tiistai 30. heinäkuuta 2013

Ihana helle!

Muhos pääsi nauttimaan lähes 30-asteen helteistä viikonloppuna.
Ihanaa!
 
Istuttiin Kristerin kanssa lauantai-iltaa terassilla.
Illat alkaa jo pimenemään joten sytyttelin kynttilöitä joka puolelle.
Muhoksella taivas oli punainen mutta Oulua moukaroi ukonilma.
Päästiin nauttimaan huikeasta valoshowsta.
Oli todella hieno, rauhallinen ja rentouttava ilta/yö.
 
Sunnuntaina koirilla alkoi jo olla todella tukalaa, ne ei nauti yhtä paljon helteistä kuin minä :-)
Niinpä vietiin ne tuohon parin kilometrin päähän Montan uimarantaan.
 
Jesper ja Bella vedessä, Igor vahtii rannalla
 
Igor ei todellakaan nauttinut rannalla olemisesta.
Kävi se sen verran vedessä että vesiraja osui mahaan, mutta sit se harppoi pitkin askelin takaisin kuivalle maalle.
 
Vesipedot
 
Bellaa ja Jesperiä taas ei meinannut saada pois vedestä :-)
 
Saatiin viikonloppuna yllätysvieraitakin.
Kristerin veli perheineen Pietarsaaresta kävi pikakeikalla Haaparannalla.
Ne oli meillä yötä lauantai vastaisen yön ja lähti ajamaan kotia kohti jo lauantaina aamupäivällä.
Oli tosi kiva nähdä heitäkin pitkästä aikaa.
 
Hieno viikonloppu takana.
Näillä jaksaa painaa töitä koko pitkän viikon.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Itse tehty!

Kuume pitää minusta edelleen otettaan.
Ihan töissä olen kuitenkin ollut, toki tein vain 6 tuntisen päivän.
 
Lounaaksi tein ihanan syksyisen annoksen.
 
 
Itse tehtyä kaalilaatikkoa puolukkahillolla.
Hillo on tehty viime syksyllä poimituista marjoista.
 
NAM!

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Sade yllätti marjastajat!

Sunnuntaina paistoi aurinko pitkästä aikaa.
Krister halus lähteä marjaan ja samalla tarkistaa joko sieniä näkyy.
 
Tuumasta toimeen siis.
Keitettiin termariin kahvit, tehtiin mehua pulloon ja löydettiin donitsipaketti kaapista.
Pakattiin kaikki reppuun, pyyhittiin pölyt marjapoimureista ja sangoista.
 
Käveltiin kilometri eikä löydetty yhtään sientä, ei mustikkaa eikä puolukkaa.
Normaalisti sangot olisi jo puolillaan sieniä.
Sitä se metsän raivaaminen tekee.
Viime syksyllä nimittäin metsä harvennettiin ja jäljelle jäi muutama onneton mänty ja möyhitty maa :-(
 
Pian alkoi piskottelemaan ja mentiin puun alle sadetta suojaan.
Mutta sade sen kuin yltyi.. ja yltyi.. ja yltyi...
Lopuksi meidän oli vaan pakko lähteä kotiin ripein askelin.
 
Oltiin kuin uitetut kissat kun päästiin kotia.
Kylmiä ja märkiä.
Syötiin eväät alakerran terassilla :-)
 
Yö meni sit palellessa ja aamulla heräsin kurkku ja korvat kipeänä.
Koko kroppaa särkee ja lämpöäkin on.
Onneksi Krister ja Jesper näyttää välttyneen vilustumiselta.
 
Ei marjoja eikä sieniä, mutta kokemusta rikkaampia.
Että näin!

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Ilta leirintäalueella!

Krister kysyi jos mentäisi käymään Montan leirintäalueella.
Se ei ole nähnyt sitä nyt kun ranta-aluetta on kunnostettu ja siistitty.
Ja tottakai me haluttiin sinne Jesperin kanssa.
 
Mentiin leirintäalueelle kävellen sillä ajateltiin nauttia muutama kylmä olut terassilla.
Jotka muuten oli kesän ekat terassioluet :-)
 
Taloussanomien kimpussa, Talvivaaran osake 11 senttiä kappale
 
Ainakaan ei satanut, mutta ilta oli viileä.
Todettiin Kristerin kanssa, että asutaan ihan hullun hienossa paikassa kun parin kilometrin päässä on näin kaunis paikka.
Miksi aina lähteä pitkän matkan päähän hakemaan elämyksiä?
Miksei sitä osaa nauttia siitä mitä löytyy omalta paikkakunnalta?
 
Oulujokea ihmettelemässä
 
Huomasin, että leirintäalueelta saa nyt ostaa ruoka annoksia.
Ihan grilliruokaa, lähinnä ranskalaisia.
Ei siis mitään hienosteluruokaa siis, mutta jotain pientä naposteltavaa.
Ehkä me käydään sielä joskus syömässä?
 
Ennen yhdeksää oltiin jo kotona ja kerittiin sopivasti kotia ennen kuin Selviytyjät alkoi.
Sen verran tuli vilu, että käytiin vielä koko perhe saunassa ennen nukkumaan menoa.
 
Mukava ja rauhallinen lauantai ilta.
Kiva idea Kristeriltä!

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Kirppis-Kamussa kauppa käy!

Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, meillä on ollut pöytä varattuna Muhoksen Kirppis-Kamussa kuukauden.
Kivasti kasvoi taas meidän kesälomakassa kun sinne kilahti
205,70€.
 
Totuus on vaan se, ettei Muhoksen kirppiksellä saa myytyä juuri yhtään vaatteita.
Kun taas lelut viedään käsistä.
Kyllähän mä sain myytyä jotain pojan shortseja ja t-paitoja.
Mutta ei niistä kerry myyntiä.
Ihmeellistä.
 
Seuraavan kerran varaan pöydän joulukuun alkuun.
Silloin menee taas leluja kun porukat ostaa joululahjoja veronpalautuksilla ;-)

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Maailman helpoin mustikkapiirakka!

Lämmin mustikkapiirakka ja kylmä vaniljakastike.
Luoja, mikä yhdistelmä!
 
Tässä resepti maailman helpoimmalle mustikkapiirakkaalle:
 
75 g sulaa margariinia
1 1/2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa
mustikoita
 
Sekoita ainekset keskenään.
Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan.
Laita mustikoita taikinan päälle.
Paista 30 minuuttia 200 asteessa.
 
Uunituore
 
Jesper ei ole koskaan tykännyt piiraista, varsinkaan mustikkapiirakasta.
Mutta tämä uppoaa poikaan.
-Lisää äiti, tee lisää mustikkapiirakkaa!
 
Mustikat on poimittu viime kesänä Paljakassa.
Niitä löytyy vielä puoli litraa pakkasesta.
 
Tuleekohan tänä vuonna mustikoita?
Entä puolukoita ja sieniä?
Pitää käydä metsässä kurkkaamassa.
 
Rauhallista lauantai iltaa kaikille!


torstai 11. heinäkuuta 2013

Extreme motor show!

Kyllä täällä Muhoksellakin tapahtuu, uskokaa tai älkää :-)
Keskiviikkona Muhoksen keskustassa oli Extreme motor show.
 
Ilta aloitettiin Kilposille niin tuttuun tapaan, syömällä :-)
 
Scan burgerilla
 
Muhoksen Scan burgeit saa
 
Mimmistä haettiin karkit ja limsat ja pian jo show alkoikin.
Onneksi mentiin ajoissa, muuten ei oltaisi saatu niin hyvät paikat kuin meillä oli.
Ostettiin istumapaikkaliput ja päästiin ihan ylimmälle riville istumaan.
 
Show alkoi näyttävästi.
 
Skootterilla tuliseinän läpi
 
Show oli täynnä toinen toistaan huikeampia temppuja.
 
Mönkiällä temppuilua
 
Moottoripyörällä taiteilua
 
Show huipentui huimapäitten ilmalentoihin.
 
Hurjia hyppyjä
 
Ei nämä moottoripyörät ole ihan mun juttu, mutta täytyy myöntää että show oli mukaansatempaava.
Varsinkin loppuhuipennus hurjine hyppyineen oli mahtava.
Jesper oli ihan innoissaan, seisoi penkillä ja huusi ääneen innosta.
 
Kun show oli ohi ostettiin Jesperille juliste johon se haki kaikilta nimmarit.
Sai se pari nimmaria lippikseenkin.
 
Kivaa kun Muhoksella tapahtuu eikä aina tarvi lähteä Ouluun hakemaan elämyksiä.
Kiva ilta!

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Isolla kirkolla!

Juhannuksen jälkeinen viikko oli kiireinen, niin kotona kuin töissä.
Mehän vietettiin Juhannusta vasta sunnuntaina ja parhaillaan meillä oli 11 henkilöä syömässä ja saunomassa.
Mutta arki toi kiireet mukanaan ja viikolla käytiin jopa päiväseltään Helsingissä.
 
Finnairilla Oulusta Helsinkiin ja takaisin
 
Meillä oli Kristerin kanssa pari palaveria sovittuna keskiviikoksi Helsingissä.
Koska ei saatu Jesperille lapsenvahtia, niin sen oli tultava mukaan.
 
Pilvien yläpuolella
 
Jesper jaksoi tosi hienosti palaverissa ja kun NRS:n hallituksella oli kokous, me lähdettiin pojan kanssa kiertämään kauppoja keskustassa.
 
Havis Amanda
 
Löydettiin mulle ja pojalle vaatteita alesta ja Jesper osti itsellensä (ihan omilla rahoilla) leikkiaseen.
 
Palavereitten välissä käytiin syömässä Ruoholahden ostarin NYC:ssä.
Siellä nähtiin kolme wanabee-julkkista, kolme Splash!-läistä;
Esko Eerikäinen, Martina Aitolehti ja  Anni Uusivirta.
Jesper ei tunnistanut niitä ihan heti, mutta kyllä se ne pian muisti.
On ne vaan niin turhanpäiväsiä tyyppejä.
 
Meillä oli pitkä päivä, herättiin klo 05 ja tultiin kotia klo 22.
Ei tarvinut kauan hakea unta kun päästiin sänkyyn. :-)
Oli se vaan ihanaa taas reissata ja Jesperin kanssa on kerta kerralta helpompaa.
Saatiin hoidettua paljon työasioita ja pikaisessa koulutuksessakin kerkesin käymään.
Ei mikään turha reissu siis.