyttiin halutaanko töitä Konnevedeltä.
Ja kyllähän me halutaan!

Muutama päivä myöhemmin istuin jo Lapunmäen koulun ruokalassa Konnevedellä ja söin lounasta asiakkaan kanssa.

Kalapihvejä kylmäkastikkeella ja vihersalaattia

Krister lähti heti Konnevedelle, minä tulin maanantaina perässä.
Jesperin ihaanaakin ihanampi serkku tuli taas lasten/talon/elukkavahdiksi Muhokselle.
KIITOS!
Pakko keksiä sille jotain kivaa kiitokseksi, onko teillä ideoita mitä?

Ollaan siis Konnevedellä työkeikalla.
En ole koskaan aikaisemmin käynnyt siellä.
Se on pieni pitäjä, oliko joku 2500 asukasta.
Siellä on Sale ja K-Kauppa, apteekki ja POP pankin seinässä OTTO.
En ole ehtinyt tutustumaan paikkaan sen enempää, enkä kerkiäkään.
Tämä on vain parin viikon keikka ja erittäin kiireinen.
Painetaan ihan hullun pitkiä päiviä, mutta sitähän se työnteko on.
Ja täytyy sanoa, että työnteko kyllä maistuu!

Kirjoitan tätä postausta Konnevedeltä, Krister on Muhoksella.
Huomenna voisin lähteä pienelle kävelylle kameran kanssa ja kuvaa paikkoja.
Laitan kuvia teille tänne ihmeteltäväksi.

Nyt nukkumaan että jaksaa nousta taas huomenna töihin.
Heippa!

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Viherkasveja!

Kaikki sen tietää, ja mina myönnän sen, etten ole mikään viherpeukalo.
Kuitenkin haluan viherkasveja meille kotia.
Ne tuo raikkautta ja kodikkuutta kotiin.

Kun Facebookin kirppariryhmässä eräs muhoslainen nainen antoi ilmaiseksi pari isoa viherkasvia ilmoitin heti, että meiltä kasvit saa rakastavan kodin :)

Niinpä meille muutti kaksi uutta kasvia.

Kiinanruusu

Kahvipuu

Kiinanruusu on hyvässä kunnossa (vielä), mutta kahvipuu on kärsinyt.
Siitä on leikattu latva, mutta toivotaan että se elpyy.

Kiinanruusu löysi heti paikan olohuoneesta ison ikkunan ääressä.
Kahvipuu ei ole vielä löytänyt omaa paikkaa, mutta voisin viedä sen takkahuoneeseen.

Iso kiitos näistä!
Nyt vaan toivotaan etten tapa niitä.

perjantai 12. toukokuuta 2017

Metsäkauris!

-Apua, Igor on karannut! huusin kun katsoin tiistai-iltana ulos ikkunasta.
Krister ja Jesper juoksi ikkunan luo.
-Hetkinen, ei toi ole Igor! sanoi Krister.
-Se on peura.

Nappasin kameran tiskipenkiltä, heitin takin päälle ja juoksin pihalle.
Hitto vie, sehän on Metsäkauris.
Siinä se lönkysteli meidän tiellä.

Kameraan poseerausta

Olen kerran aikaisemmin nähnyt metsäkauriin meidän alapihalla, olisiko 3-4 vuotta sitten.
Silloinkin yritin napata siitä kuvan, mutta en onnistunut.

No nyt sain kuvan!
Hieno eläin.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Vaikuttaako keli mielialaan?

Niin, vaikuttaako keli mielialaan?
Mulla ainakin vaikuttaa.
Vaikka kuinka yritän ajatella positiivisesti, niin ei se onnistu.

Tänään, 9.5.2017

Tänäänkin on satanut lunta moneen otteeseen.
Onneksi se sulaa kuitenkin heti pois.
Ja kuten tuosta kuvasta näkyy, niin taustalla näkyvällä pellolla on vielä lunta ihan niin kuin meidän pihallakin.

Mä niin masennun tähän keliin.
Haluaisin laittaa pihaa kevätkuntoon, mutta eihän siellä tarkene ilman toppavaatteita.
Kotona en oikein jaksa tehdä mitään muuta kuin pakolliset kotityöt.
Tää on niin masentavaa... MÄ TARVITSEN AURINKOA JA LÄMPÖÄ!

Nyt ollaan kuitenkin lähdössä pian työkeikalle muutamaksi viikoksi 300 km:n päähän Etelään, jospa mä saisin sieltä vähän energiaa tähän pitkään talveen.
Me aiotaan jopa vaihtaa kesärenkaisiin, niin toivekkaita ollaan että siellä kevät on pidemmällä kuin täällä.

Miten sinulla, vaikuttaako keli mielialaan?

maanantai 8. toukokuuta 2017

Talvinen maisema!

Suunnittelin, että käytäisi sunnuntaina Limingan pelloilla ihailemassa muuttolintuja.
Sen jälkeen voitaisi käydä jossakin pullakahvilla.
Keli ei kuitenkaan suosinut lintubongareita.

Linnunpönttö odottaa asukkaita

Lunta tuli aina välillä taivaan täydeltä, tuuli ja oli kylmä.
Krister yritti haravoida pihaa ja saikin alapihaa haravoitua aika isolta alueelta, mutta rankka lumisade ajoi miehen sisälle.

Ikkunan läpi otettu kuva

Lumet ovat sulaneet talon vierestä, mutta muuten pihalla on vielä 10 senttiä lunta.
Maa on kuranen ja inhottava, ei puhettakaan että siellä viihtyisi.

Odotan sitä hetkeä kun saan viedä pyykit kuivumaan pihalle, saan nauttia lasin viiniä terassilla (ilman pilkkihaalareita) ja kulkea pihalla sorteissa, teepparissa ja lipsuissa.

Kesä tuntuu tällä hetkellä kaukaiselta, varsinkin kuin eilen 7.5. satoi lunta.

perjantai 5. toukokuuta 2017

Alma & Rex!

Nyt Igorin ja Bellan vauvojen BLOGISTA löytyy sekä synnytyskertomus, että ensimmäiset kuvat hauva-vauvoista.

Vauvoille on annettu kutsumanimet Alma ja Rex.
Nimet ovat eräästä Venäläisestä dokumentista joka kertoo autotehtaan viimeisistä autoista.
Tehtaassa asui kaksi Pyreneitten mastiffia (?), Alma ja Rex.


Alma 5 päivää

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Kirppiksellä myyty huhtikuussa!

Huhtikuu oli hyvä myyntikuukausi.
Kaikki minkä sain myytyä, myin Facebookin kirppisryhmässä.
Ei me mitään huikeita summia saatu myytyä, mutta kiva lisä lomakassaan.

Myynti:
124,00 €

Ei tuolla olisi taaskaan maksanut kuin kirpparin pöytävuokran.
Tai no, täällä Muhoksella kirpparipöytä maksaa n. 50 €/kk joten vähän tuosta olisi jäänyt käteen.

Tällä hetkellä myynnissä

Krister on tyhjentänyt koko autotallin.
Lajitellaan kaikki kolmeen läjään; säästetään, myydään, hävitetään.
Autotallista löytyy vaikka mitä rakennustarviketta, puhumattakaan mitä ulkovarastosta löytyy.
Kaikki mitä ei itse tarvita myydään pois.

Myös Jesperin vaatekaappi ollaan käyty läpi ja olen laittanut kevät/kesävaatetta myyntiin.
Reppanan vaatekaappi on melkein tyhjä.
Pakko lähteä vaatekaupoille ostamaan kevätvaatetta pojalle.

Mutta joo, kyllä mä jatkan nettikirppareilla myynnin.

maanantai 1. toukokuuta 2017

Vappuaatto 2017!

Siinä kävi juuri niin kuin arvasin, Bella aloitti synnyttämisen lauantaina 29.5. klo. 05:00.
Klo. 13:00 pennut syntyi Oulun Eläinlääkäriasemalla hätäsektiolla.
Siitä kuitenkin enemmän pentublogissa kunhan jaksan kirjoittaa siitä.

Kun herättiin sunnuntaina, eli Vappuaattona ja todettiin että pennut ja äiti voi hyvin, päätettiin että laitetaan vähän Vappua kotia.
Jesper on ollut niin älyttömän reipas tämän Bellan synnytyksen aikana, että se oli Vappubileiden arvoinen.
Haettiin hodari vermeet, serpentiinit ja ilmapallot kaupasta.
Jesper koristi paikat ja me laitettiin Kristerin kanssa herkut valmiiksi.

Pinkki vappu

Löysin netistä kivoja ideoida hodaritäytteeksi.
Täytteeksi sopii mm. sinihomejuusto, pekoni ja sipsit.
Lisäksi ostettiin kurkkusalaattia, ketsupit ja sinapit.
Palan painikkeeksi Jesperille simaa ja meille aikuisille kotimaista kolmosolutta.

Vaikka syötiin vain hodareita, ne oli ihan sairaan hyviä.
Mahat tuli täyteen ja jälkiruoaksi syötiin vielä suklaata.

Myöhemmin täytin ammeen tulikuumalla vedellä jossa leppuutin kipeitä lihaksia.
Voin kertoa, että kuusi tuntia polvillaan kaakelilattialla koiran vieressä tuntuu seuraavana päivänä jaloissa.

Vappukokkoa ei päästy polttamaan surkean kelin vuoksi.
Ei varmaan kenellekään yllätys, että meillä on edelleen lumi maassa.

Lumi maassa 30.4.2017

Ihmiset puhuu takatalvesta, mutta eihän tämä mikään takatalvi ole.
Ei talvi ole vielä minnekään lähtenyt.
"Vanha" lumi on maassa ja lisää tulee koko ajan.

Terassikalusteiden pesua kaatosateessa

Vappuaattona kutenkin satoi ihan kaatamalla, eli lumisade hellitti pitkästä aikaa.
Vielä on kuitenkin se 30 senttiä lunta maassa, mutta kyllä ne nyt sulaa kun yötkin on plussan puolella ja sataa.

Tapahtumarikas Vappuviikonloppu takana Bellan synnytyksen ja sektion myötä.
Siitäkin kuitenkin selvittiin ja tänään pilkahtelee jopa aurinko pilvipeitteen välistä.