Kuten tuossa aikaisemmin olenkin kirjoittanut, niin
Uusi yrittäjä jatkoi samoissa tiloissa Vappuna 2014.
Sen verran konsepti on muuttunut, että bensoja ei voi maksaa kassalle.
Kahvio toimii edelleen ja lounaskin siellä on tarjolla.
Eilinen meni ihan koko päivä siivotessa.
Krister ja Jesper siivos pihaa ja työautoja,
minä kuurasin kotia ja pesin tsiljoona koneellista pyykkiä.
Illalla en kerta kaikkiaan jaksanut tehdä ruokaa vaan ehdotin käyntiä
Kerroshamppari ateria (huomaa rikkoutunut lautanen)
Ollaan tosiaan Jesperin kanssa käyty täällä kerran aikaisemmin, mutta Krister ei ollut viellä syönnyt siellä.
Jo silloin ekalla kerralla totesin ettei nämä burgerit ole mun makuun.
Saman totesin eilen.
Leipä on ihan järkyttävän kokoinen, mun kämmenen kokoinen.
Pihvi on kuiva ja mauton.
Hampurilaisessa on liian vähän majoneesia jonka vuoksi koko hamppari on kuiva.
Juu ei kiitos, ei Muhoksen Nesteen hamppareita enään.
Seuraavaksi käyn kokeilemassa lounasta josko se vaikka olisi parempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti