maanantai 27. toukokuuta 2013

Tiukka viikko!

Alkanut viikko tuntuu jotenkin ylitsepääsemättömältä, aikataulullisesti siis.
Tähän viikkoon pitää ahtaa työn ja pojan koulu lisäksi yhden päivän reissu Ruotsiin ja neljän päivän reissu Helsinkiin.
 
Tänään maanantaina Jesperin piti mennä luokkakaverin luo Kempeleeseen koulun jälkeen ja mun piti hakea se sieltä puoli viideltä.
Kaverin äiti soitti ja kertoi, että heille on tullut esteitä ja mulle tuli kiire järjestää Jesperille kyyti kotia koulusta.
Onneksi taksi pääsi hakemaan Jesperin, mutta 2h normaalia aikaisemmin.
Mulle tuli hoppu hoitaa työt loppuun ennen kuin poika tulee kotia.
 
Huomenna tistaina, Jesper ei mene kouluun vaan olen pyytänyt sille vapaapäivän.
Yhdeksältä aamulla meidän pitää olla Oulun keskustassa noutamassa vuokrapaku.
Lähdetään IKEA:lle huonekaluostoksille
 
Halpoja huonekaluja
 
Kotimakalla haetaan käytetty astianpesukone jonka bongasin Tori.fi:stä 70€:lla.
 
Käytetty tiskari
 
Kaikki nämä menee meidän rivariin.
Paku pitää tyhjentää ja viedä vielä takaisin Ouluun ennen klo 21:00.
 
Keskiviikkona Jesperillä on retkipäivä ja mun pitää muistaa laittaa sille evästä mukaan kouluun.
Meillä on myös muuttotarkastus rivarissa klo 9:30.
Kämppä pitää siivota perusteellisesti ja huonekalut pitää nostaa paikoilleen.
Mun pitää hakea anoppi Muhoksen juna-asemalta klo 14:55.
Ennen sitä pitää kuitenkin käydä ruokakaupassa ja ostaa viikonlopuksi ruoat.
Illalla lähdetään Kristerin kanssa ajelemaan kohti Espoota.
 
Torstaina amupäivällä mulla on koulutus Espoossa.
Iltapäivällä pitää tehdä kaikki järjestelyt ja ostokset perjantain Info-päivää varten.
 
Perjantaina Jesperin koulu loppuu klo 12:00.
Se menee kaverin luo suoraan koulusta koska iltapäiväkerho on kiinni.
Taksi hakee pojan koulun pihalta klo 15:00.
Meillä on Kristerin kanssa työmaan Info-päivä joka jatkuu illalla pihabileillä.
 
Lauantaina mulla on ainakin lepopäivä, toki edellisillaan bileitten jäljet pitää siivota.
Jesperillä olisi koulun päättäjäiset, mutta anoppi ei osaa ajaa Ouluun joten se on jätettävä väliin.
Piti laittaa postimerkillä varustettu kirjekuori pojan mukaan kouluun jotta ne saa lähetettyä toikkarin kotia.
En voi ymmärtää miksei ne voi antaa sitä jo perjantaina?
 
Sunnuntaina mulla on normi työpäivä jonka teen Espoossa.
 
Maanantaina lähdetään Kristerin kanssa ajamaan kohti Muhosta.
 
Ohjelmaa ja muistettavaa riittää siis tälle viikolle.
Saas nähdä pitääkö mun tiukka aikataulu :-)

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Päivä Muhoksen keskustassa!

Eilen (lauantaina) oli Kirppis Kamussa lastenvaunupäivät.
Vietiin Jesperin vanhat Brio Ponyt sinne myyntiin.
Pidetään peukkuja että saatiin ne myytyä, kiinnostuneita ainakin oli.
 
Vietiin meidän pöytään lisää leluja myytäväksi.
Sieltä löytyy nyt mm. paljon Zhu Zhu Pets tavaraa, niin tytöille kuin pojille.
 
Ostettiin Monttaan (meidän rivariin) mikroaaltouuni 10€:lla, täysin toimiva.
Sinne pitää tehdä vielä vähän hankintoja ennen kuin sinne voidaan päästä vuokralaisia.
 
Kirppiksellä oli tosi paljon porukkaa, ihan hämmästyin miten paljon ihmisiä sielä oli.
Toivotaan vaan että ne ostikin jotakin, varsinkin meiltä ;-)
 
Sählypeli Muhoksen torilla
 
Torilla oli kova meno päällä.
Mentiin katsomaan mitä sielä tapahtuu.
Siellä oli sählypelit menossa ja lapsille ilmainen pomppulinna.
 
Hikistä puuhaa
 
Jesper oli ihan hikinen pomppulinnassa hyppimisestä.
Ostettiin kaupasta limua ja kolmioleipiä ja mentiin torille piknikille :-)
En muista että olisin ikinä istunut Muhoksen torilla.
 
Käytiin Säästökuopassa etsimässä Jesperille shortseja.
Mutta ei siellä ollut kuin uikkareita.
Pakko kait se on lähteä Ouluun vaateostoksille.
 
Mä odotan Halpa Hallia tänne Muhokselle kuin kuuta nousevaa, saadaan (toivon mukaan) edullisia lasenvaatteita tänne.
Lisäksi saadaan vähän hintakilpailua.
 
Nyt jatkan siivouspäivää, seuraavana on vuorossa alakerran pikkuvessan kuuraus, nice :-/
 
Aurinkoiset ja helteiset sunnuntaiterveiset täältä Muhoksen Korkalanvaarasta!

lauantai 25. toukokuuta 2013

Kesä tuli Muhokselle!


Helle ja auringonpaiste sen kuin jatkuu, ihanaa!
Krister valittaa koko ajan että on liian kuuma, mutta mä nautin.
Eikä mua haittaisi yhtään vaikka olis 30 astetta lämmintä.
Mä rakastan kesää!
 
Päästiin viikonloppuna korkkaamaan terassikausi, mutta valitettavasi en saanut mun uusia terassikalusteita.
Nämä mä haluan:
 
Jyskin kalusteet
 
Haluan mustan ruokapöydän ja harmaat tuolit.
Kalusteiden pitää olla helppohoitoisia, mä en todellakaan ala huoltamaan kalusteita joka kevät.
Pölyt veks ja kalusteet terassille, se on mun motto.
 
Tuon kokonaisuuden hinta on 410€.
Ei paha kun niitten käyttöikä on kutakuinkin forever :-)
 
Terassille tulle myös erillinen istuinryhmä, iso muhkea sohvaryhmä.
En ole vielä löytänyt hyvää mallia mutta musta/harmaa se tulee olemaan, yllätys yllätys :-)
 
Nyt me mennään Jesperin kanssa Muhoksen Kirppis Kamuun.
Meillä on varattuna sieltä pöytä nro 2 kokonaiseksi kuukaudeksi.
Kahdessa päivässä ollan jo myyty melkein kaikki Jesperin lelut.
On se vaan hassua, vaatteita ei osteta juuri yhtään mutta lelut menee heti.
 
Aurinkoista lauantaita kakille!

torstai 16. toukokuuta 2013

Kokeiltiin!

Mitä ihmettä on tapahtunut?
Muhoksella paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta ja lämpömittari hipoo +20 asteessa.
Ihanaa!!!
 
Jesperin ope soitti mulle tiistaina kesken päivän, että poika valittaa päänsärkyä ja että sillä on lämpöä.
Jonkun pitää hakea poika kotia.
Onneksi Krister oli lähettyvillä töissä ja pääsi alle tunnissa hakemaan pojan.
Illalla mittasin pojalta jo 38 asteen kuumeen.
Se houri koko yön, jutteli, kikatteli ja nauroi.
 
Tänään pojalla ei ollut enään lämpöä ja ajateltiin kokeilla ulkona olemista ihanassa kesäisessä säässä.
Haettiin multaa ja siemeniä lähikaupasta ja kylvöttiin kesäkukkia.
 
Siemenille vettä
 
Saas nähdä ehditäänkö nauttia kukkaloistosta loppukesästä, epäilen suuresti.
Ollaan vähän liian myöhään liikenteessä, mutta pää-asia että pojalla oli kivaa.
Ja ainahan se on kiva seurata kun itse istutetut siemenet alkaa kasvamaan.
 
Ei se Jesper jaksanut olla kauan ulkona ennen kun se alkoi taas valittamaan päänsärkyä.
Kuumetta mittasin taas 37,9.
 
Joten huomisen saa Jesper vielä levätä kotona ja sit alkaakin viikonloppu.
Kristerkin vähän jutteli siihen malliin, että se tulisi taas viikonlopuksi kotiin.
Viikonlopuksi on myös luvattu ihan huikeita kesäkelejä joten saataisikohan me vihdoikin korkattua tämän kesän terassikausi?

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Äitienpäivä!

-Äiti, koska me mennään kauppaan? kysyi Jesper lauantaina ennen Äitienpäivää.
-Mennään vaikka tänään.
 
Jesper ja Krister hävisivät kaupassa omille teille ja kassalle Jesper tuli paperikassi kädessä.
Se maksoi ostoksen omilla rahoilla.
Kun päästiin kotia Jesper katosi omaan huoneeseen.
Pesutuvasta kuului hetki kolinaa ja pian se tuli ylös vaasi kädessä.
 
Äitienpäivä kimppu
 
Voi ihana Jesper <3
 
Äitienpäivän aamuna minulle sanottiin etten saa nousta sängystä :-)
Keittiöstä alkoi pian tuoksua kahvi ja minulle tuoltiin leivät ja kahvi sänkyyn.
Jesper teki aamiaisen ihan itse.
 
Kala
 
Ja maailman ihanimman itsetehdyn lahjan sain.
 
Rakas Jesper!

tiistai 7. toukokuuta 2013

Ja sade sen kun jatkuu...

Kuinka kauan on nyt satanut putkeen, vuoden?
 
Räntää
 
Nyt muutamana päivänä aurinko on pilkahdellut muutaman tunnin, mutta ei se paljon ilahduta.
Ihan oikeasti, ei kukaan jaksa tällaista harmaata keliä koko ajan!
 
Mistähän sitä saisi energiaa?


perjantai 3. toukokuuta 2013

Sain tulokset!

Lääkäri soitti minulle siitä viime viikkoisesta mahakivusta.
Ultrassa ei näkynyt sappikiviä ja kaikki verikokeet normaalit.
 
WTF?!?
 
Kipuja mulla ei ole ollut sitten viime viikon torstain, hyvä niin!
Mutta mikä tuo kipu sitten oli?
Eihän ihminen voi olla noin kipeä pari vuorokautta ilman mitään syytä.
 
En kyllä ymmärrä mistä on kyse.
Ehkä tuleva loma ja muutokset työelämässä sai mut kipeäksi.
Mene ja tiedä?
Toivotaan nyt ettei tule uudestaan tuo kipu.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Muhoksen Vappu!

Oltiin Jesperin kanssa kahdestaan vappuaattona, Krister on edelleen Pieksämäellä töissä.
Kristerin työmaa ei hiljentynyt edes Vapuksi.
Jesperin kanssa haettiin vähän herkkuja kotia ja katteltiin TV:tä, siinä meidän Vappubileet :-)
 
Vappupäivänä käytiin Muhoksen "vapputorilla".
Ensinnäkin tori oli tyhjä (!), sielä oli yksi makkarakoju.
Pakallisen baarin edessä oli muutama koju joissa myytiin makkaraa ja jotain krääsää.
Lukion pihalla oli sentään pomppulinna.
 
MLL:n pomppulinnassa
 
Martoilla oli onnenpyörä josta Jesper voitti hattaran.
 
Eka hattara ever!
 
K-kaupan parkkipaikalle oli ajettu rekka jossa joku autotallibändi soitti Suomi-humppaa.
Sielä oli enemmän kojuja josta ostettiin makkarat.
 
Täytyy sanoa, että oli pohjanoteeraus!
Kojut oli ripoteltu ympäri Muhoksen keskustaa kilometrin säteelle.
Lapsille ei ollut kuin pomppulinna ja sekin oli piilotettu lukion pihalle kauas keskustassa.
Huomas ettei kukaan ole organisoinnut tapahtumaa.
Ja jos sillä oli organisaattori, niin se oli todella ammattitaidoton.
 
Tämä taisi olla viimeinen Vapputori Muhoksella meidän osalta.
Ihan hukkaan heitetyt bensarahat!

Ruokailua Pieksämäellä!

Eleiltiin melko alkeellisissa oloissa kun oltiin käymässä Pieksämäellä.
Asunnossa ei ollut mm. ruokapöytää ja -tuolia joten tulostimen pahvilaatiko sai toimia ruokapöyänä :-)
 
Pöytä katettu
 
Mutta ei me olla niin vaativia.
Tärkeintä oli, että saatiin olla yhdessä koko perhe!
 
Kristerin ollessa töissä me tosiaan kierreltiin kirppareita Jesperin kanssa.
Ihmeteltiin ihmis paljoutta torilla ja mentiin katsomaan mitä sielä tapahtuu.
Torilla oli jotkut Vapun ennakko bileet.
 
Muurinpohjalettuja
 
Kaiuttimista soi karmeeta suomalaista 60-luvun musiikkia ja "DJ" oli itsekin varmaan 100-vuotias *huoh*
Mutta muurinpohjaletut oli IHANIA!