keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Maanalainen sadevesijärjestelmä (putkitus) osakkaan henkilökohtaista omaisuutta!

Tämä meidän rivitalon vesivahinko muuttuu päivä päivältä surrealistisemmaksi.
Olen koko ajan vaatinut hallitusta poistamaan pihan kaivuutyöistä, sadevesiputkien uusimisesta ja pihan muotoilusta aiheutuneet kulut vaateesta.
Nämä kuuluu taloyhtiön vastuulle koska osakas ei omista maanalaisia sadevesiputkia eikä sen vastuulle kuulu pihan kallistukset.
Toissapäivänä hallituksen Puheenjohtaja laittoi minulle mailia:
Reiän kautta sadevedet ovat johtuneet kellaritiloihin ja tämä asia on fakta. Huomioitavaa on, että kiinteistössä ei ole ollut sadevesijärjestelmää 1953-2002 välisenä aikana laisinkaan (n. 50 vuotta).  Pääsääntöisesti kaikki arkkitehti Ervin suunnittelemat kohteet on suunniteltu siten ettei niissä ole rännejä, syöksytorvia tai muutakaan sadevesijärjestelmää. (Liitteenä kuva kiinteistöstä alkuperäisessä asussaan). Peruskunnostamisen myötä 2002 ja sen jälkeen on osakkaille annettu mahdollisuus perus parantaa myös tätä järjestelmää ja taloyhtiö on kyseiset materiaalit kustantanut. Asennustyön on jokainen huoneiston haltija saanut toteuttaa itse. Näin myös teidän tapauksessa. Tähän perustuen sadevesijärjestelmää ei ole mainittu asunto-osakeyhtiön vastuunjakoluettelossa, eikä sen kunnossapitovastuuta ole jaettu (liite). Tämä on normaali menettely vanhojen kiinteistöjen osalta.
 
Nyt kirjoitetaan historiaa:
Meidän taloyhtiön maanalainen sadevesijärjestelmä vaihtoi lennosta omistajaa

Ihan käsittämätöntä hakuammuntaa, epätoivoista yritystä pelastaa omat kasvot.
Ja tuon kommentin kirjoitti Puheenjohtaja.
Vastasin tähän seuraavasti:
Viitaten Hallituksen Puheenjohtajan 9.3.2015 lähettämään sähköpostiin jossa hän kertoo että asuntokohtainen sadevesijärjestelmä on vapaaehtoinen:
"Peruskunnostamisen myötä 2002 ja sen jälkeen on osakkaille annettu mahdollisuus perus parantaa myös tätä järjestelmää ja taloyhtiö on kyseiset materiaalit kustantanut. Asennustyön on jokainen huoneiston haltija saanut toteuttaa itse. Näin myös teidän tapauksessa. Tähän perustuen sadevesijärjestelmää ei ole mainittu asunto-osakeyhtiön vastuunjakoluettelossa, eikä sen kunnossapitovastuuta ole jaettu (liite). Tämä on normaali menettely vanhojen kiinteistöjen osalta."

Alla kuitenkin viesti jossa As. Oy X Hallitus on omatoimisesti tilannut urakoitsijan korjaamaan (VAPAAEHTOISEN) sadevesijärjestelmän ja nyt vaatii osakasta maksamaan laskun.

Tässä on toimittu vastoin lakia kun on tilattu työ yksityishenkilön nimiin ilman että yksityishenkilö on hyväksynyt työn.
Vaadin työn tilaajia maksamaan työstä aiheutuneet kulut välittömästi allekirjoittaneen puolesta. Sillosesta hallituksesta; Herra X (ex. Puheenjohtaja), Rouva X (jäsen), Rouva XX (jäsen) ja Herra XX(ex. jäsen, nykyinen Puheenjohtaja) tullaan tekemään rikosilmoitus.
Laskun maksaminen EI poista rikosilmoitusta koska rikos on tapahtunut kun työ on tilattu toisen henkilön nimiin.
Kopio Isännöitsijän 13.10.2014 lähettämästä s-postista:
Huomenta, Pilvi!

Tiedoksi, että hallitus on hyväksynyt  Koneurakointi X:n tarjouksen asunnon vahingon tarkastuksesta, pihan kaivuutyöstä ja pihakorjauksista. Saamani tiedon mukaan Koneurakointi X aloittaa työt kohteessa viikon kahden sisällä.
*****************
Tällaista v***lua tämä on vuodesta toiseen, hakemalla haetaan meistä "virheitä".
Jos ei niitä löydy, niin niitä tekaistaan.
I´m living in a twilight zone, everything is surrealistic!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti