maanantai 7. huhtikuuta 2014

Lisätöitä!

Pian vuoden olen tehnyt töitä kotoa käsin.
1.5.2013 aloitin kokopäiväisenä
NRS:llä
Sitä ennen tein seitsemän kuukautta yhden päivän viikossa töitä NRS:lle samalla kun olin Pohjola Vakuutuksessa töissä.
Nyt tuntuu siltä, että mun on päästävä tuulettamaan aivoja hetkeksi.
 
Työt NRS:llä rullaa siihen malliin, että voin ihan hyvin puuhastella jotain muutakin.
Lisäksi työ on erittäin joustavaa.
Kukaan ei seuraa mua sekunttikello kädessä.
Pääasia että työt tulee tehtyä.
 
Joten hain
SOL:n
vapaata siivoojanpaikkaa Muhoksella.
 
Viime viikon torstaina olin haastattelussa ja tämän viikon torstaina on jo eka työvuoro.
 
Minusta on siis tullut
 - lainen.
 
Työaika on maanantaista lauantaihin klo 6-12.
Työvuoroja minulla tulee olemaan 2-3 viikossa.
 
Tuo työaika on niin hyvä.
Poika on silloin koulussa (paitsi lauantaisin) joten mun ei tarvi huolehtia siitä.
Jonain aamuina se joutuu kuitenkin heräämään ja lähtemään kouluun yksin.
Mutta se on tuskin mikään ongelma koska taksi hakee pojan kotipihalta.
 
Nyt pääsen silloin tällöin pois kotoa ja lisäksi tienaan siinä samalla vähän ekstraa.
Pitäisiköhän muuten keksiä jotain kivaa tekemistä tuon taskurahan kanssa?
Lomamatka? Jotain kivaa kotiin?
 
Kertokaa mulle ideoita mitä tuolla ekstratienistillä voisi keksiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti