tiistai 1. tammikuuta 2013

Uuden vuoden aatto!

Uuden vuoden aattona mun oli mentävä töihin.
Onneksi meillä oli kuitenkin vain viiden tunnin päivä :-)
Jesper ja Krister kävi ruoka- ja rakettiostoksilla sillä aikaa kun minä olin töissä.
Töitten jälkeen meillä oli treffit
 
Uitiin, saunottiin ja käytiin vesihieronnassa.
Oli ihana kellua porealtaan kuumassa hierovassa vedessä.
Uinnin jälkeen syötiin vielä kunnon ruoat.
 
Kun päästiin kotia otettiin koko perhe tunnin nokoset.
Sen jälkeen oli jo aika aloitella uuden vuoden juhlinta.
Ja piparkakkutalon tuhoaminen :-)
 
NAM!
 
Ensin piti kuitenkin vetäistä sellainen kilometrin lenkki kun Igor päätti karata :-)
Minä en osaa vielä avata häkin ovea niin etteikö koirat pääse omin neuvoin ulos.
Ihan mun oma vika siis, että Igor karkas.
Onneksi se kuitenkin tottelee Kristeriä ja tuli takas pienen juoksulenkin ja houkuttelemisen jälken.
Onneksemme myös huomattiin, ettei Igor ole moksiskaan ilotulitteista kuten ei Bellakan.
 
Uuden vuoden kokko
 
Krister teki meille perinteeksi muodostunut uuden vuoden kokon.
Yleensä uutena vuotena on niin kylmä ettei ulkona tarkene kauan, mutta tänä vuonna oli vain muutama pakkasaste.
Mutta kokko pitää olla, on se vaan niin komean näköinen pimeällä.
 
Tähtisädetikkutaidetta
 
Jesper jaksoi valvoa kahteentoista asti, vaikka tiukkaa teki ;-)
Korkalanvaarassa oli komeat ilotulitteet.
Naapureillakin ammuttiin paljon.
 
Meillä oli siis rauhallinen uuden vuoden juhlinta kotona.
 
OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!
 
 


1 kommentti:

  1. Kaveripariskunnalla koira (eikä kissa) välittänyt raketeista mitään, mutta aika usein koirat tuntuvat pelkäävän raketteja paljon.

    VastaaPoista