lauantai 25. lokakuuta 2014

Muhos-Oulainen-Jyväskylä-Vantaa-Espoo-Vantaa-Espoo-Vantaa-Muhos!

Koululaisilla on ollut tällä viikolla syysloma täällä Oulun seudulla, niin myös Jesperillä.
Kuten aina, Kristerin ja mun työ haittaa lomailua, niin myös tällä viikolla.
Maanantaina olin kuitenkin päättänyt pitää päivän vapaata.
Kunnollinen työntekijä joka olen, niin sairastuin tietysti lomapäivänä.
Su-ma yö meni palellessa ja kuumeessa.
Maanantaina olin ihan hirveässä kunnossa, eli se päivä meni nukkuessa ja flunssaa parantaessa.
 
Tiistaina oli ihan pakko olla töissä.
Tein sairaan pitkän päivän kuumetokkuraisena.
Työpäivän päätteeksi pakkasin vielä meidän matkalaukut koska keskiviikkona oli työmatka edessä.
Yön pimeinä tunteina täytettiin vielä Kristerin kanssa peräkärry täyteen huonekaluja ja laatikoita.
Ne oli lähdössä Vantaalle josta NRS on vuokrannut asunnon työmiehille.
 
Keskiviikkona lähdettiin koko perhe peräkärry mukana kohti Oulaista.
Sillä aikaa kun Krister palaveeras, minä pakkasin Oulaisten talolta tavaraa mukaan Vantaan kämpille.
Ennen kun lähdettiin Oulaisista piti tietysti syödä jotakin.
 
 
Jesper söi nauravat nakit pottumuussilla.
Niitten voimalla pitäisi jaksaa istua autossa muutama tunti, sillä seuraava pysähdys oli Jyväskylässä.
 
 
Olin varannut meille perhehuoneen Jyväskylän
Hotelli oli ihan OK, siisti ja mukava henkilökunta.
Kasvojenkohotusta se on vailla ja ehkä pientä päivitystä 2010-luvulle.
Koska me oltiin vain läpikulkumatkalla ja oltiin ainoastaan yöpaikkaa vailla, tämä hotelli oli vallan mainio.
Sinne en lähisi kuitenkaan romanttista viikonloppua viettämään ;-)
 
Torstai aamuna matka jatkui taas varhain kohti Vantaata.
Lahden kohdilla meillä oli ihan kiljuva nälkä.
 
 
oli remontti meneillään, mutta se ei meitä haitannut.
Itse asiassa tällä ABC-asemalla syötiin paras ABC-lounas ikinä.
Tämän keittiön kokki oli kyllä maustanut ruoan kunnolla ja lisukkeenakin oli muuta kuin mauton makaronisalaatti, tomaattia, kurkkua ja vihersalaattia.
 
Kun pääsiin Vantaalle mentiin suoraan Tikkurilaan jossa vuokraemäntä odotti meitä.
Allekirjoitettiin vuokrasopimus ja saatiin avaimet.
Pian NRS:n miehet tuli ja auttoi peräkärryn tyhjentämisessä.
Sillä aikaa kun miehet asetteli tavarat paikoilleen me lähdettiin Kristerin ja Jesperin kanssa hakemaan yhdeltä mieheltä tv-tasoa ja olohuoneen pöydä Vantaalta jotka olin bongannut Torista.
Sen jälkeen ajettiin Espooseen jonne vietiin Jesper sen kaverin Casimirin luo.
Casse muutti Oulusta Espooseen syyskuussa.
Pojat ovat olleet samassa tarharyhmässä, eskarissa ja samalla luokalla vuosia joten Cassen muutto oli kova paikka.
Nyt kun oltiin Etelässä niin tietysti vietiin Jesper Cassen luo kylään.
Sillä välin kun Jesper oli Casen luona käytiin hakemassa käytetty sohva Espoosta.
Ajettiin takaisin Vantaalle ja taas NRS:n miehet pääsi nostohommiin kun ne tyhjensi olohuoneen huonekalut peräkärrystä.
 
Ehdin laittaa muutamat verhot ja tyhjentää pari laatikkoa kun taas oli aika lähteä Espooseen.
Cassen äiti keitti meille kahvit ja vaihdettiin pikaiset kuulumiset.
Kello lähestyi kuitenkin jo yhdeksää joten meidän oli aika lähteä takaisin Vantaan kämpille syömään, pesulle ja nukkumaan.
Kämpillä järjestelin viimeiset tavarat paikoilleen sillä aikaa kun Krister lämmiti meille ruokaa ja Jesper oli kuumassa kylvyssä.
Arvata saattaa ettei unta tarvinut hakea kauan :-D
 
Perjantai aamuna kello soi jo seitsemältä ja matka kohti Muhosta alkoi.
Vaikka ajokelista varoiteltiin, niin se oli mainio.
Krister ajoi Jyväskylään jossa pysähdyttiin syömään.
 
 
lounas oli kuten kaikki muutkin ABC:n lounaat; mauton, väritön ja iloton.
Mahan sillä saa täyteen, ei paljon muuta.
 
Jyväskylässä minä hyppäsin ratin taakse ja ajoin koko matkan Muhokselle.
Vähän ennen Pulkkilaa keli alkoi huonontua ja Temmeksen kohdalla tuli jo niin paljon lunta ettei eteen meinannut nähdä.
Lisäksi tuuli niin kovaa, että mulla oli kova työ pitää auto ja peräkärry tiellä.
Muhokselle tuliin puoli tuntia myöhässä.
Onneksi
tyyppi oli ymmärtäväinen eikä suuttunut vaikka palautettiin kärry 30 min. myöhässä.
 
Takana on intensiiviset ja rankat kolme vuorokautta.
Kilometrejä tuli yli 1300.
Minä olin koko ajan kovassa flunssassa ja vedin särkylääkkeitä jotta jaksaisin.
Jesper on mahtava matkakaveri eikä valita mistään.
Se tapas Cassen joka oli reissun huippuhetki.
 
Tällainen oli Jesperin syysloma 2014.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti