sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Työkohteet lisääntyy!

Viikolla sain puhelun esimieheltä:
- Menetkö Luurinmutkaan torstaina?
-Anteeksi, minne?
 
Luurinmutka on Kempeleen Seurakunnan omistama leirikeskus Utajärvellä.
Sinne piti mennä tekemään perussiivous.
 
Päärakennus
 
Ajoin sinne mutkikasta ja jäistä tietä.
Kun pääsin perille, olin pyörtyä.
Uskomattoman kaunis paikka!
 
 Oulujoen rannalla
 
Oltiin korkealla harjanteella, alhaalla avautui Oulujoki.
Ympärillä oli mäntyjä ja kuusia, rannassa koivuja.
Voin vaan kuvitella miten kaunista siellä on kesällä.

Saunarakennus
 
Aurinko pilkahteli ja sain napattua muutaman pikaisen kännykuvan.
 
Iltapäivä ja ilta meni kuitenkin työn merkeissä eikä ehditty nauttimaan maisemista sen enempää.
Tehtiin työkaverin kanssa kuusi tuntia perussiivousta koko kompleksiin.
 
Kun saatiin kaikki valmiiksi ja päästiin lähtemään kotiin, ajoin suoraan omaan kohteeseen Muhoksen keskustaan.
Loppujen lopuksi olin kotona vasta klo 22.
Ei muuta kuin suihkuun, iltapalaa ja nukkumaan.
 
Täytyy sanoa, että ihmeellisiä ovat olleet nämä viikot sen jälkeen kun allekirjoitin uuden sopparin SOL:n kanssa.
Olen tutustunut uusiin paikkoihin, tuttuihin ja tuntemattomiin.
Olen oppinut paljon uutta, tutustunut uusiin ihmisiin ja ajanut satoja kilometrejä päivittäin.
 
Mutta, kivaa on ollut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti