maanantai 30. maaliskuuta 2015

Perheenlisäystä tulossa!

Juu... homma on nyt niin, että meille on tulossa perheenlisäystä.
Karvaisia ja nelijalkaisia sellaisia.
 
Bella
 
Igorin ja Bellan lomaromanssi Rukalla päätyi Bellan masussa majaileviin rakkauspakkauksiin.
Tällä hetkellä Bellalla on menossa 54. vuorokausi.
Vielä viikko odotusta siis.
 
Tämä oli ihan vahinkoastuminen.
(MORALISOIJAT VOIVAT PITÄÄ MÖLYT MAHASSANSA)
 
Bellan juoksut alkoi aikaisemmin kuin normaalisti.
Ja kun lähdettiin Rukalle olin 100%:sti varma, että juoksut oli ohi, että ne oli loppunut viikkoja sitten.
Kun sit yhtenä iltana (5.2.) näin että Igor astui Bellaa.
P***le!
Tiesin heti, että parin kuukauden päästä meillä on koiranpentuja.
Ja siltä se nyt vahvasti näyttää :-)
 
Noh, ei voi syyttää kuin itseään.
Nyt on vaan hoidettava mamma kuntoon tulevaa koitosta varten.
 
Bellan liikkuminen on jo hidastunut huomattavasti eikä se jaksa mennä kovin pitkälle lenkille.
Se syö useammin, mutta pienempiä annoksia.
Juominen on myös lisääntynyt ja sen myötä pissaaminen.
Synnytyslaatikkoa se on käynnyt nuuskimassa ja koeistumassa, mutta ei vielä näytä mitään kiinnostusta sitä kohtaan.
 
Mukava Pääsiäinen siis tiedossa :-)

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Pyykkitupa kaaoksen vallassa!

Huh heijaa, onneksi meillä on iso pyykkitupa.
Tältä siellä näyttää tällä hetkellä.
Pienempään pyykkitupaan noi en mahdu millään.
 
Pusseja ja säkkejä
 
NRS-säkkejä
 
Lisää läjiä
 
Mulla on 7 jätesäkillistä NRS:n työvaatteita ja petivaatteita pestävänä + kaikki irtotavara.
Siihen päälle vielä omat pyykit jotka on kasaantunut koska ollaan rempattu rivaria ja muutettu Oulaisissa enkä ole ehtinyt pestä pyykkiä varmaan viikkoon.
 
Ja kun pesen pyykkiä ainoastaan yösähköllä, eli yksi koneellinen päivässä, tämän pyykkivuoren purkaamiseen menee luultavasti puoli vuotta :-/
Toivon mukaan olen kuitenkin valmis ennen Juhannusta.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Kun vuorokauden tunnit ei riitä!

-Det är mycket nu, kuten työkaveri sanoi kun kerroin Kristerin ja mun kiireistä.
Sekä töissä että kotona on nyt niin kiire ettei vuorokauden tunnit tahdo riittää.

Ollaan tehty kaksi viikonloppua pintaremonttia rivarissa, meille tulee sinne uusia vuokralaisia 1.4.
Mitä enemmän rempataan, sitä enemmän rikkoutumisia löydetään.
Edelliset vuokralaiset jätti kämpän siihen kuntoon, ettei mitään tolkkua.
Noh, kaikki on dokumentoitu, kuitit on tallessa ja työtunnit kirjattu ylös.
Ei muuta kuin oikeusteitse laittamaan vaadetta eteenpäin kun kulut on laskettu.
 
Paukahtanut laminaatti
 
Viikonloppuna mennään tekemään viimeiset rempat.
Tai, Krister remppaa ja minä teen loppusiivouksen.
Luvattiin myös uusille vuokralaisille, että ne saa alkaa kantamaan tavaraa kämpille lauantaina ja sunnuntaina.
 
on sanonut irti Oulaisten OK-talon vuokran päättymään 1.3.
Talo on ollut vuokralla työmiehille reilun vuoden.
Ollaan oltu Oulaisissa tämän viikon ma, ti ja ke pakkaamassa ja siivoamassa.
Ollaan Kristerin kanssa kahdestaan tyhjennetty ja siivottu koko talo.
Työkaveri joka piti tulla Kristerin avuksi ilmoitti olevansa saikulla *huoh*, sen takia minä jouduin muuttopuuhiin tällä viikolla.
Piha mennään tyhjentämään ensi viikon maanantaina ja tiistaina.
Nyt mulla on pyykkitupa täynnä työvaatteita ja muita tekstiilejä kämpiltä pestävänä :-/
 
Kaiken kukkuraksi Krister ja Jesper sairastui viime viikonloppuna.
Kristeillä oli joku pika kuume-flunssa sunnuntaina ja maanantaina.
Jesper sai saman pöpön ja oli pahemmassa kunnossa ja joutui jäämään kotia koulusta.
Päätettiin silloin, että mennään Oulaisiin tekemään muuttoa, Jesper saa makaa siellä sohvalla ja parannella flunssaa.
Tänään se meni kouluun ja toivotaan vaan että se jaksaa olla siellä, on sillä nimittäin sen verran nuhanen olo vielä, kuumetta ei kuitenkaan ole enää.
 
Krister lähti viime yönä Vantaalle ja Espooseen palaveeraamaan.
Näillä näkymin se tulee kotia huomenna iltapäivällä jolloin menen sitä vastaa Ouluun.
Käydään ostamassa viimeiset remppavehkeet rivariin viikonlopuksi.
 
Kiirettä siis piisaa ja mulla on rästitöitä vaikka muille jakaa.
Ei auta muu kuin tehdä pois tehtävä kerralla eikä stressata tekemättömiä töitä.
 
 
Ainakin työpiste on siisti... vielä!

torstai 19. maaliskuuta 2015

Karseat ikkunat!

Joka keväinen dilemma;
ihanaa kun aurinko paistaa, mutta se myös paljastaa talven sotkut.
 
Ollaan muutaman päivän saatu nauttia ihanista aurinkoisista päivistä.
Mittari kipusi yhtenä päivänä jopa +19 asteeseen yläkerran aurinkoisella terassilla!
Mutta...
ikkunat, Herran Jumala minkä näköiset ne on :-/
 
Eilen illalla kun aurinko meni pilveen tartuin heti tilaisuuteen ja pesin olohuoneen ikkunat.
 
Kiikarointia
 
Kiitän jälleen kerran meidän ikkunoitten valintaa.
Olohuoneessa korkeat ikkunat on itsestään puhdistuvat.
Ei tarvi henkilönostimia niitten pesuun.
Sisäpuolelta ne pitää tietysti pestä ihan normaalisti.
Lisäksi meillä on tuplaikkunat, mutta niitä ei saa avattua koska ne on jollakin kaasulla täytetyt.
Joten ikkunavälejäkään ei tarvi pestä.
 
Muuten elämä rullaa omalla painolla.
Taloyhtiön porukka sekoilee, mutta sehän ei ole mitään uutta.
Palaan tähän aiheeseen vielä toisessa postauksessa.
Sen verran voin valaista, että Jesperin (9 v.) kommentti taloyhtiön ehdotukseen oli:
-Nehän on tosi ilkeitä meille!

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Maanalainen sadevesijärjestelmä (putkitus) osakkaan henkilökohtaista omaisuutta!

Tämä meidän rivitalon vesivahinko muuttuu päivä päivältä surrealistisemmaksi.
Olen koko ajan vaatinut hallitusta poistamaan pihan kaivuutyöistä, sadevesiputkien uusimisesta ja pihan muotoilusta aiheutuneet kulut vaateesta.
Nämä kuuluu taloyhtiön vastuulle koska osakas ei omista maanalaisia sadevesiputkia eikä sen vastuulle kuulu pihan kallistukset.
Toissapäivänä hallituksen Puheenjohtaja laittoi minulle mailia:
Reiän kautta sadevedet ovat johtuneet kellaritiloihin ja tämä asia on fakta. Huomioitavaa on, että kiinteistössä ei ole ollut sadevesijärjestelmää 1953-2002 välisenä aikana laisinkaan (n. 50 vuotta).  Pääsääntöisesti kaikki arkkitehti Ervin suunnittelemat kohteet on suunniteltu siten ettei niissä ole rännejä, syöksytorvia tai muutakaan sadevesijärjestelmää. (Liitteenä kuva kiinteistöstä alkuperäisessä asussaan). Peruskunnostamisen myötä 2002 ja sen jälkeen on osakkaille annettu mahdollisuus perus parantaa myös tätä järjestelmää ja taloyhtiö on kyseiset materiaalit kustantanut. Asennustyön on jokainen huoneiston haltija saanut toteuttaa itse. Näin myös teidän tapauksessa. Tähän perustuen sadevesijärjestelmää ei ole mainittu asunto-osakeyhtiön vastuunjakoluettelossa, eikä sen kunnossapitovastuuta ole jaettu (liite). Tämä on normaali menettely vanhojen kiinteistöjen osalta.
 
Nyt kirjoitetaan historiaa:
Meidän taloyhtiön maanalainen sadevesijärjestelmä vaihtoi lennosta omistajaa

Ihan käsittämätöntä hakuammuntaa, epätoivoista yritystä pelastaa omat kasvot.
Ja tuon kommentin kirjoitti Puheenjohtaja.
Vastasin tähän seuraavasti:
Viitaten Hallituksen Puheenjohtajan 9.3.2015 lähettämään sähköpostiin jossa hän kertoo että asuntokohtainen sadevesijärjestelmä on vapaaehtoinen:
"Peruskunnostamisen myötä 2002 ja sen jälkeen on osakkaille annettu mahdollisuus perus parantaa myös tätä järjestelmää ja taloyhtiö on kyseiset materiaalit kustantanut. Asennustyön on jokainen huoneiston haltija saanut toteuttaa itse. Näin myös teidän tapauksessa. Tähän perustuen sadevesijärjestelmää ei ole mainittu asunto-osakeyhtiön vastuunjakoluettelossa, eikä sen kunnossapitovastuuta ole jaettu (liite). Tämä on normaali menettely vanhojen kiinteistöjen osalta."

Alla kuitenkin viesti jossa As. Oy X Hallitus on omatoimisesti tilannut urakoitsijan korjaamaan (VAPAAEHTOISEN) sadevesijärjestelmän ja nyt vaatii osakasta maksamaan laskun.

Tässä on toimittu vastoin lakia kun on tilattu työ yksityishenkilön nimiin ilman että yksityishenkilö on hyväksynyt työn.
Vaadin työn tilaajia maksamaan työstä aiheutuneet kulut välittömästi allekirjoittaneen puolesta. Sillosesta hallituksesta; Herra X (ex. Puheenjohtaja), Rouva X (jäsen), Rouva XX (jäsen) ja Herra XX(ex. jäsen, nykyinen Puheenjohtaja) tullaan tekemään rikosilmoitus.
Laskun maksaminen EI poista rikosilmoitusta koska rikos on tapahtunut kun työ on tilattu toisen henkilön nimiin.
Kopio Isännöitsijän 13.10.2014 lähettämästä s-postista:
Huomenta, Pilvi!

Tiedoksi, että hallitus on hyväksynyt  Koneurakointi X:n tarjouksen asunnon vahingon tarkastuksesta, pihan kaivuutyöstä ja pihakorjauksista. Saamani tiedon mukaan Koneurakointi X aloittaa työt kohteessa viikon kahden sisällä.
*****************
Tällaista v***lua tämä on vuodesta toiseen, hakemalla haetaan meistä "virheitä".
Jos ei niitä löydy, niin niitä tekaistaan.
I´m living in a twilight zone, everything is surrealistic!

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Korjauksenaikainen rutkimusraportti - Lisäselvitys!

postauksessa kirjoitin korjauksenaikaisesta tutkimusraportista joka tehtiin meidän tietämättä rivitaloasuntoon silloin kun Taloyhtiön silloinen Hallitus oli tilannut paikalle sadevesiputkien korjaajat.
Tämä raportti toimitettiin minulle Taloyhtiön silloisen Hallituksen toimesta tiedoksiantona jonka noudin Oulun käräjäoikeudesta 16.2.2015.
Krister pyysi oikaisua raportin laatijalta, mutta hän ei suostunut sellaista tekemään.
Eilen soitin hänelle ja kysyin mihin hänen antama aikamääritelmä perustuu?
Miten hän voi ajoittaa reiän synnyn sokkelissa juuri siihen ajankohtaan jolloin me ollaan rakennettu kuisti?
Talo on rakennettu 50-luvulla ja me ollaan ostettu osake 2002.
Kerroin myös, että hänen lausonnon perusteella Taloyhtiö väittää että me ollaan tehty reikä ja sitä myöten korjauskulut siirtyvät 100%:sti meille.
Kerroin, että lasku on niin suuri, että meillä on vaarana mennä asunto alta.
Tähän tarkastaja vain nauroi.
Romahdin täysin, kukaan ei auta taikka kuuntele meitä.
Taistellaan tuulimyllyjä (=vallan ja rahanhimoisia idiootteja) vastaan.
Rauhoituin ja päätin, että nyt pistän tarkastuksen tehneen yrityksen vastuuseen.
Näin ei ihmisiä kohdella!

Krister löysi toimitusjohtajan yhteystiedot ja soitin suoraa hänelle.
Kerroin tilanteen ja hän lupas palaa asiaan.
Sanoi kyllä jo puhelimessa, että heidän antama lausunto on nyt tulkittu Isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen toimesta väärin.

Muutaman tunnin päästä hän soitti takaisin ja pyysi lisäselvityksiä, selvityksiä jotka olisi pitänyt pyytää meiltä jo ennen raportin laatimista.
Hän lupasi, että toimittaa meille, hallitukselle ja Isännöitsijälle lisäselvityksen edelliseen raporttiin pikaisesti.
Ja se tuli tänään.

"9.3. osakkeen omistaja soitti allekirjoittaneelle ja kertoi, että terassin perustus on ollut siinä rakennuksen valmistumisesta lähtien. He olivat ainoastaan valaneet uuden valun, vanhan alapohjavalun päälle terassin rakentamisen yhteydessä. Tästä tarkastajallamme Herra X ei ole ollut tietoa ja tämä uusi tieto muuttaa tilanteen täysin.
Mikäli asia on kuten osakkeen omistaja puhelin keskustelussa 9.3. kertoi, niin kyseistä sokkelin lohkeamaa ei ole voitu havaita saati tehdä terassin rakennustöiden yhteydessä. Kyseessä voi olla jopa rakennusaikana vahingossa syntynyt tai jotain tarkoitusta varten tehty reikä."

Jos tuo teksi ei ole tarpeeksi selkeästi kirjoitettu taloyhtiön hallitukselle, niin sit en tiedä miten niille idiooteille pitää tämä asia sanoa.

Hallitus:
Tiedän, että käytte lukemassa tätä blogia.
Yrittäkää nyt hyvät ihmiset ymmärtää mitä jo useampi ihminen on yrittänyt teille kertoa.

ME EI OLLA AIHEUTETTU SOKKELIN REIKÄÄ!
ME EI OLLA VELVOLLISIA MAKSAMAAN TALOYHTIÖN OMAISUUDEN KORJAUSKUSTANNUKSIA!

Vielä en ole tänne blogiin kertonut henkilöitten nimiä tai yrityksiä jotka ovat sotkeutuneet tähän.
Ehkä sekin päivä vielä koittaa?

Se että sokkelissa on reikä juuri meidän asunnon kohdalla, on ihan sattuma.
Voin vannoa, että jos vastaava olisi tapahtunut esim. nykyisen hallituksen Puheenjohtajan asunnon kohdalla ei asia olisi mitenkään hankala.
Hän olisi korjauttanut kaikki ulkopuolisella työvoimalla ja laskuttanut taloyhtiötä työstä.
IHAN NIIN KUIN LAIN MUKAAN KUULUU TEHDÄKIN!

Mutta kun nyt on kyseessä Kilposet, niin TOTTAKAI me ollaan tahallaan rikottu sokkeli, aivan sama mitä asiantuntijat sanoo!
Kyllähän ne tietää, ettei me olla sitä reikää sinne tehty eikä lain puitteissa olla velvollisia korjaamaan sokkelia ja kosteusvaurioita omalla kustannuksella.
Mutta kun meihin kohdistettu kiusaaminen on jatkunut jo yli 10 vuotta, niin ne ei osaa katkaista sitä kierrettä.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Taloyhtiöltä täydellinen hiljaisuus!

Ollaan pommitettu Isännöitsijää, urakoitsijaa ja tarkastajia vesivauriosta aiheutuneista korjauksista ja siihen liittyvästä kuluista.
Nämä kuluthan taloyhtiö vaatii että me maksetaan kokonaisuudessa.
Mutta kukaan ei reagoi meidän kyselyihin tai vaateisiin mitenkään.
Ainut joka kommentoi jotakin oli urakoitsija; "kaikki yhteydenotot Isännöitsijään, ei meihin".
 
Olen 100%:sti varma, että näin tulee tapahtumaan seuraavaksi:
 
1. Oulun Käräjäoikeudesta soitetaan mulle ja pyydetään hakemaan uusi tiedoksianto.
2. Tiedoksiannossa Taloyhtiön Hallitus vaatii, että maksan myöhästyneen laskun koskien vesivaurion sekä sadevesijärjestelmän korjausta. Laskun summa on n. 8 000 € ja erääntynyt 27.2.2015 maksettavaksi.
3. Ellen maksa laskua määräaikaan mennessä Hallitus uhkaa asunnon haltuunotolla.
4. Koska me ei makseta laskua Hallitus järjestää ylimääräisen yhtiökokouksen jossa päätetään, että asunto otetaan haltuun.
5. Me mennään ylimääräiseen yhtiökokoukseen ja kiistetään edelleen meidän osuutta vaurioon jonka seurauksen Hallitus siirtää asian oikeiden käsiteltäväksi.
Tämä jatkuva vittuilu meitä kohtaan rupee viemään minusta mehut.
Tätä on nyt jatkunut yli 10 vuotta.
Olen täysin uupunut ja taisteluvoimat alkaa pikku hiljaa loppumaan.
Ja kun vastassa on joukko idiootteja joilla ei ole minkäänlaista tieto/taitoa hoitaa asunto-osakeyhtiön asioita, niin keskustelu kaikuu tyhjille seinille.
Ne kun ei osaa vastaa mihinkään kysymykseen, ei ota vastuuta mistään eikä ymmärrä paskan vertaakaan mistään.
 
Taidan marssia konstaapelin puheille tekemään rikosilmoituksen.
Teen rikosilmoituksen ihan jokaisesta asukkaasta, en pelkästään Hallituksesta ja Isännöitsijästä.
Tässä alkaa jo olemaan merkkejä vainoamisesta, kiusaamisesta, aiheettomasta syyttämisestä rakennusvirheestä jne jne.

torstai 5. maaliskuuta 2015

Intohimona linja-autot!

Siitä lähtien kun Jesper alkoi kulkemaan koulumatkat linja-autolla, linja-autot on ollut sen suuri intohimon kohteena.
Lupasin sille, että hiihtolomaviikolla varataan yksi päivä ainoastaan bussilla reissaamiseen.
 
Ja keskiviikkona oli se päivä kun lähdettiin bussi seikkailuun.
Klo 8:30 lähti bussi Muhokselta Ouluun.

Seikkailu alkaa

Ostettiin 24h seutuliput Jesperille ja mulle.
Niillä kierrettiin Oulua koko aamupäivän, niin kauan kunnes alettiin kiukuttelemaan toisillemme.
Silloin tiedettiin, että nyt on päästävä syömään.
Mentiin keskustan Heseen.

Hymyillyttää
 
Ruoan jälkeen jaksettiin taas hymyillä ja lähdettiin mahan kylläisenä kiertelemään Oulua busseilla.
Jesper oli ihan innoissaan kun se pääsi City-bussiin jossa se ei ole koskaan ennen ollut.
Linja C
 
Iltapäivällä mentiin Nallikariin ja siellä Edeniin kahville.
Oli ihana istahtaa setken ja juoda kuppi kahvia.
Jesperkin kävi pelaamassa autopeliä ja jotain räiskintäpeliä.
Niitä sellaisia isoja pelejä joitten "sisälle" mennään istumaan ja jotka toimii kolikoilla.
 
Kaffella
 
Nallikarista lähdettiin taas kiertelemään Oulua, käytiin myös mutka Jäälissä.
Klo 18:15 saavuttiin Tyrnävälle, silloin oltiin oltu jo lähes 9 tuntia reissun päällä.
Siellä meitä oli vastassa Krister.
Se oli kotimatkalla Oulaisista ja oltiin sovittu, että se ottaa meidät kyytiin Tyrnävältä.
 
Oltiinhan me väsyneitä kun päästiin kotiin.
Ja Jesper kävi ihan kierroksilla, se selitti ja selitti Kristerille kaiken maailman asioita busseista.
 
Ilmeisesti pojalla oli mukava päivä, niin se ainakin sanoi että oli ollut.
Ja oli minullakin mukava päivä kun sain viettää sen Jesperin kanssa.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Kummitusjahti!

Tänään en jaksanut ruveta tekemään tuokaa työpäivän päätteeksi.
Kun ehdotin Jesperille että mentäisi laavulle grillaamaan makkaraa se jo seisoi kuistissa ja veti vaatteita niskaan.
 
Makkaraa ja kuumaa kaakaota
 
Laavulla oli jo tulet valmiina kun yksi mies odotti perhettänsä hiihtolenkiltä makkaranpaistoon.
Olipa muuten mukavaa porukka :-D
 
Asensin
SpecTrek Appin
mun kännyyn.
 
Ensin ohjelma paikantaa kännykän GPS:llä.
Tämän jälkeen voit valikoida joko 15 min. 50 min. tai 2h pitkän kummitusjahdin.
Ohjelman avulla paikannat kummituksia lähimaastosta kännyn GPS:llä ja kameralla.
Kun paikannat kummitukset ne pitää saada kiikkiin kännyyn.
 
Tämä on mainio peli lapsille joita pitää vähän kannustaa ulkona liikkumiseen.
 
Jesper pelasi kaksi 15 min. peliä ja yhden 50 min. pelin.
Se sai kiinni melkein kaikki Korkalanvaaran kummitukset :-D
 
Nyt taidan mennää poreammeeseen pesemään savun hajut pois.

Angry Birds!

Kirjoitin tänne mitä mieltä oltiin Kuusamon Tropiikin yhteydessä olevasta Angry Birds Activity Parkista.
Oltiin todella pettyneitä ja laitettiin palautetta suoraan Roviolle.
Roviolta soitettiin melkein heti perään ja haastateltiin minua.
Kerroin suoraan mitä mieltä olen siitä, että pubi ja lasten leikkipuisto ovat saman sisäänkäynnin yhteydessä.
Kerroin myös missä törkykunnossa vessat oli.
 
Tänään tuli puhelu DHL-kuskilta:
-Minulla on teille paketti jonka tuon kotiovelle.
Paketti oli Roviolta :-D

Vihaisia lintuja
 
Jesper hyppi tasajalkaa ilosta :-D
Paketti sisälsi pehmoleluja ja karkkia.
Saatekirjeessä kiitettiin palautteesta ja toivottiin, että käymme jatkossakin puistoissa vaikka edellinen kokemus ei ollut mieleinen.
 
En kyllä odottanut mitään lahjaa heiltä, mutta tämä oli kiva yllätys.
Kiitos Rovio!

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Suru-uutisia!

Anoppi soitti eilen ja kertoi, että meidän tuttu on menehtynyt lauantaina tapaturmaisesti.
Kun hän kertoi miten se oli tapahtunut, niin muistin
jossa kerrottiin tapaturmasta Pietarsaaressa jossa mies on menehtynyt.
Se oli meidän tuttu josta jutussa kerrottiin.
 
Viime kesänä kun käytiin Pietarsaaressa nähtiin tämä tuttu piiiitkän tauon jälkeen Kristerin veljen luona.
Kun vielä asuttiin Pietarsaaressa tavattiin viikottain.
 
Viime kesänä kun taas tavattiin, niin huomasimme että meillähän on saman ikäiset pojat.
Pojilla synkkas heti ja ne polski Jesperin Kaj-sedän altaassa koko viikonlopun, leikki vesisotaa ja juoksi kilpaa pihalla.
Ihmeteltiin pojan (nyt menehtyneen) isän kanssa sitä miten elämä muuttuu, että ei olisi uskonut 20 vuotta sitten että meidän samanikäiset pojat leikkii yhdessä sulassa sovussa 20 vuotta myöhemmin.
 
Oltiin tosiaan enemmän tekemisissä nuorempana.
Onneksi saatiin tutustua toisiimme taas uudestaan viime kesänä ja myös meidän pojat pääsi tutustumaan toisiinsa.
 
Kerrotiin Jesperille mitä on tapahtunut ja se järkyttyi.
Se tuli todella surulliseksi kun kuuli ettei kaverilla ole enää isää :-(
 
Surullista.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Tuhottavat paperit!

Koska meillä ei ole silppuria eikä yrityksen papereita voi viedä kierrätykseen, tuhottavien paperien hävittämisestä muodostuu pieni ongelma.
Onneksi asutaan kaukana keskustasta ja voidaan polttaa paperit omalla pihalla.

 
Eilen poltettiin paperia useamman tunnin.
Haistiin ihan hirveälle kun tultiin sisälle, onneksi laitettiin sauna lämpiämään ennen kun mentiin pihalle.
 
Tänään on aurinko pilkahdellut mutta ei olla jaksettu mennä ulos.
Sen verran on Jesper ja Krister käynnyt pihalla, että saivat makkarat grillattua.
Juu, gillauskausi on avattu tänään :-D
 
Ollaan suunniteltu ensi viikon ohjelmaa.
Jesperillähän on hiihtoloma, mutta ollaan Kristerin kanssa töissä.
Näillä näkymin minä saan loppuviikosta muutaman vapaapäivän ja Krister saa vapaata perjantaina.
Jotakin kivaa yritetään kuitenkin keksiä.
 
Nyt taidan laittaa jonkun leffan pyörimään ja surffailla samalla netissä.
Aurinkoista sunnuntain jatkoja kaikille!