tiistai 29. marraskuuta 2016

Itsenäisyyspäivän menu!

TI 29.11. Kun lapset on mennyt nukkumaan istahda sohvalle padin tai kännyn kanssa ja surffaa Itsenäisyyspäivän menu, silloin nimittäin nautitaan hyvästä ruosta pitkän kaavan mukaan.
 
*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
 
Mietittiin kauan mitä ollaan edellisinä Itsenäisyyspäivinä syöty ennen kun tajusin katsoa täältä blogista.
Viime vuonna en ole kirjoittanut sanaakaan siitä mitä syötiin.
Vuonna 2014 ollaan syöty Pulled Porkia, vuosina 2013 ja 2012 en ole taaskaan kirjoittanut mitä ollaan herkuteltu, mutta vuonna 2011 ollaan syöty uunisiikaa.
Tämän vuoden menu ollaan nyt suunniteltu koko perheen voimin.
 
Itsenäisyyspäivä 2017 Menu Kilposilla

Tervetuliaisjuoma:

6 dl Valio Hörppy Mansikka mehujuoma
2 dl Sprite
Kuorittua sitruunaa viipaleina
(aikuisille pieni tilkka terästystä)
 
Alkuruoka:

Savuporokeitto
 
Pääruoka:

Padassa haudettua karjalanpaistia perunan ja vihannesten kera
 
Jälkiruoka:

Jesperin tekemää suklaavanukasta kermavaahdon kera



Voi ähky, näen jo sieluni silmin miten me maataan sohvalla koko porukka loppuillan ja sulatellaan ruokia.

maanantai 28. marraskuuta 2016

Jouluvalot laitettu esille!

MA 28.11. Kaiva esille kaikki sisäjouluvalot.
Kokeile toimiiko ne, jos ei niin käy vielä illalla ostamassa uudet valot, kaupat on auki ainakin klo. 21:00 asti.
Minäkin taidan ostaa uusia valoja tälle vuodelle, pakko päivittää valot ledeihin pikkuhiljaa.
Laitetaan tähdet ja tuikut ikkunoihin tänään sillä nyt on niin pimeää että tarvitaan lisävaloa elämään.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Vajaa neljä viikkoa Jouluun, nyt saa joulyuhössötys alkaa.

Tänne Muhokselle ollaan saatu viikonloppuna lunta ja pakkanenkin paukkuu nurkissa.
Maisema on taas valoisa muutama tunti päivän aikana, mutta illalla on niin pimeää ettei ikkunoista näy muuta kuin mustaa.
Nyt saa laittaa jouluvalot ikkunoihin ja tuikut nurkkiin... jei!

 
Viikonlopun ruotsinreissulta tarttui Rustasta mukaan pöytämallinen tähtivalaisin.
Olen jo pidemmän aikaa haaveillut sellaisesta ja nyt se on mulla.
Pitää vielä vaihtaa pöydän koristelut jouluaiheisemmaksi.
 
Olohuoneen ikkunaan laitoin IKEAn ison joulutähden jonka ostin pari vuotta sitten.
 
 
Noi ikikynttilät on kyllä ihan ykkösiä, ne palaa meillä lähes yötäpäivää.
Ruokatilan seinähyllyille laitoin Claes Olssonilta ostetut paristokäyttöiset pallovalaisimet.
Niissä on ajastin itsessään eikä niitä tarvi muistaa sammuttaa joka ilta.
 
Huomaatteko, että olen ottanut pois kaikki verhot olohuoneesta.
Kaipaan valoa näinä pimeinä aikoina ja siksi olen ottanut pois verhot estämästä valon tuloa sisälle.


 
Keittotilan ikkunoihin laitoin meidän varmaan 20 vuotta vanhat Tiimari-kyntteliköt.
Mansetit olen heittänyt pois aikoja sitten ja nyt ne sopii pelkistetyllä tyylillään paremmin meidän kotiin.
 
 
Yritin kuvata makkaria, mutta ei siitä tullut mitään tässä pimeydessä.
Alakerta on vielä vähän kesken, mutta pian ollaan saatu sinnekin kaikki valot laitettua.
 
Nyt kahvia ja joulutorttuja, heips =>

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

1. adventti!

SU 27.11.
Tänään on 1. adventti ja aika sytyttää ensimmäinen kynttilä.
Jos sulla ei ole adventtikynttelikköä vielä, niin valmista se heti aamulla.
Leivo lasten kanssa joulutorttuja ja nauti ne glögin kanssa illalla kynttilänvalossa.
Rentoudu, huomenna alkaa uusi työviikko.

 
*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Aamulla heräsin hiljaiseen taloon.
Talon miehet nukkui pitkään ja minä sain juoda aamukahvit rauhassa ja olla kanavien kuningatar, luksusta.

Syötiin myöhäinen brunssi ja illalla Krister loihti herkkuja kanafileistä ja kotitekoisesta currykastikkeesta.
Toi currykastike on niin Kristerin bravuuri!

Käytiin Jesperin kanssa kaupassa hakemassa tilpehöörit adventtikynttelikköön.
Tai no, ostettiin vain merisuolaa ja kynttilöitä, loput meiltä löytyi kotoa.
Tein kynttelikön rikkinäiseen kakkuvuokaan jonka täytin suolalla ja johon tökkäsin kynttilät.
Jesper koristeli koko komeuden männyn oksilla ja joulukuusenpalloilla.
Siitä tuli oikein hieno!

 
Illalla tehtiin vielä joulutorttuja jotka nautittiin glögin ja kahvin kera.
Täytyy todeta, että joulun ensimmäiset tortut on aina sairaan hyviä.
 


Ulkona on pimeää ja valokuvaaminen on hankalaa joten pyydän anteeksi surkeita ja pimeitä kuvia.
Mutta minkäs teet, kaamos on täällä.

Nyt on viikonloppu ohi ja huomenna alkaa uusi viikko joka tuo mukanansa mm. siivoamista kotirintamalla ja markkinointia työrintamalla.

Oikein ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa kaikille!

IKEAn joulupöytä ja nolla reikää!

PE ja LA 25-26.11.
Päätettiin, että pidetään pieni miniloma ja lähdetään IKEAan syömään joululounas.
Yritetään tehdä tästä meidän perheen pieni traditio.

 
*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
 
Jesperillä oli perjantaina hammaslääkäri... EI YHTÄÄN REIKÄÄ!!!
Jee, hyvä Jesper!
Sovittiin hammaslääkärin kanssa, että ensi syksynä aloitetaan purennan oikominen.
Mutta vasta ensi syksynä kun paikki maitohampaat on pudonnut ja uudet kasvaneet paikoilleen.
 
Jesperillä oli aika hammaslääkärille klo 9:15.
Laskettiin, että se on koulussa klo 11:45 ja sieltä olisi pitänyt juosta Madetojasalille klo 12:si jonne luokka oli menossa kuuntelemaan symfoniaorkesterin soittoa.
Koulupäivä päätty klo 13.
Tultiin siihen tulokseen, että Jesperin oli ihan turha stressata kouluun tunniksi joten pakattiin asuntoauto ja lähdettiin ajelemaan pohjoista kohti.
 
Neljän maissa (paikallista aikaa) kurvattiin IKEAn parkkikselle.
Mahassa kurni ja silmissä kiilsi jouluherkut.
Eika IKEA pettänyt tänäkään vuonna.
OMG!
IKEAn joulupöytä on ihan sairaan hyvä.
 

Syötiin ittemme ihan ähkyyn.
Luoja, että ruotsalainen jouluruoka on hyvää!
 
Kun oltiin mätätty mahat täyteen ja poimittu jotain pientä ostoskoriin mentiin asuntoautolle.
Käytiin kaikki makuulle hetkeksi ja herättiin tunnin (!) päästä.
Ihan pieni ruokakooma siis :)
 
Ulkona oli alkanut lumimyrsky, tuuli ulvoi ja lunta tuli vaakatasossa.
Punnittiin, että jäädäänkö IKEAn parkkikselle yöksi ilman sähköä tai mennäänkö Tornion ABC:lle jossa saadaan sähköä.
Apsi voitti ja ajettiin Suomen puolelle yöksi.
 
Tuuli ulvoi koko yön, mutta meillä oli lämmintä ja mukavaa asuntoautossa.
Seuraavana aamuna todettiin taas, että uni tulee välittömästi asuntoautossa ja uni maistuu extra hyvältä autossa.
Mistäköhän se johtuu?
 
Aamiaisen jälkeen lähdettiin TEXiin jossa ollaan käyty viimeksi vuosia sitten.
Sehän on ihan hullun iso paikka!
Lisäksi löydettiin sieltä todella edullista kuivaruokaa koirille.
 
Iltapäivällä alkoi jo olla nälkä ja päätettiin, että mennään johonkin uuteen paikkaan syömään missä ei olla käyty aikaisemmin.
Päätettiin, että mennään Frasses hampurilaispaikkaan ruotsin puolelle.


 
Aijai kun oli hyvää!
Voidaan kyllä suositella vaikka ei mikään halvimmasta päästä olekaan.
Esim. pekoniateria maksoi n. 8,00 €.
 
Haasteellisinta oli tajuta miten saadaan ruoat pöytään.
Lopuksi tajuttiin, että ensi kassa ottaa paljon tilauksia, laittaa tilauslapun tarjottimelle ja tarjottimet riviin pitkälle tiskille.
Kokit alkaa kokkaamaan ruokia ja huutelemaan valmiita ruokia.
Krister ja Jesper oli kytiksellä ja pian ne toi ruoat pöytään.
 
Mahat täynnä ja hymy huulilla jaksettiin jatkaa shoppailua mm. Rustassa ja ICA:ssa.
Vielä kahvit ja kaakaot ICA:ssa ja sit nokka kohti Muhosta.

 
Viikonloppureissu painottui ruokaan ja hyvä niin.
Tykätään ruoasta ja nautitaan yhdessäolosta.
Ja niin kauan kun Jesper tykkää reissata vanhempien kanssa, niin silloin pitää reissata.
 
Nyt on hyvä ja rentoutunut olo.
Pian alkaakin joulupuuhat ihan tosissaan.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Hammastahnat ikkunassa!

Pitihän se meidänkin kokeilla kun kaikki muutkin tekee sitä.
Nimittäin sotkea ikkunat hammastahnalla.
Kyllä, luit oikein!
 
Tarkoitus on siis tehdä kuvioita ikkunoihin jotka ovat helppo pestä pois.
Me tehtiin poron kuva olohuoneen ikkunaan yhtenä päivänä viime viikolla kun Jesper oli kotona sairastamassa.
 
Ensin tulostin kuvan paperille josta tein sabluunan.
Kiinnitin sabluunan ikkunaan sinitarralla.
 
 
Sen jälkeen tuli koko askartelun vaikein osuus, löytää valkoista hammastahnaa.
Meillä käytetään ilmeisesti vallan sinistä tahnaa.
Onneksi valkoista löytyi laatikon pohjalta eikä tarvinut lähteä kauppaan hammastahnaostoksille.

 
Jesper töpötteli tahnat ikkunalle ja poistettiin sabluuna heti.
Siistin reunat suodatinpussilla.
Suodatinpussin paper on sen verran jäykkää, että siitä saa taitettua terävät reunat.

 
Hain autotallista metallista reikänauhaa josta tein "kranssin" ts. teippasin kirkkaalla teipilla nauhan päät limittäin yhteen.
Kiepautin valkoisen valosarjan kranssin ympärille ja laitoin sen ikkunaan niin, että hammastahnaporo jäi sen sisälle.

Valoisaan aikaan

Pimeällä
 
Ihan kiva pikku askartelu, mutta en mä noita enempää tee.
Olen nähnyt kuvia miten ihmiset on koristelleet ikkunat täyteen kaiken maailman tähdillä ja lumihiutaleilla, mutta se ampuu vähän yli mun mielestä.
Less is more.


sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Muhoksen jouluavajaiset!

LA 19.11.
Klo 11:00-14:00 Vuoden 2016 MuhosMuksu-tapahtuma Tähtiareenalla.
Klo 14:00-16:00 Joulunavaus Muhoksen torilla. Ilotulitus klo 16:00.
Nämä ei nyt suoranaisia jouluvalmisteluja ole, mutta ainakin joulunavauksessa pääsee joulufiiliksiin.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Mikä päivä meillä oli eilen!
Aivan ihana koko perheen päivä.
Vaikka keli oli surkea, vettä tuli vaakatasossa ja tuuli ihan hulluna, niin ihmiset oli iloisia ja hyvällä tuulella.

Aloitettiin kierros Muhoksen Tähtiareenasta joka on juuri valmistunut liikuntakeskus Muhoksen keskustassa.
Ihan hullun hieno paikka, paikat kiiltää uutuutta ja tilat on väljät ja valoisat.
Nyt on verorahat menneet oikeaan kohteeseen.

Muhoksen MLL järjesti Tähtiareenalla MuhosMuksu-tapahtuman.
Jesper sai mm. opastusta Oulun Tähtisirkus henkilöltä Diablon käytössä ja innostui siitä todella.
Juotiin mehut ja syötiin pullat ennen kun jatkettiin matkaa myrskyisessä ilmassa.

 
Mentiin Halpa Halliin jossa tarjottiin glögiä ja piparkakkuja, lapset sai pillimehun.
Tässä vaiheessa meillä oli jo kova nälkä ja päätettiin syödä hamppariateria Halppiksessa.
Yleensä en syö Halppiksen hamppareita, mutta tämä oli tarjouksessa ja itse asiassa oikein hyvää.

 
Päivän päätteeksi mentiin torille loppuhuipennusta varten, ilotulitus.
Ja mikä ilotulitus, ihan huikea!


Oltiin ihan jäässä kun tultiin kotia joten laitettiin heti sauna päälle.
Ilta meni sohvalla löhötessä ja leffaa katsellessa.

Kerta kaikkiaan hieno perhepäivä.
Kiitos Muhoksen Yrittäjät ja MLL jotka järjestitte päivän meille.

torstai 17. marraskuuta 2016

Pakettikortit joululahjoille!

Meillä vietetään sairastupaa.
Jesper on ollut 2 päivää kovassa kuumeessa, eilen lämpö kävi jopa 38,7 asteessa.
Päätä ja koko kroppaa kuulemma pakottaa, nenä on tukossa ja kurkku kipeä.
 
Tänään on kuitenkin jo parempi päivä ja päätettiin askarrella pakettikortteja ajan kuluksi.
Löysin facebookin askarteluryhmästä kivan idean jota lähdin toteuttamaan.
 
Ensin leikkasin paksusta paperista pakettikortin kokoisia lipareita.
 
 
Se onnistuu parhiten paperileikkurilla, mutta tietysti saksillakin voi leikata korttipohjia :)
Jesper piirsi pientä lasia käyttäen palloja jouluaiheiselle lahjapaperille ja leikkas irti pallot.

 
Jesper teki korttien yläkulmaan reiät lävistäjällä.
Nyt piti olla kieli keskellä suuta ettei reikä tule ihan mihin sattuu.

 Jesper liimas pallot Erikeepperillä korttipohjiin jonka jälkeen minä piirsin niihin pienet narut rusetteineen.


 
Niistä tuli oikein kivat, toisia samanlaisia ei takuulla löydy :)
Nyt vaan lahjoja hankkimaan niin päästään paketoimaan ne.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Lisää hyllyjä pyykkitupaan!

Käytiin hakemassa loput hyllyt sieltä vaatekaupasta josta kerroin TÄÄLLÄ.
Asensin pari lisähyllyä telineeseen.
 
 
Täytyy sanoa, että toi vaatetanko on ihan ykkönen.
Paksut collegehupparit ja työvaatteet kuivuu hetkessä kun niitä ennen piti kuivattaa parikin päivää telineeseen mytättynä.
 
Sen vaan huomasin tästä kuvasta, että mun pitää saada uusi suojakangas silityslaudalle.
Aika karmeen näköinen tuo on nyt :/
 
Mutta joo, firman siivousvälineet ja aineet on nyt järjestyksessä ja hyllyiltä on helppo poimia mukaan tarvittavat kamat työmaalle.
 
Noita telineputkia, vaaterekkejä ja hyllyjä on vielä vaikka kuinka paljon, taidan suunnitella yhden kokonaisuuden pukuhuoneeseen.
Pitää vähän mittailla sillä se on kapea huone ja noi hyllyt on n. 50 cm syviä.
Pitääkin lähteä tästä heti mittailemaan =>

tiistai 15. marraskuuta 2016

Tassu ja Nalle!

Nalle on hurmannut koko perheen.
Se on niin energinen, leikkisä ja hassu kissa ettei sille voi muuta kuin nauraa.
 
Tassu on kuitenkin hiukan varautunut, mutta viikonloppuna Nalle pääsi jo sen viereen lepotuolille.
Hetkeksi...
 
 -Hetkinen, en mä antanut sulle lupaa tulla tänne.
-Mä lähden tästä ihan just, toi rääpälehän meinaa jäädä tähän pesulle.
 
Puoli minuuttia Tassu kesti Nallea ennen kuin se hyppäs pois tuolilta.
Tappeluilta ollaan kuitenkin vältytty, kai se Tassu tietää että Nalle on vielä pentu.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Tervetuloa Joulu 2016!

EDIT: Lisätty Pikkujoulurieha 11.12.

En aio stressata tänäkään vuonna Joulun vuoksi.
Kun suunnittelee jouluvalmisteluille aikataulun etukäteen hyvin, ei tarvi stressata ollenkaa.
Ja Tässä mun suunnitelma:
LA 19.11.
Klo 11:00-14:00 Vuoden 2016 MuhosMuksu-tapahtuma Tähtiareenalla.
Klo 14:00-16:00 Joulunavaus Muhoksen torilla. Ilotulitus klo 16:00.
Nämä ei nyt suoranaisia jouluvalmisteluja ole, mutta ainakin joulunavauksessa pääsee joulufiiliksiin.
PE ja LA 25-26.11.
Päätettiin, että pidetään pieni miniloma ja lähdetään IKEAan syömään joululounas.
Yritetään tehdä tästä meidän perheen pieni traditio.
SU 27.11.
Tänään on 1. adventti ja aika sytyttää ensimmäinen kynttilä.
Jos sulla ei ole adventtikynttelikköä vielä, niin valmista se heti aamulla.
Leivo lasten kanssa joulutorttuja ja nauti ne glögin kanssa illalla kynttilänvalossa.
Rentoudu, huomenna alkaa uusi työviikko.
MA 28.11.
Kaiva esille kaikki sisäjouluvalot.
Kokeile toimiiko ne, jos ei niin käy vielä illalla ostamassa uudet valot, kaupat on auki ainakin klo. 21:00 asti.
Minäkin taidan ostaa uusia valoja tälle vuodelle, pakko päivittää valot ledeihin pikkuhiljaa.
Laitetaan tähdet ja tuikut ikkunoihin tänään sillä nyt on niin pimeää että tarvitaan lisävaloa elämään.
TI 29.11.
Kun lapset on mennyt nukkumaan istahda sohvalle padin tai kännyn kanssa ja surffaa Itsenäisyyspäivän menu, silloin nimittäin nautitaan hyvästä ruosta pitkän kaavan mukaan.
KE 30.11.
Tänään on edessä Joulun eka siivousurakka kun keittiö saa kyytiä.
Tänään kuurataan keittiöstä pölyt ja rasvat, lisäksi pestään uuni ja jääkaappi.
Jääkaapista heitetään kaikki vanhat ruoat ja purnukat jotta saadaan sinne mahtumaan jouluruoat.
TO 1.12.
Siivousurakka jatkuu, tänään siivotaan pyykkitupa tai kodinhoitohuone kuten monet sitä kutsuu.
Se on aina pölynen ja sotkunen vaatepölystä ja epämääräisistä vaateläjistä.
Meillä kun on kissojen laatikot siellä niin nekin kuurataan kunnolla.
PE 2.12.
Nyt koristellaan kämppä joulukuntoon.
Lapset saa olla mukana koristeluissa, joulukuusta ei kuitenkaan oteta esille vielä.
Laitetaan esille taljoja, peittoja, tyynyjä, kynttilöitä ja muuta joulukrääsää.
Illalla avataan pullo punkkua ja nautitaan hiljaisuudesta ja joulukoristeluista kun lapset on mennyt nukkumaan.
La 3.12.
Pikkulinnut täytyy saada ruokaa talvella.
Käy ostamassa linnunruokaa varatoon ja esim. kauralyhde, puhdista ja täytä syöttöastiat.
Jos et ole vielä laittanut kaikkia pihavaloja ja korsisteluja ulos, niin tänään tehdään se.
Tarkista että kaikki valot toimii ja varastot on täynnä kynttilöitä lyhtyihin.
SU 4.12.
Muhoksen Joulumessut ent. Säästökuopan tiloissa (keskustassa) klo 10:00-16:00.
Illalla syödään lipeäkalaa hyvän valkoviinin kera ja sytytetään toinen adventtikynttilä.
MA 5.12.
Meillä on koko perheellä vapaapäivä tänään kun Jesperilläkin on vapaata koulusta.
Oli keli mikä tahansa, niin tänään on ulkoilupäivä ja me mennään laavulle grillaamaan makkaraa.
TI 6.12.
Itsenäisyyspäivä!
Tehdään illallinen pitkän kaavan mukaan samalla kun koristellaan jokavuotinen piparkakkutalo.
KE 7.12.
Illalla tehdään pakkaseen valmiiksi Joulun porkkanalaatikot.
TO 8.12.
Tänä iltana tehdään Joulun lanttulaatikot valmiiksi pakkaseen.
PE  9.12.
Tämä on tylsää, tiedän, mutta se on tehtävä; nyt pyyhitään pölyt!
Ei muuta kuin luuttu heilumaan ja pölyt vex.
Pyyhi myös pystypinnat kuten ovet.
LA 10.12.
Nyt käynnistetään imuri, koko kämppä imuroidaan.
Jos olet oikein ahkera niin nosta matot pihalle ja pese myös lattiat.
Vinkki: kostuta pumpulilappu lempparihajuvedellä ja imuroi se imurimen sisälle.
Näin saat hyvää tuoksua koko kämppään aina kun imuroit.
Näin Joulun alla voit imuroida esim. kanelia imurimeen jolloin koko kämppä tuoksuu kanelilta.
Lapset siivoaa omat huoneet!!!
SU 11.12.
Koko perheen pikkujoulurieha Los Coyotes Ranchilla klo 11-14.
Osoite: Suokyläntie 749, MUHOS.
(HUOM! Ei sponsoroitu ilmoitus)

Mitä teillä syödään tänä Jouluna?
Sopikaa koko perheen voimin mitä tarjoatte joulupöydässä, jokaiselle myös yksi oma herkku.
Suunnittele myös juomaostokset.
Sytytä kolmas adventtikynttilä.
Illalla kun lapset ovat menneet nukkumaan nauti glögiä ja piparkakkuja.
MA 12.12.
Käy työpäivän päätteeksi kaupassa ostamassa Joulun pähkinät ja karkit.
Älä ota pieniä lapsia mukaan karkkiostoksille, itku siinä vaan tulee.
Kun lapset ovat menneet nukkumaan ota esille eilen suunniteltu menu ja poimi esille kaikki reseptit.
TI 13.12.
LUCIA!
Tänään kruunataan Lucia Oulun Rotuaarilla.
KE 14.12.
Alko kutsuu.
Käy ostamassa Joulun viinakset, mutta muista että lapset ei tykkää kännisistä aikuisista.
Eikä känniset ihmiset ole mieleistä seuraa aikuisillekaan.
Ruoka- ja jälkkärijuomat tietysti, muutama saunaolut ja yömyssy, se riittää!
TO 15.12.
Tänään koristellaan joulukuusi.
PE 16.12.
Tee ostolista koko Joulun ruokaostoksista sillä viikonloppuna lähdetään kauppoihin.
Ota esille menu ja reseptit, nyt tarvit ne kun teet ostoslistan.
LA ja SU 17-18.12.
Tänään lähdetään Haaparannalle ostamaan jouluruokia.
Me jäädään Tornioon yöksi joten meillä ei ole mikään kiire.
Kun tullaan sunnuntai-iltana kotia niin sytytetään neljäs adventtikynttilä ja laitetaan ostokset jääkaappiin, pakkaseen ja varastoon.
MA 19.12.
Viimeinen viikko ennen Joulua alkaa ja nyt nostetaan tahtia.
Illalla kuurataan vessat ja laitetaan ne Joulukuosiin.
TI 20.12.
Illalla siivotaan sauna ja suihkuhuone.
Lauteet kuurataan puhtaiksi, myös lattia niitten alta.
Suihkuhuoneen kaikki kaakelipinnat pestään ja vanhat purnukat heitetään pois.
Jos teillä on pukuhuone niin sekin siivotaan.
Lopuksi huoneet puetaan Joulukuosiin.
KE 21.12.
Illallisen jälkeen pakkaa lapset autoon ja ajakaan paikalliseen kukkakauppaan ostamaan joulukukat.
Me käydään paikallisessa Halpa Hallissa :)
Ennen nukkumaanmenoa vaihda sänkyihin puhtaat lakanat.
TO 22.12.
Yöllä kun lapset ovat menneet nukkumaan paketoidaan joululahjat ja samalla paistetaan kinkku, yösähköllä tietysti.
PE 23.12.
Tänään tehdään viimeiset jouluruoat niin että ne on valmiita nostettavaksi ruokapöydälle huomenna.
Laita esille pyhävaatteet ja silitä kauluspaidat, huomenna ollaan ykkösvaatteet päällä.
LA 24.12.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Ison nallen sylissä!

Kun eilen piipahdettiin pikaisesti Zeppeliniin niin vastassa oli iiiso nalle.
 
Joulu pian täällä
 
Zeppelinissä oli ollut joulukauden avajaiset ja kaikki jouluvalot oli sytytetty.
Tuli ihan itsellekin joulufiilis ja tänään olen suunnitellut koko aamupäivän joulukuun ohjelman.
Mullahan on nykyään tapana suunnitella etukäteen kaikki tehtävät ennen joulua ettei tule stressiä.
Vuonna 2014 tein TÄLLAISEN listan ja jotain saman tapaista suunittelen parasta aikaa.
 
Nyt jatkan suunittelua =>

perjantai 11. marraskuuta 2016

Minähän osaan vielä!

En muista milloin olisin viimeksi kutonut?
Ennen (Jesperin syntymää) kudoin tosi paljon, kaikki kaverien ja tuttavien lapset sai ihan kyllästymiseen asti pehmeitä lahjoja minulta.
 
Kutominen on tosiaan jäänyt lapsen syntymän jälkeen, mulla ei kerta kaikkiaan ole ollut aikaa istahtaa alas ja kutoa.
Helmikuussa kuitenkin bloggasin joululahjoista ja nyt olen kutonut lisää.
 
Eilen aloitin villasukan kutomista pienelle ihmiselle.
Rakas ystäväni saa nimittäin vauvan helmikuussa.
 
Eka sukka pian valmis
 
Ja hyvinhän mä muistan miten kudotaan.
Kantapää piti toki purkaa kahdesti, mutta kolmannen kerran se jo onnistui.
 
Tunnistatteko mallin?
 
Tätä en ole aikaisemmin kutonut, mutta pysyy kuulemma tosi hyvin vauvan jalassa.

tiistai 8. marraskuuta 2016

Kissa hukassa!

-Missä Nalle on?
-Onko kukaan nähnyt Nallea?
 
Bella-koira hyppi mun edessä ja yritti ohjata mua keittiöön kun etsin Nallea.
Enhän mä tyhmä tajunnut mitä se Bella yrittää kertoa.
 
Kun menin keittiöön täyttämään tiskikonetta tunsin, että joku katsoo minua.
 
Anteeksi surkea kännykuva
 
-Nalle, mitä sä paahtimen takana teet?
Sielä se kisu oli, paahtimen takana piilossa isoa pahaa (Bella) koiraa.
 
Ihana pieni riiviö tämä Nalle, täynnä energiaa.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Muualle haudattu!

Pyhäinmiestenpäivänä käytiin viemässä kynttilät muualle haudattujen muistopaikalle Muhoksen hautausmaalle.
Tästä on tullut traditio ja viedään kynttilät hautausmaalle joka vuosi jos vain mahdollista.
 
Ainakin Vuonna 2012 olen ikuistanut hautausmaallakäynnin ja kirjoittanut siitä tänne blogiin.
 
Kaunista

Kylmä!
 
Tänä vuonna oli lumi maassa ja pakkasta lähes -10 astetta.
Vietiin vaan kynttilät nopsaan muistomerkille ja mentiin äkkiä kotia lämmittelemään.
 
Mutta olihan sielä kaunista ja porukkaa oli paljon liikenteessä.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Pyykkitupa muuttuu!

Tein TAAS löydön Tori.fi:stä.
Eräs vaatekauppa on lopettanut toimintansa ja nyt ne antaa ilmaiseksi kaikki hyllyt ja rekit myymälän puolelta.
Mehän soitettiin heti ilmoittajalle ja kysyttiin onko ne vielä tallessa vai joko ne on ehtinyt mennä?
-Tallessa ovat vielä, tulkaa hakemaan pois kaikki.
 
Ollaan nyt haettu kaksi kuormallista hyllyjärjestelmää, kolmas (ja viimeinen) haetaan huomenna.
On kiinnityskiskoa, takalevyjä, hyllyjä ja tankoja.
Metallinen järjestelmä takalevyillä ja kiskoilla menee autotalliin.
Toinen järjestelmä tulee sisätiloihin ja ensimmäinen osio asennettiin jo pyykkitupaan.
 
Siistissä rivissä

Säilytystilaa

 
Ensimmäinen kokonaisuus asennettiin tosiaan eilen ja nyt mulla on tanko jolla kuivattaa vaatteita henkarilla.
 
Meillä oli vain yksi hylly, mutta huomenna haetaan loput.
Hyllylle asettelin kaikki yrityksen puhditusaineet sen jälkeen kun enin pesin kaikki purkit ulkoisesti, oli muuten melko likaiset ja pölyiset.
Osa räteistäkin on pesty ja laitettu hyllylle, mutta osa odottaa vielä pyykkikoneeseen pääsyä.
Huomenna asennan toisen hyllyn jotta saadaan kaikki sangot ja työvälineet pois lattialta.
 
Uusi Rosenlewin pakastinkin näkyy kuvissa sekä reilu 20 vuotta vanha mini-arkkupakastin.
Kummatkin on ihan täynnä leipää ja pullaa :)
 
Kissojen ruokapaikka löytyy myös pyykkituvasta.
Kulhot on pidettävä työtasolla, muuten Bella-koira syö ruoat heti tilaisuuden tullen.
Tasolla ei kuitenkaan käsitellä ihmisten ruokaa joten ei haittaa vaikka kissat kävelee sillä likaisilla tassuillansa.
 
Matto odottaa pesua, sen takia huone on kolkon oloinen ja väritön.
Toisaalta, minähän en paljon väreistä tykkää.
Matto on kuitenkin oltava lattialla, se sitoo pölyä ja lattia tuntuu mukavammalta jalan alla kun sillä on matto.
 
Eli, talo elää koko ajan muutoksessa, ei tämä koskaan ole lopullisesti valmis.

lauantai 5. marraskuuta 2016

Kyklooppi!

Jesper kävi törsäämässä synttärilahjaksi saatuja rahoja.
Yhtäkkiä meidän olohuoneessa istui kyklooppi.
 

Ei toi kyklooppi kovin pelottava näköinen ole, enemmän hassun näköinen.

perjantai 4. marraskuuta 2016

Talvi ja aurinkoa!

Nyt se on todettava, että talvi on täällä!
Lumi on pysynyt maassa jo neljättä päivää ja mittari pysyy pakkasen puolella ympäri vuorokauden.
Mutta eilen taivaalle ilmestyi jotain ihmeellistä; aurinko!
 
Oli ihan pakko napsia muutama kuva kännykällä.
Otin kuvat meidän alarinteen metsästä, ihan olohuoneen ikkunan läpi ja vastavaloon joten mitään taideteoksia ne ei ole.
Mutta maisema oli niin kauniin talvinen.
 
 Kuva otettu yläpihan terassilta
 
 Vastavaloon
 
Oluhuoneen ikkunasta oman metsän maisemia
 
Hieno iltapäiväaurinko ja imin niin paljon valoa itseeni kuin vain suinkin mahdollista.

torstai 3. marraskuuta 2016

Uusi perheenjäsen!

Ollaan etsitty meille kissanpentua jo jonkin aikaa.
Tarkoitus on, että totutetaan Igor kissoihin jotta elämä meillä kotona helpottuisin.
Tällä hetkellä Igor nimittäin yrittää juosta kiinni kissat ja kissat juoksee sitä pakoon pakokauhun vallassa.
Ja voitte varmaan kuvitella miltä näyttää kun kissat menee pitkin seiniä ja 60 kiloinen koira perässä.
 
Ja nyt on uusi perheenjäsen löytynyt!
Saanko esitellä teille Nalle 4 kk.
 
 Myyjän ottama kuva
 
Nalle asuu Utajärvellä ja viikonlopuksi olisi tarkoitus hakea Nalle meille.
Nalle siis on jo 4 kuukauden ikäinen poikakissa ja sen tehtävä on totutella Igor kissoihin.
Kova työ kisulla edessä, mutta olen varma että se suoriutuu siitä.
 
Nyt pitää laittaa koti kuntoon uudelle perheenjäsenelle ja vauvaruokaakin pitää hakea :-)

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Feikkikynttilät!

Tämä EI ole sponsoroitu postaus
 
Käytiin tässä joku viikko sitten Haaparannalla josta kirjoitin TÄLLÄ.
Ja tietysti piipahdettiin IKEAlla josta ostin mm. feikkikynttilöitä.
 
Kynttilöitä ja punaviiniä, syksy on täällä
 
Täytyy sanoa, että ne on todella aidon näköisiä.
Kristerkin nosti yhtenä iltana jalat pöydälle ja vetäisi ne äkkiä pois siinä pelossa, että kynttilät polttaa.
Sit se muisti, että nehän on feikkejä :)
 
Ne toimii kolmella AA-paristolla.
Ostin lisää ladattavia paristoja IKEAlta jossa ne on todella edullisia.
Mehän ei osteta kertakäyttöparistoja juuri ikinä, kaikki paristot meillä on ladattavia.
 
Suosittelen näitä IKEAn kynttilöitä, ne on hyvän näköisiä ja kolmen kynttilän pakkaus maksaa Suomessa 9,99 € ja Ruotsissa 7,99 € (päivän kurssi).
 
Nyt ei tarvi pelätä, että koirat pyyhkäisee hännällä kynttilät lattialle ja polttaa koko talon.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Nubbesallad!

Haluttiin tarjota Jesperin synttäreillä jotakin suolasta vieraille.
Krister ehdotti, että tehdään ruotsalaista Nubbesallad.
Nubbesalladin suora käännös on "ryyppysalaatti".
Sitä tarjotaan varsinkin Juhannuksena ryypyn kanssa alkuruokana, mutta myös vaalean oluen kanssa.
Salaatti tarjotaan tumman leivän, kuten Maalahden leivän, kanssa.
 
Salaatti oli hitti, ihan kuten arvasinkin.
Nubbesalladin lisäksi meillä oli omatekoista sienisalaattia.
 
Tässä kuitenkin Nubbesalladin resepti
 
2 purkkia matjesilliä á 200 g (me käytettiin n. 350 g. ravintolasilliä)
8 kpl keitettyä perunaa
4 kpl kovaksi keitettyä kananmunaa
½ punasipuli
½ purjosipuli
½ dl tuoretta ruohosipulia
4 rkl majoneesia
4 mska mätitahnaa (kuten Kalles Kaviar)
2 dl kermaviiliä
4 rkl majoneesia
Valkopippuria
 
1. Pilko silli pieniksi paloiksi ja peruna pieniksi kuutioiksi. Lohko kananmunat ja pilko lohkot pieniksi paloiksi. Pilko punasipuli. Halkaise ja huuhtele purjosipuli ja leikkaa se ohuiksi siivuiksi. Laitta kaikki kulhoon ruohosipulin kanssa.
 
2. Sekoita kermaviiliin majoneesi ja mätitahna. Mausta valkopippurilla.
 
3. Kaada kermaviiliseos kulhoon muitten ainesten kanssa ja sekoita ne varovaisesti keskenään.
 
4. Tarjoa tumman leivän, kuten Maalahden leivän, päällä. Kyytipojaksi ryyppy tai vaalea kylmä olut.