Maanantai iltana Bella alkoi tekemään pesää ulos lumihankeen.
Silloin oli meneillään 61. vuorokausi tiineyttä.
Synnytys oli siis lähellä.
Tiisatina Bella lopetti syömisen.
Koira joka aiemmin on hotkinut ruokansa ja murissut Igorille kun se on vahingossa mennyt Bellan ruokakupin lähelle, ei reagoinnut mitenkään kun Igor söi sen herkkuruoat.
Myös pesiminen tiivistyi ja synnytyslaatikon peitot järjestettiin uuteen uskoon monen monta kertaa.
Keskiviikkona, 63. vuorokausi tiineyttä, Bella alkoi oksentamaan.
Se joi vettä ja oksensi koko päivän.
Keskiviikko 8.4.2015 Bellan synnytyskertomus:
Klo 15:30 alkaa supistukset. Ne on välillä tiheitä ja välillä ne lakkaa kokonaan. Krister tai Pilvi pitää olla koko ajan Bellan vieressä. Olo on tukala ja Bellaa ihan selvästi pelottaa.
Klo 17:48 syntyy POIKA paino 533 g.
Klo 17:50 syntyy POIKA paino 445 g.
Bella levähtää ja hoitaa vastasyntyneitä.
Pian alkaa uudet supistukset ja niitten välissä Bella käy juomassa.
Vesikuppi on suihkuhuoneessa, parin metrin päässä synnytyslaatikosta.
Kun Bella juo syntyy kolmas pentu suihkuhuoneen lattialle.
Bella vie sen itse synnytyslaatikkoon.
Klo 18:49 syntyy POIKA paino 415 g.
Klo 18:56 syntyy POIKA paino 382 g.
Bella pesee pentuja, mutta supistukset tiivistyy taas.
Klo 19:25 syntyy POIKA paino 385 g.
Bella pääsee taas vähän levähtämään ja juo vettä kunnes supistukset taas alkaa.
Klo 19:47 syntyy POIKA paino 450 g.
Kaikki vaikuttaa olevan ohi.
Supistuksia ei tule ja Bella rauhoittuu.
Bella saa ruokaa ja se käytetään suihkussa, synnytyslaatikkoon vaihdetaan puhtaat petivaatteet.
Bellan vointia seurataan koko illan ja pitkälle yöhön.
Klo 03 päätetään Kristerin kanssa, että uskalletaan mennä nukkumaan.
Jesper lähtee kouluun klo 07:15 ja käyn tarkistamass Bellan ja pentujen voinnin.
Kuusi mustaa nyyttiä näkyy Bellan nisillä ja bella vaikuttaa rauhalliselta.
Menen takaisin nukkumaan, takana on raskas vuorokausi.
Herään ennen klo 9, pakko nousta töihin.
Menen kuitenkin ensin tarkistamaan Bellan ja pentujen voinnin.
Näen heti, että kaksi pentua makaa elottomana laatikossa.
Toinen on jo jäykistynyt ja toinen on vielä veltto.
Lasken elävät pennut...
1, 2, 3, 4, 5, 6...
Edelleen kuusi, eli Bella on synnyttänyt kaksi kuollutta pentua.
Klo 7:30-9:00 syntynyt POIKA, kuollut
Klo 7:30-9:00 syntynyt TYTTÖ, kuollut
Juoksen yläkertaan herättämään Kristerin.
15 sekunttia myöhemmin tullaan alakertaan ja nähdään märkä, elävä pentu.
Edelleen kaksi kuollutta, mutta nyt 7 elävää pentua!
Klo 9:10 syntyy POIKA paino 445 g.
Bella on täysin rauhallinen, ei läähätä eikä supistele.
Käytän Bellan taas pesulla jonka aikana Krister vaihtaa puhtaat lakanat laatikkoon ja vie pois kaksi kuollutta pentua.
Bellan takapää on ihan vihreä töhnästä ja haisee pahalle, mutta ei kiinnitetä siihen sen enempää huomiota.
Kun rauha on laskenut pesälaatikkoon mennään keittämään aamukahvit.
Käyn alakerrassa tarkistamassa Bellan olon jolloin näen, että TAAS syntyy pentu.
Klo 10:06 syntyy POIKA paino 388 g.
Ei Herran Jumala, eikö tämä lopu ikinä?
Bella on ihan uuvuksissa, ruoka ei maistu ja vesi pitää viedä laatikkoon.
Päivystetään Bellan vieressä koko päivä, vuoroin Krister vuoroin minä.
Bella ei edes käy pissalla.
Iltaa kohden Bella kuitenkin rauhoittuu, pissattaa ja kakattaa pentuja.
Laitan sille ruokaa ja puoliksi pakotan sen ylös laatikosta ruokakupille.
Silloin Bella synnyttää pennun seisaalta laatikkoon.
Klo 19:45 syntyy TYTTÖ, kuollut
Menen ihan paniikkiin ja huudan Kristerin alas.
Nyt loppuu tämä pelleily, soitto eläinlääkärille ja välittömästi!
Hoitaja käskee mittaamaan lämmön ja kertoo, että lekurilla on todella kiire mutta soittaa meille heti kun pystyy.
Bellan alapää haisee ihan hirveälle ja multa meinaa tulla oksennus.
Krister saa onneksi mitattua lämmön 37,8.
Kun eläinlääkäri ei klo 21:45 mennessä ole vieläkään soittanut, soitan sille uudestaan.
Konsultoidaan kauan puhelimessa ja lekuri miettii mikä tytöllä voisi olla.
Mutta kun se kuulee, että alapää haisee ihan hirveälle se käskee meidät ajamaan heti paikalle.
Epäilee kohtutulehdusta :-/
Herätän Jesperin ja kerron että nyt lähdetään Ouluun viemään Bella lääkäriin.
Pakataan pennut laatikkoon, suojataan auton takapenkki ja lähdetään tuhatta ja sataa Ouluun koko perhe.
Päästään heti toimenpidehuoneeseen jonne Bella pissaa lattialle.
Ja sitä pissaa tuli...ja tuli...varmaan 2 litraa.
Lekuri ottaa verinäytteen Bellasta ja kaikki arvot on kunnossa.
Se tunnustelee kohtua mahan ulkopuolelta (palpaatio) eikä tunne pentuja kohdussa.
Lekuri tekee vielä sisätutkimuksen eikä tunne pentuja synnytyskanavassa.
Kohtukaan ei haise pahalle eikä lämpöä ole.
Mutta, miksi alapää haisee niin kuvottavalle?
Lääkäri kysyy ollaanko saatu kuivattua Bellan turkki kunnolla jokaisen pesun jälkeen.
No ei olla, turkki on jännyt kosteaksi.
Lekuri epäilee, että Bellalla on alkava ihotulehdus jonka kosteus ja synnytyseritteet ovat aiheuttaneet.
Se saa kipupiikin ja lääkepiikin ja 10 päivän penisiliinikuurin.
Jo siellä vastaanottohuoneessa Bellan yleiskunto kohenee ihan silminnähden.
Se käy kakalla ja kun se tulee takaisin häntä heiluu ilosta.
Se nousee takatassuille ja antaa tassua.
Bella on tullut takaisin!
Kotona oltiin seuraavan vuorokauden puolella, puoli yhdeltä yöllä.
Aamulla kaikki nukkui pommiin ja herättiin vasta puoli kymmeneltä.
Pentulaatikossa oli pirteä äippä kahdeksan poikansa kanssa.
11 pentua siis tuli, 9 poikaa ja 2 tyttöä.
Kahdeksan jäi henkiin ja kolme syntyi kuolleena.
Rakkautta ensi silmäyksellä!