Maanantaina 13.8.2012 se sit tapahtui,
Jesper aloitti koulutaipaleen!
Jännittää
Kyllähän meitä kaikkia jännitti, mutta eniten taisi poikaa jännittää kavereiden tapaaminen pitkän kesän jälkeen.
Jesperin koulukuljetus on nyt myös järjestynyt.
Ensin kunta oli sitä mieltä, että poika alkaa kulkemaan bussilla kouluun.
Tein valituksen päätökseen Oulun Hallinto-oikeuteen josta tuli päätös neljä päivää ennen koulun alkua:
Pojalle järjestetään taksikuljetus kodin ja koulun välille kunnan toimesta.
Jess!!!!
Nyt poika on kulkenut kaksi päivää taksilla ja tähän asti homma on toiminut hyvin.
Jesper on tullut n. 15-20 min. ennen mua kotia, mutta hyvin on mennyt.
Eilen haettiin välipalaa kaupasta jota se saa syödä kun tulee kotia.
Mulla menee kuitenkin hetki ennen kuin saan ruoan pöytään.
Aamulla saatan sen hakuupaikalle koska Jesperiä jännittää vielä vähän odotella taksi yksin.
Jesper on nyt aamu- ja iltapäiväkerhossa, mutta mulla on haaveena että poika ei menisi ainakaan ap-kerhoon enään keväällä.
Mutta kattellaan nyt.
Läksyjä on jo tullut joka päivä ja niitä tehdään (vielä) innoissaan ip-kerhossa ja illalla tarkistan ne kotona.
Koulukirjoihin ollaan laitettu kontaktimuovia ja liikuntatunnille ostettu kengät ja kouluun sisätossut.
Paljon uutta ja ihmeellistä sekä pojalle, että vanhemmille.
Mutta, tästä se arki taas lähtee rullamaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti