keskiviikko 31. elokuuta 2011

Hoitoapua!

Käytiin siis eilen terveyskeskuksessa toteamassa, että pojalla ON vesirokko toistamiseen.
Lääkäri kehoitti laittamaan lottorivit, sillä mahdollisuus saada vesirokko kahdesti on erittäin pieni.

Lääkäri kirjoitti Jesperille Ataraxia joka toivon mukaan vähentää kutinaa.
Ostettiin myös ns. vesirokkovoidetta joka ilmeisesti helpottaa Jesperin oloa.

Jesper kävi suihkussa joka toinen tunti koko eilisen päivän, raasua raavitti ihan hirveästi.
Ja jokaisen suihkukäynnin jälkeen rasvasin pojan.
Ataraxia se sai kuitenkin vasta yötä vasten sillä se on kolmiolääke.

Kuumettakin piisaa edelleen ihan reilusti, eilen illalla sillä oli 37,9 kun se meni nukkumaan.
Nytkin se tuntuu kuumeiselta, mutten pääse mittaamaan tämpöä.
Meillä on vain korvamittari ja pojan korvat on ihan täynnä rokkoja.

Lekuri sanoi, että poika joutuu olla kotona kunnes kaikki näpyt on ruvella ja siihen menee 7-10 päivää.
Herran Jumala, ei mulla ole mikään mahdollisuus olla pois töistä niin kauan.
Kristerilläkin on erittäin tärkeä koulutus menossa.
Joten otin soiton Anopille eilen ja hän tulee hoitoapuun tänään.
Hän pystyy olla täällä niin kauan kunnes poika on terve...onneksi!

Tältä poika näytää juuri nyt

Lisää pilkkuja!
Jesper valitti myös huonoa oloa ja sitä myös oksettaa.
Vielä se ei ainakaan ole oksentanut ja toivottavasti ei oksennakaan *yök*
En usko että poika pääsee ihan pian eskariin :-(

tiistai 30. elokuuta 2011

6 v. bileet Jämsässä!

Viikonloppuna oltiin Jesperin kanssa kahdestaan 6 v. synttäreillä Jämsässä.

Olen yksi reilun kahdenkymmenen mamman joukosta joka ylläpitää keskustelupalstaa netissä.
Yhteistä meillä on lapset jotka ovat syntyneet tai jonka laskettu aika on ollut lokakuussa 2005.
Ryhmän nimi on
 LOKAKUUN 2005 NAPEROT!
Palsta on kuitenkin suljettu eikä sinne päästetä uusia enään kirjautumaan.

Joka syksy järjestämme lapsille yhteiset synttäribileet ja tänä vuonna ne pidettiin Jämsässä.
Lisäksi ajankohtaa aikaistettiin, sillä joukossamme on henkilö joka muuttaa ulkomaille reilun kuukauden päästä.

Startattiin lauantaina klo 7:30 Muhokselta ja perillä Jämsässä oltiin klo 13:00.
Paikka oli huikea, oltiin varattu kaksi mökkiä

Kelit suosi meitä ja lämpöä piisas, sielä oli +25 astetta ja lapset kävi vielä uimassa lauantai illalla ennen saunaa

Jesper ja hai

Pihapiiri oli mahtava ja lapset sai temmeltää ihan rauhassa koko vierailun ajan

Ihanaa!

Synttärikakun sijaan paistettiin lapsille muurinpohjalettuja kodassa joita syötiin hillon ja kermavaahdon kera.
Ja lapset tykkäs!

Lahjojen sijaan järjestettiin aarteenetsintä.
Aarrearkussa oli kaikille saippuakuplapurkit jotka oli täysi napakymppi niillä keleillä ja niissä puitteissa.

Kun lapset nukahtivat mammat paranteli maailmaa herkkujen ja muutaman siiderin/viinilasin kera.
On se mahtavaa kun jaksetaan järjestää näitä tapahtumia.
Lapset nauttii, mammat nauttii ja kaikilla on kivaa!

Rokko!

Sunnuntai iltana Jesper valitti kovaa päänsärkyä.
Laitoin sen ihan ukkosen piikkiin joka jyrisi Montan/Korkalanvaaran päällä myöhään illalla.
Maanantai aamuna Jesper valitti kipeää kurkkua ja sanoi että sillä on joku näppy naamassa.
Luulin näppyä hikinäpyksi sillä poika hikoili kuin pieni possu edellisenä yönä.

Kun hain pojan tarhasta se oli ihan veto veks, makaili vain eskarin pihalla pihapenkillä.
Ja nyt näppyjä oli ilmestynyt enemmän kasvoille ja kaulaan.

Kun päästiin kotia mittasin pojalta 38,1 asteen kuumeen ja tunnin sisällä näppyjä alkoi ilmestymään koko keholle.
VESIROKKO!
Selvä tapaus.

Mutta...poika sairasti vesirokon kun se oli 10 kk!
Se käytiin toteamassa ihan neuvolassa, että vesirokosta oli silloin kyse.

Yö oli "from Hell", pojan oli päästävä suihkuun parin tunnin välein kun sitä raavitti niin hirveästi.
Ja aamulla oli edelleen lämpöä 38,1 astetta.

Soitin juuri terveyskeskukseen.
Ne haluaa, että käyn näyttämässä poikaa sillä ne ei hyväksy sitä tosiasiaa että sillä vesirokko toistamiseen.
Ei siinä mitään, kyllä mä vien pojan näytille.

Tämän näköinen poika on juuri nyt:

Pilkullinen poika!

En usko että pojalla on mikään muu kuin vesirokko, mutta pianhan se selviää :-)

maanantai 29. elokuuta 2011

Ei enään vauvoja!

Nyt on Tiukun vauvantekoajat ohi,
tyttö nimittäin sterilisoitiin viime perjantaina.

Vaikka Tiukulla oli kiima, niin lääkäri suostui sterilisoimaan tytön.
Tiukulla oli nimittäin jo neljättä viikkoa kiima, se tuli ja meni koko ajan.
Ja koska sitä ei saatu katkaistua, niin leikkaus oli suoritettava vaikka kissa oli kiimassa.

Tämän seurauksena hormonitoiminta kävi kierroksilla ja kohdun pinnalliset verisuonet oli "paksut".
Ja sen vuoksi koko kohtu jouduttiin poistamaan :-/

Täytyy myöntää että järkytyin hieman, mutta lekuri rauhoitteli mua ja sanoi ettei tämä ole mitenkään vaarallista tai epätavallista.
Kissa voi kuitenkin hyvin ja näin (pian) 4 vuorokautta leikkauksesta niin kissa ei ole moksiskaan.
Se piti kaulustakin ainoastaan ensimmäiset 12h jonka jälkeen se otti sen ite pois.
Eikä me olla laitettu sitä takas koska se ei nuole haavaa.

Nyt odotellaan vielä ainakin viikko ja sit aletaan tutustuttamaan Tiukua meidän pihaan,
sillä kisun on pian päästävä pihalle!

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Viikonloppu shoppailua!

Kovalevy on edelleen hukassa :-(
Krister lupas etsiä sitä viikonloppuna.
Voih, kun se sais pelastettua kaikki mun kuvat!

Mutta, kerronpa vähän meidän viikonlopusta joka meni shoppaillessa IKEAlla ja kalusteitten kokoamisessa.

Lauantaina lähdettiin heti aamusti ajamaan kohti Haaparantaa ja IKEAa jonka portille on meidän pihalta 168 km.
Ei mikään paha matka siis, ihan passeli.
Mulla oli piiiitkä lista mitä meidän piti ostaa sekä pari listaa työkavereilta jotka heti teki tilauksen kun kuuli että olen menossa IKEAlle ;-)

Krister heitti mut ja Jesperin IKEAlle ja se jatkoi itse Kalixiin hakemaan peräkärryä työmaan pihalta.
Reilu tunti me ehdittiin Jesperin kanssa shoppailla ja kierrellä kauppa ennen kun Krister tuli ja mentiin syömään.

Tällä kertaa ostettiin meidän makuuhuoneeseen vaatekomerot, kuistin komeroon ovet sekä keittiöön avohyllyt.

Sunnuntai menikin niitä kootessa.
Kokosin ihan itse koko makuuhuoneen vaatekomeron, vähänkö olen ylpeä itsestäni ;-)
(Kuvia tulee heti kun ehdin kuvata kaapit ja hyllyt)

ICAssa käytiin tietysti taas ruokaostoksilla ja löysin itselleni kauan haaveilemani kirjan

Jean M. Auel "De målade grottornas land"

Voi Luoja tätä kirjaa on odotettu!
Ja nyt se on mulla ja kaiken lisäksi ruotsiksi :-)

Työviikko on alkanut mukavasti.
Töissä on leppoista ja mukavaa kun vielä opiskellaan tulevia töitä.
Vielä olen ihan intona uudesta työpaikasta ja paljon uutta on opittavaa ja tuskin opittava loppuu koskaan vakuutusalalla.

Nyt toivotan kaikille oikein mukavaa loppuviikkoa.
Toivottavasti kerkiän vielä tänne kirjoittamaan muutaman rivin ennen viikonloppua.
Silloin lähdetään Jesperin kanssa Jämsään bilettämään.

maanantai 22. elokuuta 2011

Apua!

Mun tietokoneelta on kadonnut kokonainen kovalevy!!!
Ei siis fyysisesti, kai se tuolla pöntössä on, mutten löydä sitä koneelta.

Eikä se kovin tärkeä ollut,
SIELÄ ON KAIKKI MUN KUVAT!!!

Mä kuolen, ihan oikeasti!
Nyt lähtee tämä helvetin Vista mun koneelta, siitä ei ole muuta kuin ongelmia.
Syytän Visvaa...anteeksi, Vistaa myös kovalevyn katoamisesta.

Krister saa panna mun koneen kuntoon viikonloppuna ja pitäkää peukkuja, että K-asema (joka on kovalevyn nimi) löytyy!

ARGHHHH!!!!!

torstai 18. elokuuta 2011

Mjau!

Kuten olette lukeneet jouduimme lopettamaan Niia-kisun vakavan sairauden vuoksi.
Myös Leevi-kisu on ollut pois kotoa jo kolmatta kuukautta.
Yhtäkkiä oltiinkin siinä tilanteessa, ettei meillä ollut kissaa.
Ja kun Jesper on niin kissarakas kuin se on, niin eihän siinä muu auttanut kuin etsiä meille kisu.

Tori.fi:stä löysin ilmoituksen jossa eräs perhe Tyrnävältä myy maatiaiskissanpentua.
Soitin heille kisusta ja he sanoivat, että kissa on vielä vapaa ja luovutusikäinen elokuun tokalla viikolla.
Joka sopi meille paremmin kuin mainiosti, sillä olin silloin vielä lomalla.

Joten perheeseemme muutti pieni Tassu-poika

Tassu pötköttelee

Ennen kun lähdettiin hakemaan Tassua, myyjä soitti mulle.
Hän kysyi olemmeko kiinnostuneita Tassun äidistä, vuoden ikäisestä Tiuku-kissasta.
Heille oli nimittäin käynnyt klassisesti.
He olivat ottaneet kaksi tyttökissanpentua lapsille joululahjaksi.
Kun kevät tuli, niin kummallakin kisulla oli "yllättäen" pullat uunissa.
Ja kummatkin synnytti samana päivänä pennut, toinen aamulla ja toinen illalla.

Juteltiin Kristerin kanssa asiasta ja tultiin siihen tulokseen, että Tiuku-kisu saa muuttaa meille.
Joten nyt meillä on taas kaksi kisua, Tiuku ja Tassu.

Tiuku kuuntelee Bellan ääniä

Tiuku ja Tassu ei ole tottuneet koiriin joten muutama eka päivä Bella-koira pidettiin kissoista erossa.
Ja kun ne tapasivat kuonottain ekan kerran, niin tappeluhan siitä tuli.
Tiuku voitti! :-)
Edelleenkään yhteistyö ei suju mutkattomasti ja Tiuku suojelee Tassua kovasti.
Mutta yksin se jo uskaltaa antaa Bellan nuuskia itseänsä.

Vain viikko siitä kun kisut tuli meille, niin Tiukulla alkoi kiima.
Ja tästä syystä luulen, että Leevi-kisu kuljeksii nurkissa.
Sehän on tietysti haistanut ja kuullut kiimaisen Tiukun ;-)
Meillä ei kuitenkaan ole minkäänlaista aikomusta teettää Tiukulla pentuja ja heti kun vaan työkiireiltä keritään niin kissa viedään sterilisoitavaksi.
Myös Tassu kastroidaan heti kun se on sen ikäinen että toimenpide voidaan tehdä.

Mutta summa summarum: Olemme taas kahden kissan onnellisia omistajia!

tiistai 16. elokuuta 2011

Järkikirppis!

Oulun Limingantulliin on avattu uusi kirpputori,
Se on todella siisti paikka ja käytävät on leveitä.
Lisäksi sielä on leikkipaikka ja pieni kahvio.

Mulla oli nyt eka kerta sielä Jesperin vaatteita, leluja ja tavaraa myynnissä.
Mulla oli pöytä ihan leikkipaikan vieressä jotta mammat ehtii kattella tavaroita rauhassa sillä aikaa kun lapset leikkii.
Taktinen veto ;-)

Pöytävuokra oli 25 € / viikko ja 24:n hintalapun arkki maksoi 0,50 €.

Tänään kävin tyhjentämässä pöydän.
Oltiin myyty kivasti tavaraa, sillä kuittasin kassasta 96,80 €!
Eli plussan puolelle mentiin ja reippaasti!

Seuravaksi taidan viedä tavaraa myyntiin joulukuun alussa kun veronpalautukset tulee.
Silloin laitan myyntiin paljon talvivaatetta ja lisää leluja.

maanantai 15. elokuuta 2011

Uusi työ - ensimmäinen päivä!

Tänään oli ensimmäinen päivä uudessa työssä.
Meitä aloitti tänään 7 naista korvauspuolella ja ensimmäinen päivä, joka oli tutustumispäivä, oltiin Hotelli Arinan  neukkarissa.

 Iltapäivällä poikettiin pikaisesti toimistolla kaikki me jotka tarvitaan autopaikka.
Eikä voi valittaa, näen Jesperin eskarin työpaikan ikkunasta :-)
Eskariin on matkaa n. 50 metriä ja parkkipaikankin sain samasta talosta jossa toimisto sijaitsee.

Hassuinta koko asiassa on se, että mulla on aikaisemmin ollut toimisto samassa talossa, mutta neljännessä kerroksessa, silloin olin Palveluesimiehenä Securitaksella.

 Näin ensimmäisen päivän jälkeen mulla on ihan hyvä fiilis.
Paljon on opittavaa, mutta seuraavat 5 viikkoa meneekin ihan opiskelupohjalla.
Tulevista työkavereista en osaa sanoa vielä mitään, mutta eiköhän heidän joukosta hyviä tyyppejäkin löydy.

Oikein hyvällä mielellä siis tänään ja innolla taas huomenna.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Loma loppu!

Nyt olen minäkin viettänyt lomani ja huomenna (ma 15.8.) alkaa mun uusi työ
Työ alkaa leppoisasti vasta klo 9:30 joten saadaan nukkua vielä huomenna vähän kauemmin.
Jesper ei mene vielä huomenna aamulla aamukerhoon, mutta iltapäiväkerhoon sen on jo mentävä.
Krister lähtee huomenna töihin ja tulee vasta perjantai illalla kotia.
Eli nyt alkaa arki Kilposen perheessä.

Viikonloppu meni rennosti.
Lauantaina oltiin monta tuntia poimimassa sieniä.
Vielä niitä ei ole kovin paljon, mutta saatiin sangollinen Kangassieniä.
Keitettiin ne ja laitettiin lasipurkkeihin merisuolan kanssa.

Illalla grillailtiin, poltettiin roskia ja nautittiin viimeisestä kesäpäivän illasta joka oli jo kovin kylmä.

Roséviiniä grillatun kanarinnan ja kaali/kesäkurpitsasalaatin kanssa *NAM*

Krister on huonossa kunnossa tänään, se on nukkunut koko päivän ja hetki sitten se kävi oksentamassa.
Toivottavasti me ei Jesperin kanssa sairastuta, olis se noloa olla pois töistä ekalla työviikolla :-/

Toivotan kaikille oikein rauhallista sunnuntai iltaa seka mukavaa työviikkoa!

perjantai 12. elokuuta 2011

Tarkennus!

Mulle on tullut kyselyjä tekeekö meidän napuri meille ilmaiseksi töitä.
Viitaten silloin bloggauksen jossa kiitin ahkeraa naapuria joka teki meidän tien valmiiksi.

EI, hän ei todellakaan tee meille ilmaiseksi töitä.
Maksamme hänelle jokaisesta tunista jonka hän tekee meille töitä.
Mutta, jokainen sentti on sen arvoista sillä hän on uskomattoman taitava kaivinkonepuikkojen ääressä.

torstai 11. elokuuta 2011

Kukas se pihalle tupsahti?!?

Edellisessä blogissani kirjoitin Leevistä, meidän edesmenneen Niia-kissan pojasta.

Leevi

Toukokuun ensimmäisellä viikolla lähti Leevi ulos ja oli pois kotoa 3 viikkoa.
Oltiin todella helpottuneita kun nuori Herra ilmestyi varoittamatta yläterassille, ehjänä mutta laihtuneena.

Tämän jälkeen Leevi pysytteli kotona melko tarkkaan 3 viikkoa ennen kun se taas lähti matkoihinsa 17.6.
Tämän jälkeen Leeviä ei ole näkynyt.
Ollaan oltu vähän kahden vaiheella,
joko se on löytänyt uuden kodin tai sit se on jäännyt auton alle.

Mutta kukas tupsahtikaan meidän mäelle kun lähdettiin tänä aamuna Jesperin kanssa tarhaan?
Kyllä, LEEVI!!!

Hypättiin autosta ja huudeltiin kissaa.
Se pysähtyi, otti muutaman loikan, pysähtyi taas ja katteli meitä.
Se juoksi yläpihan kuusen alle piitoon, kurkki meitä sieltä hetken ja lähti ampaisten pakoon.

En tiedä muistaako Leevi meitä enään?
Mutta elossa se on ainakin ja voi ilmeisesti mainiosti sillä kisu oli VALTAVA!
Se on kasvanut ihan huimasti näitten parin kuukauden aikana, siitä on tullut kunnon kolli.

Olen nyt huudellut kissaa pihalla, mutta ei sitä ole näkynyt.
Viikonloppuna jatketaan kisun etsintää.

Arvaan syyn miksi Leevi on palannut kotipihalle, mutta siitä kerron enemmän myöhemmässä bloggauksessa ;-)

tiistai 9. elokuuta 2011

Mukavia naapureita!

Meidän naapuri toimii meidän Hovi-kaivinkoneurakoitsijana / lumenluojana.
Hän asuu n. kilometrin päässä meistä ja on aivan uskomaton kaveri.

Tutustuttiin häneen kun asuttiin vielä meidän rivarissa, se auras lumet sielä joka talvi.
Kun sit alettiin rakentamaan tätä taloa, huomattiin että ollaan melkein naapureita.
Vaikka niille on se kilometri matkaa ja välissä menee tie, niin täällä maalla me ollaan melkein seinänaapureita ;-)

Hän on kaivanut meidän talon perustuksen, kaatanut vanhoja rakennuksia, tehnyt tien, kaivanut kaapeleita, vesiputkia, jätevesisäiliön, sähköputkia jne maahan.
Lisäksi hän auraa meidän tien ja pihan joka talvi.
Hän on myös laittanut sanan kiertämään Muhoksella, että meidän pihalle saa dumpata niin paljon täytemaata kuin vain haluaa.
Ja täytemaata on tullut varmaan 10 kuormallista tämän kesän aikana
(sen lisäksi mitä me ostettiin yläpihalle S-Marketin rakennustyömaalta)
ja kaikki ilmaista!
Naapurin hankkima täytemaa on eloperäistä, roskaista ja kivistä mutta vallan mainio meidän tielle.
Ja eilen aamulla hän tuli traktorilla, traktorin lavalla ja kaivinkoneella viimeistelemään meidän tie.

Jesperinkuja nousee talolle, kaivinkone lepää raskaan työpäivän päätteeksi.

Vasemmanpuoleinen tienpenkka on ollut valmis jo pari vuotta, se on tuettu isoilla kivillä ja maalla.
Mutta oikeanpuoleinen tienpenkka on odottanut lisämaata jotta se saadaan loivennettua.
Nyt sitä maata on tosiaan tullut ja naapuri levitti sen rinteeseen eilen.

Ensi keväänä peitetään maa kankaalla ja sit levitetään sora päälle.
Oikealle istutetaan lehtipuita
(olen kallistumassa Pihlajan puolelle jota kasvaa jo nyt luonnostaan tontilla)
ja vasemmalle laitetaan jonkin sortin kevyt aita ja valaistus.
Rinteeseen tehdään kerroksia ja istutetaan maapeitekasveja.
Mutta kaikki tämä tehdään vasta ensi keväänä.

Ei voi muuta kuin kiittää mukavaa naapuria joka teki kovan urakan!
KIITOS!

maanantai 8. elokuuta 2011

Siivouspäivä!

ERITTÄIN sateista maanantaita täältä Muhoksen Korkalanvaarasta!
Sinne se kesä huuhtoutuu pois kun ulkona sataa kaatamalla.
Nyt on syksyn tuntua ilmassa, kesä on ohi!
Onneksi ehdittiin siivota Jesperin puumaja eilen.

Kaikki järjestyksessä

Jesper on saanut hiekkalaatikon, sen Krister teki viime viikonloppuna.
Minä olen viime viikon aikana täyttänyt sen hiekalla.
Olen siivilöinnyt hiekan puhtaaksi, siksi se on kestänyt niin kauan.

Onnellinen hiekklaatikon omistaja

Laatikko maalataan vielä tämän syksyn aikana heti kun säät suosii.

Hiekkalaatikon vierestä löytyy myös Jesperin trampoliini.


Kuten kuvasta näkyy ollaan yritetty keskittää Jesperin "lelut" yhdelle alueelle.
Jos vain onnistuu, niin kylvetään tänne ruoho vielä tämän syksyn aikana.
Muttei stressata pihan kanssa, laitetaan se ensisijaisesti talvikuntoon.

Oikein maukavaa alkavaa työviikkoa kaikille jotka on töissä ja meille lomalaisille toivottelen rentoa lomaviikkoa!

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Olen niin ylpeä pojastani!

Jesper sai uuden pyörän alkukesällä, ostettiin sille 20" pyörä Biltemasta.
Ostettiin siihen myös apupyörät.

Jesper ei tykännyt yhtään uudesta pyörästä ja se seisoi koko kesän autokatoksessa.
Se ei ymmärtänyt, että pyörää pitää polkea ettei se kaadu,
se luotti liikaa apupyöriin.

Yhtenä päivänä pyysin Kristeriä poistamaan vanhasta pikkupyörästä apparit.
Nyt Jesperin jalat osui maahan ja se harjoitteli muutaman kerran pyöräilyä ilman apupyöriä.
Mutta EI, se EI tykännyt koko touhusta ja pyöräily jäi täysin tänä kesänä.

Nyt perjantaina sanoin Jesperille, että kokeileppas taas pyöräillä pikkupyörällä.
Ja piru vie, POIKA OSAS HETI PYÖRÄILLÄ YKSIN!!!

Ei muuta kuin rohkeasti ison pyörän selkään.
Ja taas, POIKA OSAA PYÖRÄILLÄ ILMAN APURENKAITA!

Olen niin ylpeä pojastani!
Ja niin on myös poika ylpeä itsestään :-)

Ympäri, ympäri Korkalanvaaran parkkipaikalla

Jesper saa pyöräillä Hiihtomajantiellä aina asfalttitielle asti, siinä pitää kääntyä takaisin.

Vapaus!

Kyllä oli hieno päätös tälle kesälle!

Kypärä on jäännyt pieneksi kesän aikana ja se on seuraavaksi hankintalistalla!

Sunnuntai löhöilyä!

Tänään kyllä laiskottaa!
Istuttiin Kristerin kanssa valveilla johonkin kolmeen asti viime yönä,
katteltiin TV:tä, juteltiin ja nautittiin muutama lasillinen.
(kröhm...aika monta lasillista itse asiassa)

Käytiin me tänään metsässä kävelyllä.
Puolukat on vielä vihreitä, ehkä parin viikon päästä niitä voi jo poimia.
Sieniä ei ollut juuri yhtään.
Krister löysi muutaman tatin jotka se paistoi ja laittoi leivän päälle.

Mutta ollaan me onnellisessa asemassa kun meillä on ihana metsä ihan nurkan takana.
Se on kuin satumetsä, rauhallinen ja kaunis.

Onnistuin kadottamaan kameran muistikortin joten tällä hetkellä mulla ei ole tarjota kuvia metsäretkeltä.
Mutta eiköhän se kortti jostain löydy,
toivotaan ainakin niin :-/

Oikein ihanaa sunnuntaita kaikille ja muistakaa kerätä voimia ensi viikkoa varten.
Itse lomailen vielä ensi viikon :-)

lauantai 6. elokuuta 2011

Kuumeessa!

Jesper sai eilen kylmää ja tänään sillä on vähän lämpöä.
Mittasin juuri 37,4 asteen lämmön siltä.
Onneksi se ei ole sen pahempi eikä poika valita että olisi kipeä.
Sen se sanoi, että se on heräillyt monta kertaa viime yönä.

PS3: Ratchet & Clank Future - A krack in time

Me kun ajateltiin että oltaisi lähdetty metsään kävelylle ja tarkastamaan sieni- ja puolukkasato.
Mutta kerkiäähän sen huomennakin.
Tänään Jesperin pitää levätä.

Oikein rentouttavaa lauantaipäivää kaikille!

perjantai 5. elokuuta 2011

Paljakka, kesä 2011!

Nyt on kameran muistikortti tyhjennetty ja voin näyttää kuvia meidän kesälomareissusta.

Matkaan lähdettiin torstaina 21.7. jumalattomassa kaatosateessa, välillä satoi niin ettei eteen nähnyt.
Matkaa oli kuitenkin vain 150 km joten se taittui nopeasti.

Yllätyimme kun nähtiin mökki, se oli livenä paremman näköinen kuin nettikuvissa.

Naapurimökki

Jesper valikoi itsellensä toisen makuuhuoneen yläkerrasta (sielä oli niitä 2) ja Krister ja minä otettiin alakerran makuuhuone.
Lakanat ja pyyhkeet olin tilannut sinne valmiiksi, me vaan pedattiin sängyt.
Sauna napsautettiin päälle heti ja makkarat grillattiin mökin pallogrillissä.
Makkarat syötiin terassilla kaatosateessa ja ukkosen jyrinässä.

Ketsuppia, kiitos!

Seuraavana päivänä lähdettiin etsimään rantaa joka piti olla alle kilpometrin päässä mökistä ja kyllähän se löytyi.
Mökkinaaprit oli jättänyt mato-ongen rannalle jota saatiin lainaa.
Muutaman sintin Jesper ja Krister sieltä veti :-)

Suuri kalastaja, pieni saalis

Illalla tultiin takaisin rannalle grillaamaan makkaraa kodassa ja Jesper oppi tekemään nuotion.

Mestari työssään!

Lauantai aamuna pomittiin 0,5L mustikoita ihan mökin vierestä.
Ne on nyt pakkasessa odottamassa kylmää talvipäivää jolloin tehdään niistä piirakka ja muistellaan meidän Paljakan lomaa.
Vietettiin paljon aikaa rannalla.
Grillattiin makkaraa, leikittiin hiekassa, käytiin soutamassa jne.

Hiekkaleikkejä

Soutamista

Pelattiin seurapelejä mökissä ja saunottiin joka ilta.
Kerrankin vietettiin aikaa perheenä ilman mitään pakollisia kotiaskareita, rakentamista tai töitä.

Paljakka on hieno ja rauhallinen paikka näin kesäisin.
Pienestä kyläkaupasta saa ihan vain tarpeellisen, onneksi olin ottanut ruoat mukaan kotoa.
Luulen, että lähdetään sielä käymään ensi talvena laskettelemassa ja pulkkailemassa.

Bellakin nautti ensimmäisestä reissustaan ja automatka meni tosi hyvin.

Sunnuntaina lähdettiin kotia levänneinä ja erittäin tyytyväisinä lomakohteesta,
juuri tätä me tarvittiin!

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Vanhempien makuuhuone!

Jatketaan kierrosta täällä meillä kotona,
pysytään kuitenkin vielä alakerrassa.

Tässä on Kristerin ja mun makuuhuone:

Anopin (Kristerin äidin, Kerstinin) tekemät matot lattialla. 

Makuuhuone on täysin valkoinen,
vähän väriä tuo taulut seinällä.

Jyskin vanhan (pissin värisen) apteekkarinlipaston maalasin valkoiseksi.

Kukat lipaston päällä koska silloiset kissanpennut tuhosi ne täysin kun kukat oli ikkunanlaudalla.

Bookrestit on mun puolella sänkyä.
Niissä roikutetaan siis kirjoja jos joku ei ymmärtänyt jujua heti ;-)

Bookrest

Yöpöydät ostin kirpparilta muutamalla hullulla eurolla ja maalasin ne valkoiseksi


Ihan valmis makuuhuone ei ole vielä, vaatekomerosta puuttuu muutama kaapisto.
Tämä huone on se joka on tarkoitettu Jesperille.
Tänne Jesper muuttaa sit kun se menee kouluun, eli ensi kesänä.
Silloin me siirrytään yläkertaan, nykyiseen toimistohuoneeseen.
Toimisto menee alakertaan, Jesperin nykyiseen huoneeseen.

Tässä valkoisessa huoneessa nukkuu todella hyvin,
ihanan rauhallinen ja vilpoinen huone!

tiistai 2. elokuuta 2011

Ahkerana!

Jos eilen oli "turha" päivä,
niin tänään olen tehnyt kahta enemmän hommia.

Pyykkikone on (tietysti) pyörinyt koko päivän.
Mutta ennen puoltapäivää olin jo pessyt alakerran ikkunat,
sekä ulkoa että sisältä =)

Nostin olohuoneen isot matot pihalle tuulettumaan,
imuroin koko yläkerran ja
pesin olohuoneen, keittiön ja ruokatilan lattian.

Meidän Bella on sellainen kuolaaja ettei tosikaan,
joka puolella on kuolatippoja :-/

Kun matot oli paikoillan aloin järjestämään meidän TV-tasoa.
Krister nimittäin asensi TV:n seinälle viikonloppuna ja nyt mulla oli hyvä tilaisuus siistiä taso.

Tuo meidän TV-taso on vanhan mallinen.
Tarkoitus on että TV seisoo sen päällä keskellä ja sivukaapeissa on kaikki elektroniikka.
Mutta kun TV nostetaan nykyään seinälle niin eletroniikka pitää saada kaapistoon suoraan TV:n alle.
Nyt ei sit johdot ylety kunnolla koneisiin vaan menee viistosti pitkin seinää.
Se taas tarkoitta sitä ettei voida asentaa suojalistaa johdoille.
Nooh, ratkaisu on kuitenkin tilapäinen,
aion nimittäin ostaa uuden TV:tason heti kun vähänkin ylimääräistä löytyy ;-)
Tässä kuitenkin lopputulos:

Voi että, mä inhoan noita kaiuttimia!



Enemäpää kuvia mä en meidän olohuoneesta näytä :-)
Se on kylläkin rakennettu valmiiksi,
muttei sisustettu.
Joten jään odottamaan sitä lottovoittoa ja sitä myöten uusia sohvia, sohvapöytää, TV-tasoa, mattoa, verhoja...

Aurinkoista tiistai iltaa kaikille =)

maanantai 1. elokuuta 2011

Elokuu!

Joko kesä on ohi?
Ulkona tarkenee juuri ja juuri t-paidalla, mutta shortseilla ei :-(

Mulla on vielä 2 viikkoa lomaa,
Jesper menee eskariin 10. elokuuta.
Krister lähti taas töihin tänään ja yrittää päästä kotia jo torstaina.

Krister lähti muuten moottoripyörällä tänään.
Se ei ole ajanut sillä juuri yhtään tänä kesänä.

Yamaha Drag Star

Tänään en ole edes saanut mitään aikaiseksi,
pessyt muutaman koneellisen pyykkiä ja imuroinnut alakerran.
Säälittävä suoritus!
Huomenna pitää ryhdistäytyä ja tehdä jotain järkevää.

Nyt toivotan kaikille oikein hyvää maanantai iltaa!
Heips!