maanantai 27. helmikuuta 2012

I´m back!

On meilkein 3 viikkoa siitä kun viimeksi kirjoitin tänne.
Ollaan oltu sairaana ja taas sairastetaan flunssaa :-(
Lisäksi Krister ja minä käytiin yhtenä viikonloppuna Helsingissä.
Kotiakin on rakennettu ja uusia huonejärjestelyitä tehty.
Töissä ollaan tehty muuttoa ja Nuottatie Hallituksen kanssa otettu yhteen.
Ts. kiirusta on piisanut.

Toissa viikonloppuna käytiin siis Helsingissä 3 Doors Down keikalla Helsingin Jäähallilla.

Kännykameralla otettu livekuva

En ole mikään 3 Doors Downin superfani, mutta on niillä hyviä biisejä.
Ja aivan mieletön livebändi!
Illan huipensi istuskelu mukavassa lähiökuppilassa ennen hotellille (Scandic Continentaliin) menoa.

Seuraavana päivän käytiin
toimistolla Katajanokanlaiturilla.
Oli kiva käydä sielä ekan kerran ja tavata Kristerin kolleega pitkästä aikaan.
Kiitos NRS:n porukoille ihanasta vastaanotosta sekä mainiosta valkoviinistä ;-)

Oli mukava päästä hetkeksi pois kotoa ja unohtaa kaikki ikävät asiat joita ollaan jouduttu taistelemaan Nuottatien (meidän rivitalo-osakeyhtiön) Hallituksen kanssa.
Helsingissä ollessa saatiin kuitenkin niin mahtava puhelu meidän juristilta, että se oli juhlimisen paikka.
En halua mennä yksityiskohtiin, mutta sen verran voin kertoa, että Hallitus joutuu ottamaan vastuun hoitamattomista velvollisuuksistaan.


Sunnuntaina meillä onkin toinen keikka tiedossa kun mennään Oulun Teatrialle kuuntelemaan Nightwishia!
Nyt pitää jatkaa tätä flunssan sairastamista ja painua peiton alle sohvalle :-(




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti