torstai 12. toukokuuta 2016

Pitkään kestänyt sairastaminen!

Se alkoi jo Vappua edeltävänä viikonloppuna, Jesperin sairastaminen.
Sillä oli pientä lämpöä ja veto veks.
Maanantaina poika soitti koulusta ja sanoi, että ope on lähettämässä sen kotia.
Pojalla oli taas lämpöä ja päänsärkyä.
Olisi siis pitänyt jäädä kotia sairastamaan eikä lähteä liian aikaisin kouluun.
Poika oli tiistain ja keskiviikon pois koulusta ja meni taas loppuviikosta kouluun.
 
Seuraavalla viikolla Jesper sai vapaata koulusta maanantaista keskiviikkoon, Helatorstai ja perjantai oli muutenkin vapaata.
Lähdettiin Kuusamoon työkeikalle.
Sielä Jesperille nousi kova kuume ja se makasi kaksi päivää lähes 39 asteen kuumeessa.
 
Kun poika tokeni siitä, luultiin että NYT poika on terve.
Vaan eipäs ollutkaan.
Viime sunnuntain ja maanantain välinen yö meni Jesperillä tuskissa.
Se heräs keskellä yötä ihan jumalattomaan päänsärkyyn.
Ei puhettakaan että poika saadaan maanantaiksi kouluun.
 
Sain vasta keskiviikolle ajan terkkariin.
Epäilin nimittäin poskiontelontulehdusta ja lääkekuuri oli saatava.
 
Ja oikeassa olin, poskiontelontulehdushan sillä oli.
Ei muuta kuin lääkeresepti käteen ja apteekin kautta kotia.
 
Nyt poika kokeilee taas miten se jaksaa koulussa, mutta luulen (ja toivon) että lääkekuurilla saadaan pöpöt pois ja poika taas kondikseen.
 
Mitä opimme tästä?
Älä mene liian aikaisin töihin/kouluun sairastelun jälkeen, malta levätä kunnolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti