Kesän ensimmäiset hellepäivät tuntuvat aina maagisilta.
Niin myös tänä vuonna.
Ollaan päästy nauttimaan huikeista lämpölukemista koko viikon.
Alkuviikosta käytiin Jesperin kanssa piknikillä hiekkakuopilla ja Montan rannalla.
Karhojan uimapaikka
Vesi kuopilla oli ihan sairaan kylmää.
Muutama mopopoika uskaltautui uimaan.
Montan padolla
Montassakin oli kylmä.
Lisäksi ranta on iltasin varjossa joten siellä oli muutenkin viileää.
Maanantaina pumpattiin ilmat Jesperin viimevuotiseen altaaseen.
Melko pian huomattiin, että se on rikki useammasta kohdasta ja vuotaa, joten haettiin uusi allas.
Uusi allas
Nyt ostettiin huomattavasti isompi allas, lisäksi mukaan saatiin puhdistuspumppu.
Näillä helteillä ei tarvinut odottaa kauan ennen kuin vesi lämpeni.
Tiistaina täytettiin amme, lauantaina vesi oli jo +24 asteista.
Jesper on uinut ihan joka päivä, se on hypännyt ammeeseen heti kun on tullut kotia koulusta.
Minäkin kävin altaassa Jesperin kanssa lauantaina :-)
Tuo on ihan paras ostos pitkään aikaan.
Poika viihtyy pihalla, saa raitista ilmaa ja aurinko tekee hyvää psoriakselle.
Tänään sataa ja hyvä niin, ulkona on ihan rutikuivaa joten vettä tarvitaan.
Lisäksi koirilla on helpompi olla kun ilmat vähän jäähtyi.
Tänään on leffapäivä, tällä hetkellä TV:ssä pyörii Jurassic Park.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti