Terveisiä Oulaisista!
Viikonloppu meni tosiaan työn merkeissä Oulaisissa.
Oltiin siellä kalustamassa omakotitalo jonka
on vuokrannut tulevan kesän projektia varten.
Mitään ei tarvittu hankkia sinne, kaikki löytyi omasta takaa.
Yhdistettiin Pieksämäen ja Espoon asunnon kalusteet ja saatiin Oulaisten talo kalustettua täydellisesti ja vielä jäi muutama sänky varastoon tänne Muhokselle.
Vaikka oltiin siellä työn merkeissä, niin vähän saatiin lomailtuakin.
Jesper oli reissussa mukana ja se tykkäs laittaa asuntoa meidän kanssa.
Itse asiassa siitä oli niin paljon apua, että luvattiin sille oikein palkkaa.
Iltaisin kun oltiin lopetettu päivän työt, niin syötiin hyvin ja käytiin saunassa.
Pitkän päivän jälkeen maistui uni ja seuraavana päivänä jaksoi taas paiskia hommia.
Kerittiin myös tutustumaan vähän Oulaisiin, lähinnä keskustaan.
Pieni paikkahan se on, itse asiassa siellä asuu 2 000 henkilöä vähemmän kuin Muhoksella.
Ja ainahan jokaisesta kylästä löytyy Kebab-Pitseria kuten myös Oulaisista.
Käytiin kebabilla
joka oli ihan siisti paikka, ruoka OK ja annokset isoja.
Meillä oli pitkä ja raskas viikonloppu.
Lähdettii Oulaisiin perjantaina puolelta päivin ja tultiin kotia maanantaina iltapäivällä.
Oli ihan pakko anoa Jesperille maanantai vapaapäiväksi, sillä ei saatu kaikkea valmiiksi ennen sunnuntai iltaa.
Nyt on viikko vasta puolessa välissä ja musta tuntuu että olen tehnyt jo koko viikon hommat toimistossa.
Taidanpa lämmittää saunan tänään ja nauttia muutaman siiderin.
Oikein hyvää loppuviikkoa kaikille ja Etelä-Suomalaisille toivotan hyvää hiihtolomaviikkoa (niille joilla lomaa on)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti