Viimeiset viikot on ollut niin hektisiä etten ole kerinnyt edes tänne kuulumisia kirjoittamaan.
Tällä viikolla kuitenkin alkoi koulut ja sen myötä myös mun työtaakka täällä kotona on helpottunut.
Töissä tahti ei kuitenkaan ole hiljentynyt, päinvastoin vaan kiihtynyt.
Tällä hetkellä olen niin ylityöllistetty että teen 10-12 tuntisia päiviä (ilman taukoja).
Toiseksi viimeinen lomaviikko vietiin kuitenkin Jesper
Luvattiin sille jo alkukesästä, että tämän kesän aikana se pääsee sinne.
Me ei olla edes koskaan käyty siellä.
Ja kun Kristerille tuli viikonlopputyö Lapualla, käytettiin tilaisuutta hyväksi ja hypättiin Kristerin kyytiin.
Ensimmäinen yö yövyttiin kuitenkin
Krister oli hiukan skeptinen koska sen mielestä Cumuluksen taso on laskenut.
Mutta me oltiin ainakin tyytyväisiä Jesperin kanssa.
Pelikone viritetty
Seuraavana päivänä lähdettiin Alahärmään kun Krister tuli töistä.
Ennen sitä kerkesin shoppailla vähän kesäaleista vaatetta...ittelleni!
Alahärmässä yövyttiin kaksi yötä
Palmujen katveessa
Sehän vasta mielenkiintoinen paikka oli.
Meillä oli parvekkeen alla
Onneksi ne ei kuitenkaan ajanut varveja koko yön vaan lopetti klo 20.
Jesper sen sijaan juoksi kaksi päivää Power Parkissa.
Toisena päivänä minäkin innostuin ajamaan laitteissa Jesperin kanssa.
Tuonne korkealle minäkin uskalsin
Jesper villinä
Maailmanpyörässä
Onneksi ostettiin Jesperille kakkospäivän ranneke.
Poika juoksi onnellisena laitteesta toiseen eikä saanut kuitenkaan tarpeeki :-D
Täällä syötiin myös varmaan kesä parhaat pihviateriat.
NAM, NAM, maistuu!
Caravan-alueella oli uima-allas kaikkien käytettävänä.
Siellä Jesper oppi vihdoin ja viimein uimaan.
Voi sitä onnen päivää!
Mutta kyllä sitä on treenattukkin koko kesän.
Ja taas uimaan
Reissu oli kiva mutta väsyttävä.
Me oltiin oltu lähes kolme viikkoa reissun päällä, käytiin vaan välillä hoitamassa elukoita ja pesemässä pyykkejä.
...muutama päivä reissussa, muutama päivä kotona... jne.
Viimeinen lomaviikko vaan oltiin ja nautittiin kotioloissa ja siitä että saatiin nukkua omissa sängyissä.
Kesä on nyt ohi ja arki on saapunut Korklanvaaraan.
Syksyksi ei olle suunniteltu mitään ihmeellistä.
Mutta niinhän me ei koskaan tehdä, sunnitella mitään etukäteen siis.
Ollaan spontaaneja ihmisiä ja eletään tätä hetkeä.
Ihanaa syksynalkua kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti