torstai 27. helmikuuta 2014

Shoppailua Oulussa!

Eilen illalla Jesper ja minä lähdettiin Kristerin mukaan Ouluun kun sen piti käydä siellä työasioilla.
Kristerin piti käydä mm. Kärkkäisillä hakemassa työtarvikkeita, samalla Jesper ja minä vähän shoppailtiin.
Teinkin (mielestäni) hyvän löydön.
 
Kevääksi kengät
 
Löysin itselleni kevääksi kengät pilkkahintaan.
Niitten alkuperäinen hinta oli 59,80 €.
Ostin ne hintaan 9,90 €!
 
Ne ei todellakaan ole mun väriset kengät.
Olen pinttynyt tapoihini ja ostan aina mustia kenkiä.
Mutta, kun sain ne niin älyttömän halvalla, niin en voinnut kuin ostaa ne.
 
Ja kun Oulussa oltiin, niin päätettiin käydä ulkona syömässä.
Käytiin
syömässä.
 
Alkusalaatilla herkuttelua
 
Olen käynnyt täällä joskus vuosia sitten viimeksi, mutta paikka oli edelleen siisti, ruoka hyvää ja edullista sekä palvelu ystävällistä.
Jesperkin oli ihan innoissaan paikasta ja tykkäs lasten menusta tilatusta kana-riisi mössöstä.
Jesperin mielestä parasta taisi kuitenkin olla jälkkärijäätelö ;-)
 
Krister söi tulista valkosipulihärkää ja minä possua mustapapukastikkeella.
NAM!
 
Mukava ex temporé reissu :-)

tiistai 25. helmikuuta 2014

Aurinkoa ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin!

Tänään on paistanut aurinko ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin.
Ja nyt näin kunnolla miltä metsurin työn jälki näyttää meidän metsässä.
 
Meillä on metsuri siistimässä meidän alarinteen metsää.
Hän on nyt tehnyt töitä muutamana viikonloppuna ja jo nyt muutos on hurja.
 
Meidän tieltä talolle päin
 
En voinut muuta kuin jäädä ihailemaan auringonvaloa joka siivilöi puitten välistä varmaan ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin.
Nyt näin ensimmäistä kertaa miltä meidän alapihan metsä näyttää oikeasti.
 
Tieltä (mäestä) talolta poispäin
 
Tuosta alimmaisen kuvan vasemmalta laidalta näkee kuinka tiheää metsä on ollut.
Siitä kohtaa metsuri ei ole vielä ehtinyt harventamaan puita.
 
Kun puut ja risut on siivottu pois ja metsä saa olla rauhassa muutaman vuoden, niin luulen että saadaan puolukkaa ja mustikkaa omasta metsästä.
Tuolla on nimittäin paljon mustikan ja puolukan varpuja, mutta marjaa ne ei ole koskaan antaneet, ainakaan meille.
 
Tielle tullaan myös asentamaan pihavalot kunhan päästään yhteisymmärrykseen millaiset valot laitetaan.
Mutta se on sitten joskus, nyt nautitaan avartuneista maisemista.

maanantai 24. helmikuuta 2014

Liesituuletin!

Koko viikonloppu satoi :-/
Lauantaina tuli reilu 10 cm märkää lunta ja sunnuntaina satoi vettä kaatamalla.
Voitte varmaan kuvitella missä kunnossa meidän tie on.
Ei puhettakaan, että pääsis autolla ylös.
 
Sisähommia oli siis tiedossa, eli liesituulettimen asennusta.
 
Liesituuletin
 
Krister aloitti hommat perjantai iltana ja jo lauantaina liesituuletin toimi.
Lauantaina ja sunnuntaina tehtiin viimeistelyt, eli pakkeloitiin, hiottiin ja maalattiin korokelaatikko.
Listat on vielä laittamatta, mutta ne odottaa olohuoneessa asennusta.
 
Hiano!
 
Täytyy sanoa, että keittiön, ja koko huoneen, ilme muuttui täysin.
Nyt keittiö on oma tila eikä yhtä olohuoneen kanssa.
 
Mun seuraava projekti on hiota ja maalata tuo saarekkeen päällä oleva lauta.
Se ei ole iso homma, pitää vaan ostaa maalia.
 
Kiva ja tuottoisa viikonloppu takana.
Vielä olisi viikko töitä jonka jälkeen Jesperillä alkaa hiihtoloma.
Harmi kun Kristerillä ja mulla ei ole lomaa.
Tai no, Kristerillä on kyllä lomakertymiä, mutta ei se kerkiä niitä koskaan pitämään >:-I
Mun pitää yrittää tehdä sisälle tunteja tällä viikolla jotta vois tehdä pari lyhyempää päivää ensi viikolla.
 
Oikein hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Terveisiä Oulaisista!

Terveisiä Oulaisista!
 
Viikonloppu meni tosiaan työn merkeissä Oulaisissa.
Oltiin siellä kalustamassa omakotitalo jonka
on vuokrannut tulevan kesän projektia varten.
 
Mitään ei tarvittu hankkia sinne, kaikki löytyi omasta takaa.
Yhdistettiin Pieksämäen ja Espoon asunnon kalusteet ja saatiin Oulaisten talo kalustettua täydellisesti ja vielä jäi muutama sänky varastoon tänne Muhokselle.
 
Vaikka oltiin siellä työn merkeissä, niin vähän saatiin lomailtuakin.
Jesper oli reissussa mukana ja se tykkäs laittaa asuntoa meidän kanssa.
Itse asiassa siitä oli niin paljon apua, että luvattiin sille oikein palkkaa.
 
Iltaisin kun oltiin lopetettu päivän työt, niin syötiin hyvin ja käytiin saunassa.
Pitkän päivän jälkeen maistui uni ja seuraavana päivänä jaksoi taas paiskia hommia.
 
Kerittiin myös tutustumaan vähän Oulaisiin, lähinnä keskustaan.
Pieni paikkahan se on, itse asiassa siellä asuu 2 000 henkilöä vähemmän kuin Muhoksella.
 
Ja ainahan jokaisesta kylästä löytyy Kebab-Pitseria kuten myös Oulaisista.
Käytiin kebabilla
joka oli ihan siisti paikka, ruoka OK ja annokset isoja.
 
Meillä oli pitkä ja raskas viikonloppu.
Lähdettii Oulaisiin perjantaina puolelta päivin ja tultiin kotia maanantaina iltapäivällä.
Oli ihan pakko anoa Jesperille maanantai vapaapäiväksi, sillä ei saatu kaikkea valmiiksi ennen sunnuntai iltaa.
 
Nyt on viikko vasta puolessa välissä ja musta tuntuu että olen tehnyt jo koko viikon hommat toimistossa.
Taidanpa lämmittää saunan tänään ja nauttia muutaman siiderin.
 
Oikein hyvää loppuviikkoa kaikille ja Etelä-Suomalaisille toivotan hyvää hiihtolomaviikkoa (niille joilla lomaa on)!

torstai 13. helmikuuta 2014

Taas reissun päällä!

Työ vie meikäläistä ympäri Suomea, tällä kertaan Iisalmeen ja Kuopioon.
Tarkalleen ottaen Iisalmen Soinlahteen ja Kuopion Kurkimäkeen.
 
NRS:llä
alkaa keväällä 2014 työ Soinlahdessa, ihan Iisalmen kupeessa, ja Kristerillä oli sen tiimoilta eilen palaveri.
Lisäksi sen piti hakea työmaan auto yhdeltä työntekijältä joka asuu Kurkimäellä Kuopion kupeessa.
 
Oltiin pyydetty Jesperille vapaapäivä koulusta, sillä päivästä oli tulossa pitkä eikä poikaa voi jättää yksin kotia koko iltapäiväksi ja illaksi.
 
Lähdettiin aamu kahdeksalta kotoa, mutta ensin oli poikettava
viemässä työkaluja yhdelle työmiehelle.
 
Iisalmeen ei onneksi ole pitkä matka kotoa, reilu 200 km.
Ajokeli oli tosi surkea ja tiet liukkaita joten Krister myöhästyi puoli tuntia palaverista.
Onneksi asiakas ei ollut pahoillaan tästä vaan ymmärsi tilanteen.
Sillä aikaa kun Krister palaveeras lähdettiin Jesperin kanssa Iisalmen keskustaan ostamaan mulle toimistotarvikkeita työmaalle ja vähän shoppailemassa muutenkin.
 
Kun palaveri loppui ja ennen kun lähdettiin ajamaan Kuopioon piti päästä lounaalle.
Mentiin tuttuun paikkaan Timosaurukseen joka oli muuttanut nimen
Ilmeisesti siellä on ollut omistajanvaihdos.
Ruoka oli hyvää, kaalikääryleitä (NAM!) ja kylläisenä päästiin jatkamaa matkaa.
 
Kuopioon on Iisalmesta vain 100 km joten se matka taittui hujauksessa.
Ja auto odotti pihalla valmiina joten kotimatkalle päästiin ripeästi.
Mutta keli muuttui aina vaan pahemmaksi ja pikkutiet oli surkeassa kunnossa.
Krister ajoi pakettiautoa ja minä henkilöautoa, Jesper oli mun kyydissä.
 
Kun matkaa kotia oli enää reilu 100 km tiet oli niin liukkaita, että ajoin 65-75 km/h ja kuitenkin auto luisui minne sattui.
Siinä sai olla kieli keskellä suuta jotta pysyttiin tiellä.
Pitkän ja tuskaisen kotimatkan jälkeen oltiin vihdoinkin kotona klo 20.
Onneksi Jesper oli tehnyt läksyt jo autossa joten niitten kanssa ei tarvinut alkaa enää tappelemaan ennen nukkumaan menoa.
 
Olihan meillä pitkä päivä eilen, mutta välillä on mukavaa reissata ja Jesper on ihan paras matkakaveri.
Kun istuu 12h autossa, niin siinä kerkiää jutella paljon ja kysellä pojan kuulumisia.
 
Tänään illalla pitääkin ruveta pakkaamaan, sillä uusi reissu odottaa jo ovenraossa :-)
 
Hyvää torstaita kaikille täältä lumisateisesta Muhokselta!

tiistai 11. helmikuuta 2014

Syntymäpäivänä herkutellaan!

Niin se tuli taas se päivä jolloin minulle tuli ikää vuosi lisää, tarkalleen ottaen sunnuntaina (9.2.).
Mutta mikä ihana syy herkutella :-D
 
Hirven vasaa
 
Krister sai eräältä yhteistyökumppanilta n. 1,3 kg hirven vasan paistia.
Laitettiin se reilu neljäksi tunniksi uuniin padassa.
Lisukkeeksi meillä oli perunamuussia, kermakastike paistiliemestä sekä itse tehtyä puolukkahilloa.
Luoja, en osaa edes sanoin kuvailla miltä tämä herkku maistui.
Jo se kertoo paljon ruoasta kun Jesper pyysi lisää ruokaa ensimmäisen lautasellisen jälkeen.
 
Omppupiirakka
 
Jälkkäriksi syötiin omenapiirakkaa vaniljakastikkeella, kaikki itse tehtyä.
Omput oli kylläkin kaupasta ostetut :-)
Tämä on takuuvarma herkku ja maistuu kaikille.
 
Paras hetki syntymäpäivänä oli kuitenkin kun Jesper toi mulle aamukahvit ja synttärilahjat sänkyyn.
Se heräs jo ensimmäisen kerran klo 4 aamuyöstä ja kysyi joko noustaan, onneksi sain sen vielä houkuteltua takaisin sänkyyn.
Kello 8 heräsin siihen kun Jesper toi tarjottimella kahvia ja paahtoleipää sänkyyn ja lauloi täyttä kurkkua: "Ja må han leva, ja må han leva..." <3
Ihana rakas poika!
 
Lahjaksi sain kaksi pokkaria:
 
Steven Alten: Mayojen testamentti Ylösnousemus
 
Jan Guillou: Tyttäresi tähden
 
Kirjat on aina takuuvarma lahja mulle.
Luen tosi paljon ja yöpöydällä pitää aina olla vähintään pari kirjaa odottamassa vuoroaan.
 
Ihana päivä oli, ihanan pojan ja miehen kanssa.
Parasta!

maanantai 10. helmikuuta 2014

Keltaista herkkua!

Mä rakastan laittaa marmeladia paahtoleivän päälle.
Superherkkua on appelsiinimarmeladi.
 
 
Nyt kun appelsiinit on edullisia, niin päätin tehdä pitkästä aikaa itse marmeladia.
Se on todella helppoa ja siitä tulee tosi hyvää.
 
Appelsiinimarmeladi
 
Reilu 2 kg appelsiineja
2 kpl sitruunaa
1 kg hillosokeria
 
Pese kaksi (2) appelsiinia huolellisesti ja raasta niiden keltainen kuoriosa.
Kuori appelsiinit ja sitruunat veitsellä leikaten ja leikkaa hedelmäliha kalvottomiksi lohkoiksi.
Halutessasi soseuta tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.
(minä käytin sauvasekoitinta nopeasti kulhossa)
Sekoita hedelmät, kuoriraaste ja hillosokeri kattilassa, kuumenna kiehuvaksi kevyesti sekoittaen ja keitä 10-15 minuttia, sekoita muutamia kertoja keittämisen aikana.
Purkita puhtaisiin, kuumennettuihin purkkeihin ja sulje hyvin.
(marmeladi säilyy huoneenlämmössä, mutta suositellaan säilöntää jääkaapissa)
 
Superherkkua
 
Helppoa ja herkullista.
Nyt mulla on taas marmeladia pidemmäksi aikaa :-)

lauantai 8. helmikuuta 2014

Rakennushommat nytkähti eteenpäin!

Tiedän, me ei olla mitään maailman nopeimpia rakentajia.
Suurin syy sille on yksinkertaisesti ajan puute.
Tänään sain ainakin sen verran tehtyä, että tilasin meille liesituulettimen.
 
Scancoolin 90 cm liesikupu
 
Tämä pitäisi tulla ensi viikolla postiin joten eiköhän meilläkin pääse pian käristelemään ruokaa ilman että koko kämppä haisee rasvalle :-)
 

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Kurkkaus muhoslaisten koteihin!

Kerron teille pienen salaisuuden:
Rakastan käydä kurkkimassa muhoslaisten koteja asuntoilmoitusten kautta.
Tässä muutama esimerkki.
 
HIENOT SISUSTUKSET:
 
Tämä on tuttavani koti, aivan upea rinnetalo joen rannassa.
Sisustus ja talo on moderni, ei liikaa tavaraa esillä.
Ainut josta en pidä tässä sisustuksessa on tummat ja ruskeat sävyt, itse kun pidän enemmän kylmistä väreistä.

Myös tämä on tuttavani koti, ei kuitenkaan sama koti kuin ensimmäisessä kuvassa.
Asuntoa on sisustettu 50-luvun henkeen jolloin se on myös rakennettu.
Tämä tyyli ei ole minun makuun, mutta asuntoa on rempattu hienosti.
Tässä sisustuksessa minua ei miellytä puiset sävyt, pelkästään tässäkin huoneessa on useampi eri puunsävy.

Tässä on juuri keittiö minun makuun; valkoista, harmaata, mustaa ja kiiltävää pintaa.
NAM!
 
EI NIIN HIENOT SISUSTUKSET:

Tuo pirun vuolukivitakka, kuka keksi sen?
Ruma harmaa möykky keskellä taloa joka yleensä on likainen ja sijoitettu kulkureiteille.
Tällaista ei meille tule ikinä!

Tässä on pilattu hienot modernit seinien värit asentamalla beiget lattialaatat!
Ihan oikeasti, eikö ihmisillä ole yhtään värisilmää?
Ja miksi tuon käsialtaan putkistoa ei ole piilotettu kaappiin vaan suojattu tuolla rumalla valkoisella "jutulla"?

Terveisiä 90-luvulta.
Ei voisi uskoa, että tässä on kyseessä uudiskohteesta, vuonna 2000 rakennetusta talosta.
Omistaja on tainnut löytää halvan erän kaakeleita jostain kaakeliliikkeestä.
 
Makuja on tietysti monia ja nämä on vain minun mielipiteitä.
Tiedän ettei kaikkien kodit voi eikä pidä näyttää samanlaisilta.
Mutta on se kivaa käydä kurkkaamassa ihmisten kodeissa ;-)

tiistai 4. helmikuuta 2014

Muutopuuhissa!

Hei taas kaikille!
 
Viime viikko meni muuttopuuhissa, nimittäin Espoosta Oulaisiin.
NRS:n paritalon vuokrasopimus päättyi 31.1.2014 ja se piti saada tyhjennettyä ennen viimeistä päivää.
 
Anoppi tuli lapsenlikaksi jotta me päästiin Kristerin kanssa Espooseen.
Lähdettiin maanantai iltana (27.1.) klo 18 Muhokselta ja Espoossa oltiin klo 1:30.
 
Ja järkytys oli suuri kun nähtiin missä kunnossa kämppä oli.
Haahuiltiin ympäri asuntoa pari tuntia ja keräiltiin leukoja lattialta.
Ihan hirveää, järkyttävää, pöyristyttävää... sanat loppuu kesken.
Miten hitossa äijät ovat voinneet asua siinä paskassa?
 
Minä kuurasin asuntoa 3 (!) vuorokautta ja voin sanoa ettei oksennus ollut kaukana :-/
 Krister tyhjensi varastoa ja autotallia 2 päivää, onneksi sillä oli pari miestä kaverina.
Kaatopaikalla miehet kävi kolmesti ja jäteastiat täyttyi alta aikayksikön.
Pelkästään tyhjiä pulloja ja tölkkejä vietiin 5 jätesäkillistä viereiseen Lidliin.
 
Torstaina (30.1.) klo 8 lähdettiin kohti Oulaista, pakettiauto ja traileri täynnä tavaraa.
Parin pysähdyksen jälkeen oltiin lopulta Oulaisissa klo 18.
Muhoksella oltiin klo 20, eli 12h kesti matka kaiken kaikkiaan.
 
NRS on vuokrannut omakotitalon Oulaisista kesän hommia varten.
Vietiin Espoon asunnon tavarat suoraan sinne.
Nostettiin vain kaikki olohuoneeseen, käydään helmikuun aikana laittamassa paikat kuntoon.
 
Nyt olen jo kolmatta päivää huudattanut pyykkikonetta täällä kotona.
Pesen kaikki peitot, tyynyt, petauspatjat, lakanat, pyyhkeet, verhot ja työvaatteet.
Kaikki pitää olla puhdasta ennen kun ne siirretään uuteen kämppään.
 
Kuten huomaatte niin meikäläisen työ ei ole pelkästään toimistossa istumista, on siivousta, muuttamista, pyykkäystä jne. :-)
Mutta ei se mua haittaa, vaihtelu virkistää.
 
Olen kuitenkin edelleen todella järkyttynyt siitä minkälaisessa paskassa äijät ovat asuneet.
Eikö ne ihan oikeasti saa siivottua omia jälkiään?
Onko tämä sitä uusavuttomuutta vai silkkaa laiskuutta?