Oltiin saatu kutsu 40-vuotis synttäreille Pietarsaareen viime lauantaiksi.
Kristerin veljen avovaimo oli järjestänyt juhlat.
Juhlat oli todella onnistuneet, synttärisankari onnellinen ja vieraat iloisia.
Oli hienoa tutustua uusiin ihmisiin ja tavata myös sukulaisia pitkästä aikaa.
Viikonloppu oli kuitenkin kovin intensiivinen.
Lähdettiin P:saareen lauantaina puoliltapäivin ja kotona oltiin sunnuntaina 22 aikoihin.
Voi sanoa, että maanantai töissä oli hiukan haasteellinen.
Mutta, siitäkin selvittiin ja elämä jatkuu työn merkeissä.
Otin paljon valokuvia juhlissa ja voin jakaa ainakin yhden täällä blogissa teille.
(en ole pyytänyt lupaa muille julkaisuille)
Jesper aseistautunut
Juhlissa oli vain kaksi lasta, Jesper ja 7-vuotias Väinö.
Pojat löysivät vesipyssyt ja niin alkoi armoton vesisota pojat vastaan Jesperin setä.
Jesperin setä hävisi ja tippui lopulta "kuolleena" laiturilta veteen vaatteen päällä.
Jesperillä ja Väinöllä oli niin hauskaa, että Väinön äiti otti Jesperin heille yöksi.
Oltiin kyllä sovittu, että Jesper menee mumminsa luo yöksi, mutta uusi järjestely sopi kaikille.
Pojat olivat syöneet herkkuja, katelleet leffoja ja pelaneet Minekraftia.
Me aikuiset jäätiin bilettämään ja hauskaa oli, seuraavana päivänä olo ei ollut yhtä hauska.
Kiitos ihanista juhlista ja vielä kerran OIKEIN PALJON ONNEA SYNTTÄRISANKARILLE!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti