Krister kysyi jos mentäisi käymään Montan leirintäalueella.
Se ei ole nähnyt sitä nyt kun ranta-aluetta on kunnostettu ja siistitty.
Ja tottakai me haluttiin sinne Jesperin kanssa.
Mentiin leirintäalueelle kävellen sillä ajateltiin nauttia muutama kylmä olut terassilla.
Jotka muuten oli kesän ekat terassioluet :-)
Jotka muuten oli kesän ekat terassioluet :-)
Taloussanomien kimpussa, Talvivaaran osake 11 senttiä kappale
Ainakaan ei satanut, mutta ilta oli viileä.
Todettiin Kristerin kanssa, että asutaan ihan hullun hienossa paikassa kun parin kilometrin päässä on näin kaunis paikka.
Miksi aina lähteä pitkän matkan päähän hakemaan elämyksiä?
Miksei sitä osaa nauttia siitä mitä löytyy omalta paikkakunnalta?
Oulujokea ihmettelemässä
Huomasin, että leirintäalueelta saa nyt ostaa ruoka annoksia.
Ihan grilliruokaa, lähinnä ranskalaisia.
Ei siis mitään hienosteluruokaa siis, mutta jotain pientä naposteltavaa.
Ehkä me käydään sielä joskus syömässä?
Ennen yhdeksää oltiin jo kotona ja kerittiin sopivasti kotia ennen kuin Selviytyjät alkoi.
Sen verran tuli vilu, että käytiin vielä koko perhe saunassa ennen nukkumaan menoa.
Mukava ja rauhallinen lauantai ilta.
Kiva idea Kristeriltä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti