3-luokkalainen
No niin, nyt tuli vihdoinkin ilmoitus että koulukuvat on nähtävänä ja tilattavissa
Seppälän Koulukuvat-sivuilla.
Tuo nettitilaaminen on näppärää.
Kolmesta erilaisesta valokuvasta pystyin valikoimaan parhaimman.
Lisäksi pystyin muokkaamaan tilausta niin ettei tule tilattua turhia kuvia.
Ennen paketti oli kiinteä ja kuvia lojuu edelleen laatikon pohjalla.
Tänä vuonna tilattiin myös passikuvat Jesperille.
Uusi passikuva
Jesperin passi vanheni tammikuussa ja uusi pitää hankkia.
Kun huomasin, että koulukuvauksen yhteydessä voi ottaa passikuvat niin tein heti tilauksen.
Jesperin mielestä passikuvien ottaminen oli tooosi vaikeaa.
-Mää en saanu nauraa, mun piti olla ihan vihanen koko ajan. :-D
Edelleen mua vaan häiritsee nämä koulukuvat kun ne on vuodesta toiseen, ollut jo kymmeniä vuosia, samanlaisia.
Aina sama tausta ja lapsi istuu samassa asennossa.
Yksi tuttu laittoi Facebookiin kuvia heidän lapsien tarhakuvista.
Ne oli otettu ulkona ja oli todella hienot.
Lapsia ei oltu laitettu väkisin istumaan tuolille taustakuvan eteen ja käsketty hymyilemään kameralle väkinäistä hymyä.
Niillä oli myös joku lelu kädessä, lapset oli rentoja ja iloisia.
Milloin Seppälän Koulukuvat uudistuvat?
Milloin ne siirtyy nykypäivään ja modernisoituu?
Tiedän että moni harrastaja valokuvaaja osaisi ottaa paljon parempia tarha/koulukuvia kuin Seppälän tylsät valokuvaajat.
Pelkästään mun ystäväpiiristä löytyy useampi harrastaja joilla on mahtavat kamerat ja kuvankäsittelyohjelmat.
Kun katsoo heidän valokuvia ei voi muuta kuin ihmetellä millä perusteella Seppälän Koulukuvat on vuodesta toiseen se firma joka kuvaa tarhoissa ja kouluissa?
Ehkä sillekin joku syy löydy mitä meille maksaville asiakkaille ei kerrota.
Meillä ei valitettavasti ole sananvaltaa, mutta raha kyllä kelpaa.
Nyt sain taas vähän avautua asiasta joka kuohuttaa minua vuodesta toiseen.
Palataan samaan aiheeseen vuoden päästä :-D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti