torstai 30. maaliskuuta 2017

Terassin puuritilät!

Taas tein löydön Torista!
Oulussa joku antoi n. 30 m2 puisia lattiaritilöitä ilmaiseksi.
Vaatimuksena oli vain, että ritilät pitää itse purkaa lattialta.
Mehän lähdettiin heti Kristerin kanssa hakemaan niitä.

Syy miksi ne annettiin pois oli, että kaikki muovikiinnikkeet oli murentuneet rikki muutaman vuoden käytön jälkeen (!).
Puuosat oli kuitenkin ehjät, mitä nyt haalistuneet sieltä mihin aurinko paistanut eniten.

Tunti siinä meni kun purettiin parvekelattia ja kannettiin kaikki autoon.
Kiitos!



Muutama ritilä saatiin ehjänä kotia, mutta suurin osa kannettiin autoon jätesäkeissä.



Puut on 30 x 5 cm ja käsitelty tummanruskealla petsillä.

Aloitettiin eilen poistamalla laudoista ruuvit joilla muovikiinnikkeet on kiinnitetty lautoihin.
Neljä säkillistä saatiin tyhjennettyä, mutta sit oli jo niin kylmä että piti mennä sisälle.
Jatketaan hommia tänään heti kun auringon säteet alkaa lämmittämään terassilla.

Näistä tehdään taas ritilöitä, mutta ne kootaan puulistoilla.
Ritilät menee alakerran terassille jossa on katto ja yksi seinä.
Tarkoitus on myös, että ne maalataan mustaksi.

Laskeskelin, että jos ostettaisi vastaavanlaiset puuritilät alakerran terassille esim. Bauhausista lattian hinnaksi tulisi n. 540 €.
Ts. tehtiin melkoinen löytyö eilen.
Pientä työtä se vaatii saada nämä kuntoon, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä.

Tässä taas yksi säästövinkki minulta; kunnosta käytetyt puuritilät terassin/parvekkeen lattialle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti