Tätä päivää on odotettu kuin kuuta nousevaa, tivolipäivä!
Haettiin Jesperin kaveri, joka asuu Oulussa, ja lähdettiin ensin Nallikarin rannalle jätskille.
Kahlaamassa
Rannalla oli jo paljon ihmisiä ja lämpölukemat oli korkealla.
Tuli ihan Dubai mieleen kosteudesta, rannasta, lämmöstä ja aamusumusta.
Yksi kiipeilytorni neljästä
En muista milloin olen viimeksi käynnyt Nallikarissa, mutta paikka on muuttunut tosi paljon.
Sitä on kunnostettu ja siistitty, rannalle oli mm. ilmestynyt iso kiipeilyteline naruista.
Tivolin kassalla oli jo jono kun tultiin sinne.
Tätyy sanoa, että rannekkeen hinta on järkyttävä.
30 €!
Toisaalta, laittiden käyttö on rajaton kun on ranneke eikä alueelle tarvi maksaa sisäänpääsyä.
-Joko päästään?
Lapset meni rohkeasti kaikkiin laitteisiin jonne pääsivät.
Täytyy sanoa, että melkoisia hurjapäitä nämä kaksi!
Minä lähinnä seurasin lapsia, kannoin eväitä ja toimin maksumiehenä :-D
Illemmalla alkoi piskottelemaan ja pian alkoi satamaan oikein kunnolla.
Päätettiin, että silloin oli hyvä hetki lähteä kotiin.
Oltiin kotona vasta puoli kahdeksalta, eli koko päivä vietettiin Hietasaaressa.
Meillä oli ihan mielettömän hieno päivä.
Jesperillä oli ihanaa seuraa kaverista jonka kanssa sillä synkkaa hienosti.
Lapset oli iloisia ja kilttejä.
Oltiin ihan naatti poikki kun päästiin kotia... ja nälkäisiä.
Lämmitettiin vaan mikroruokaa ja lösähdettiin sohvalle.
Jesper kävi ihan kierroksilla eikä nukkumaanmenosta tullut mitään.
Annoin sen valvoa ja katsoa Transformers-leffan joka tuli TV:stä.
Kun se sit loppui 23:30 poika meni nukkumaan ja nukahti heti.
Sade jäähdytti ilman ja maasta nousi lämpöistä ilmaa.
Yhtäkkiä meidän metsä oli sankan sumun peitossa.
Ihailtiin Jesperin kanssa maisemia ja kuunneltiin kun käki kukkui ja linnut visersi, muuten oli täysin hiljaista.
Ei kuulunut autojen tai ihmisten ääniä, ainoastaan metsän äänet.
Ihana rauha!
Helteet ovat jatkuneet tänään.
Keskipäivällä aurinkoisella yläpihan terassilla mittari näytti taas hurjia lukemia,
+47,5 astetta!
Jesper kävi jo aamu-uinnilla, mä en aio tehdä yhtään mitään tänään.
Mukavaa lauantain jatkoa kaikille, nauttikaa ihanasta kesäpäivästä!
Mekin käytiin miehen kanssa Oulun reissulla Nallikarissa ja paikka oli muuttunut kyllä ihan mielettömästi. Huomasin kans noi kiipeilytornit.
VastaaPoistaMä olen ollut töissä Nalskun leirintäalueen respassa 1,5 vuotta. Lopetin juuri kun ne aloitti uuden vastaanoton rakentamisen.
PoistaJa nyt tuo ranta-aluekin on kunnostettu ja siistitty tosi hienoksi. Tulispa nyt kivat kelit joku päivä niin pääsis viettämään rantapäivää.