Kai se on todettava, että tänne Muhoksellekin on tullut kesä.
Vaihdettiin nimittäin kesärenkaat autoihin viikonloppuna :-)
Tai siis, Krister vaihtoi renkaat viikonloppuna, kaatosateessa.
Koko viikonloppu satoi.
Välillä aurinko kyllä pilkahti esille, mutta ei pihalle ollut mitään tekemistä.
Tylsää!
Nyt sen sijaan aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.
Kello on 21:30 ja alapihan terassilla, jonne ilta-aurinko paistaa, on vielä 15 astetta lämmintä.
Meillä on tiukka viikko tiedossa.
Krister lähti viime yönä ajamaan Itä-Suomeen palaveeraamaan.
Huomenna sillä on tapaamisia sekä Helsingissä että Seinäjoella.
Se tulee kotiin viimeistään keskiviikkona.
Torstaina minä lähden päiväksi Helsinkiin.
Kotia tulen vasta puolenyön aikaan.
Kunnan kanssa taistelen pojan koulukuljetuksien vuoksi.
Sielä ollaan sitä mieltä, että meidän 6-vuotias alkaa kulkemaan yksin bussilla Muhokselta Ouluun ja takaisin.
Sanoin, että jos päätös on tämä otan yhteyttä Sosiaaliviranomaisiin ja pyydän heidän lausunnon asiasta.
Saako 6-vuotias kulkea yksin julkisilla 2h päivässä ilman aikuisen valvontaa?
Kristerillä on omat taistelut meneillään entisen työnantajan kanssa.
He eivät ole hoitaneet velvoitteitaan Ruotsin veroviranomaisten kanssa ja nyt Kristeriä uhataan 10 000 Kr:n ulosottomaksulla Ruotsissa.
Ilmeisesti muilla työntekijöillä on sama ongelma.
Tämä tuli ilmi kun Krister soitti yhdelle entiselle työkaverilleen.
Entinen työnantaja on vain "kovin pahoillaan" muttei tee asialle mitään.
Nyt on sit liiton juristit pistetty töihin.
*huoh*
Koska tämä iänikuinen taistelu omien oikeuksien puolesta loppuu?
Miksei elämä voi olla tasapaksuista harmaata arkea, ei ylä- eikä alamäkiä?
Nautitaan kuitenkin aurinkoisista päivistä pitkän talven jälkeen.
Oikein hyvää alkavaa työviikkoa!
PS: Sinä joka kerroit minulle iloisen uutisen tänään, tiedät kyllä kuka olet ;-)
ONNEA!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti