Ei näitä pitkiä vapaita jaksa kotona kyhnöttää, on pakko keksiä jotain tekemistä.
Perjantaina päätettiin koko perheen yhteistuumin, että mennään Muhoksen Monttaan leiriytymään.
Mentiin Montan voimalaitoksen yläpuolelle josta löytyy mm. veneenlaskupaikka ja grillipaikka.
Sinne on meiltä sen 2-3 km matkaa.
Toisin sanoen mistään pitkästä reissusta ei ollut kyse.
Pakattiin kamat ja ruoat asuntoautoon ja lähdettiin matkaan myöhään iltapäivällä.
Paikan päällä Krister ja Jesper alkoi virittämään meille tulet.
(Kuvat kuvattu kännyllä, joten laatu surkea)
Kirves heiluu
Grillattiin makkaraa jota syötiin Tsekkiläisen munasalaatin kanssa.
TÄÄLTÄ löytyy (ruotsinkielinen) resepti.
Tuo salaatti on niin helppo ja herkullinen, suosittelen lämpimästi.
Istuttiin tulen ääressä kunnes tuli pimeetä.
Kylmäkin alkoi tulla joten mentiin sisälle lämpimään asuntoautoon.
Montanlampi lähes sula
Istuttiin hetki ja lämmiteltiin, mutta pian suuta repi jo niin että mentiin suosiolla nukkumaan.
Aamulla herättiin pirteänä ja lähdettiin melkein heti kotia.
Ei me jaksettu enää viritellä tulia ja tuore kahvi, joka odotti kotona, tuoksui jo nenään.
Tultiin kotiin jo ennen kymmentä ja tehtiin meille kunnon brunssi.
Brunch
Nämä vaapaapäivien aamiaislounaat on ihan parhaita.
Paljon kaikkia herkkuja pöytä täyteen, ihan niin kuin hotelliaamiaisella.
Illalla pitää vielä lämmittää sauna, haistaan tosi hyvälle (savulle).
Pitsatkin ajattelin vääntää iltapalaksi.
Oikein ihanaa Pääsiäispäivän jatkoja kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti