tiistai 29. marraskuuta 2016

Itsenäisyyspäivän menu!

TI 29.11. Kun lapset on mennyt nukkumaan istahda sohvalle padin tai kännyn kanssa ja surffaa Itsenäisyyspäivän menu, silloin nimittäin nautitaan hyvästä ruosta pitkän kaavan mukaan.
 
*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
 
Mietittiin kauan mitä ollaan edellisinä Itsenäisyyspäivinä syöty ennen kun tajusin katsoa täältä blogista.
Viime vuonna en ole kirjoittanut sanaakaan siitä mitä syötiin.
Vuonna 2014 ollaan syöty Pulled Porkia, vuosina 2013 ja 2012 en ole taaskaan kirjoittanut mitä ollaan herkuteltu, mutta vuonna 2011 ollaan syöty uunisiikaa.
Tämän vuoden menu ollaan nyt suunniteltu koko perheen voimin.
 
Itsenäisyyspäivä 2017 Menu Kilposilla

Tervetuliaisjuoma:

6 dl Valio Hörppy Mansikka mehujuoma
2 dl Sprite
Kuorittua sitruunaa viipaleina
(aikuisille pieni tilkka terästystä)
 
Alkuruoka:

Savuporokeitto
 
Pääruoka:

Padassa haudettua karjalanpaistia perunan ja vihannesten kera
 
Jälkiruoka:

Jesperin tekemää suklaavanukasta kermavaahdon kera



Voi ähky, näen jo sieluni silmin miten me maataan sohvalla koko porukka loppuillan ja sulatellaan ruokia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti