En muista million olisin viimeksi ollut niin kovassa oksennustaudissa kun olin viime yönä.
Syötiin eilen illalla iltapalaa ja yhtäkkiä mun oli ihan pakko mennä vessaan.
Mun oli mentävä tyhjentämää suoli.
En oikeasti pystynyt syödä ruokaa loppuun vaan juoksin hullua vauhtia vessaan.
Siitä alkoi neljän tunnin helvetti.
Juoksin vessassa vuoroin ripuloimassa ja vuoroin oksentamassa.
Oksensin valehtelematta 15 kertaa!
Puolenyön aikaan nukahdin sohvalle.
Sanoin Kristerille että jään sohvalle nukkumaan ettei sen tarvi kunnella mun voivotusta ja heräillä mun vessassa juoksuun.
Neljältä aamuyöstä heräsin lihaskramppeihin, mulla oli nestehukka.
Valvoin pari tuntia ja join monta lasillista sitruunavettä.
Onneksi kaikki pysyi sisällä vaikka välillä teki tiukkaa.
Heräsin yhdeksän maissa ja olo oli kohentunut, mutta olen todella heikossa kunnossa.
Söin juuri kaksi paahtoleivänsiivua ja join mukillisen mustaa teetä hunajalla.
Olo on kyllä karsea ja nyt odotan million Jesper ja Krister alkaa oksentamaan.
Jesperillä jyllää joku pöpö sillä se tuli kotia kesken koulupäivän eilen koska sillä oli huono olo.
Tänään se on ollut kotona koulusta ja epäilen, että Jesper tän taudin on tuonnut meille.
Hurja kokemus tämä oksennustauti täytyy sanoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti