Krister oli taas viikonlopun Helsingissä joten oltiin Jesperin kanssa kahdestaan kotona.
Kysyin Jesperiltä mitä se haluaisi tehdä lauantaina:
-Katsoa leffa ja herkutella, oli vastaus.
Pöytä täynnä herkkuja
Tuumasta toimeen siis.
Haettiin kaupasta sipsejä, dippiä, juustopalloja, limsaa ja pitsaa.
Poppailtini vielä kulhollinen popcorneja.
Viaplaysta valikoitiin
Jopa koirat sai herkkuja.
Bella ja Igor herkuttelee
Oltiin ihan ähkyjä, mutta vielä jaksettiin mennä saunaan.
Ja kun poika oli unten mailla, mulle maistui lasillinen punkkua ;-)
Viikonloppu meni muuten ihan siivotessa.
Koska en viikolla jaksanut kuume-flunssan takia tehdä kotiaskareita, niin kaikki jäi viikonlopuksi :-/
Tyhjennettiin meidän akvaario.
Useammasta yrityksestä huolimatta ei saatu pois sinilevää jota tuli akvaarioon kun ostin siihen uusia kasveja.
Nyt kalat ui kalojen taivaassa ja akvaario on puhdistettu.
Tyhjä
Nyt kun akvaario on poissa, niin meillä on iso tyhjä tila olohuonessa.
Tuohon on tulossa takka (joskus), mutta siihen asti tuohon on keksittävä jotakin.
Mulla oli tuollainen Jyskin seinäkello jonka laitoin tuolle seinälle.
Pihalta olen hakenut keskenkasvuisen puun ja sitonut siihen pikkulamppuja.
Akvaariolle ollaan jo mietitty uusi käyttötarkoitus, mutta siitä sitten joskus enemmän.
Oikein hyvää alkava työviikkoa kaikille!