sunnuntai 31. elokuuta 2014

Metsäretkellä!

Tänään on ollut aivan ihana ilma.
Aurinko on paistanut siniseltä' taivaalta ja on ollut ihanan lämmin.
Nyt syksy on parhaimmillaan.
 
Lähdettiin koko perhe sieneen.
Mukana oli tietysti kassillinen evästä :-D
 
Evästauko mättäällä
 
Löydettiin tosi paljon kangassientä.
Suolattiin suurin osa, saatiin 4 keskikokoista ja 2 isoa lasipurkillista sieniä.
Loput sienistä meni sienikeittoon jota just syötiin.
 
Astiat alkaa täyttymään
 
Paikka paikoin puolukat on jo kypsiä.
Tänään söin niitä varmaan litran suoraan varvuista :-)
Ne oli todella makeita, ei yhtään happamia.
Huomenna pitää lähteä poimimaan ainakin tuossa lähimetsässä olevat puolukat ennen kuin joku muu ehtii viedä ne.
Pitää muuten muistaa hakea kaupasta sokeria niin saan keitettyä puolukkahilloa.
 
Mahtava sunnuntaipäivä takana.
Tuleva työviikko onkin kiireinen.
Sen takia tein jo ison makaronilaatikon tänään ettei tarvi muuta kuin lämmittää ruoka illalla työpäivän päätteeksi.
Oikein hyvää sunnuntai-illan jatkoa kaikille ja hyvää alkavaa viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti