perjantai 16. toukokuuta 2014

Äitienpäiväviikonloppu!

Äitienpäivän viikonlopun lauantaiksi luvattiin sadetta ja koleaa ilmaa.
Silloin on hyvä päivä lähteä IKEAan.
 
Jesper sanoi heti, että se haluaa IKEAn "lapsiparkkiin" ja sinne se meni tunniksi.
Sillä aikaa Krister ja minä kierreltiin kaupassa.
 
Hämmästyin kun hyllyt oli lähes tyhjiä.
Esim. saippuapumppu ja hammasharjamukit jotka olin suunnitellut ostaa kylpyhuoneeseen oli loppu.
Koeistuin myös ne muoviset mustat pihatuolit joita haaveilin yläkerran terassille.
Ne oli niin epämukavat että saivat jäädä hyllyyn.
 
Kaikkea pientä mukavaa tarttui kuitenkin mukaan ja aina IKEAn lihapullat maistuu.
 
Jälkkäriksi mansikkaleivos
 
Jesperillä oli omat rahat mukana ja ne piti käydä tuhlaamassa Barnens Värld:sä.
Joka muuten ennen oli Barnens Hus.
Candy World:sä ostettiin 1,5 kg irtokarkkia.
Niitä syödään varmaan vielä juhannuksena :-D
ICA Stormarknad:sta ostettiin ruotsalaisia herkkuja ja Rusta:sta löytyi kaikkea pientä ja kivaa.
 
Lauantai meni siis shoppaillessa ja sunnuntaina oli Äitienpäivä.
 
"Heräsin" aamulla siihen, että Jesper toi aamiaisen mulle sänkyyn.
Se oli keittänyt kahvit ja tehnyt meille voileipiä.
Syötiin koko perhe aamiasta sängyssä.
Lisäksi se oli ostanut mulle ihanan kukan.
 
Alppiruusu
 
Sen aion istuttaa pihalle johonkin kivaan paikkaan ja toivon että se selviää kesän yli.
 
Illalla päätettiin tehdä pihatöitä.
Meillä on tällä hetkellä NRS:n iso traileri pihalla ja silloin kannattaa tehdä sellaisia hommia johon tarvitaan peräkärryä.
Kerättiin ja poltettiin yhteensä neljä isoa kärryllistä oksia tienposkesta jotka metsuri jätti kun se kävi harventamassa meidän metsää.
Vielä on varmaan 400 kärryllistä oksia kerättävänä *huoh*
 
Meillä oli mukava viikonloppu ja touhuttiin perheen kesken kaikkea kivaa.
Näillä jaksaa uuteen viikkoon.

2 kommenttia:

  1. Mekin käytiin viikko sitten Ikeassa. Näin siellä esillä pinkin sateenvarjon, mutta laatikossa näytti olevan vain oransseja ja mustia/tummansinisiä. No mies sitten tonki sitä laatikkoa ja päälle sattui tulemaan peräti yksi pinkki varjo. Pakkohan se oli ottaa mukaan. Samalla ostin mun Expedit -kirjahyllyyn pari pinkkiä laatikkoa. Samalla huomasin ettei Expedit hyllykköjä enää valmisteta vaan niiden tilalle oli tullut Kallax -niminen hyllykkö. Nyt vasta hoksasin netistäkin katsoa jonkun uutisen tuosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuosta Expedit hyllyn poistamisesta markkinoilta nousi jonkin moinen kohu IKEA-fanien kesuudessa. Meiltä ei Expeditä löydy, Billyä kuitenkin löytyy.
      Kiva,että sun mies löysi pinkin varjon. Mua harmitti kun en saannut kaikkea mitä läksin hakemaan. Nooh... pitää tehdä uusi reissu ;)

      Poista