Lokakuun lopulla postilaatikkoon ilmestyi osakastiedote meidän rivitalo-osakkeen Isännöitsijältä.
Hallitus oli kokoontunut ja käsitellyt mm. meidän asunnon kesäkuista vesivahinkoa.
Tiedotteessa luki:
"C29 huoneistoon on sattunut vesivahinko. Rankkasateen aikana sadevedet ovat päässeet tulvimaan kellariin. Taloyhtiö korjaa vesivahinkoasiaa."
Laitoin taas sähköpostia kaikille Hallituksen jäsenille sekä Isännöitsijälle, että odotan edelleen kirjallista vastausta kuka vastaa korjaus- sekä kuivauksesta aiheutuneista kustannuksista.
Isännöitsijä vastasi:
"Hallituksen kokouksen pöytäkirja päätöstä asiasta ei vielä minulla ole, joten
en voi ilmoitusta vielä tehdä. Aikaisemmin postitettu asiakirja (osakastiedote lokakuu 2014) oli
tiedote osakkaille.
Hallituksen puheenjohtaja X soitti minulle ja ilmoitti, että piha-alueen korjaustyöt tehtäisiin yhtiön kustannuksella. Hallituksen päätöstä tästä ei ole vielä."
tiedote osakkaille.
Hallituksen puheenjohtaja X soitti minulle ja ilmoitti, että piha-alueen korjaustyöt tehtäisiin yhtiön kustannuksella. Hallituksen päätöstä tästä ei ole vielä."
(suora kopio Isännöitsijän s-postista, kirjoitusvirheineen. Puheenjohtajan nimi poistettu.)
Odotamme siis edelleen.
Mitään ei tapahdu, ei yhtään mitään.
Korjauksia ei olla aloitettu.
Vastuuta ei olla otettu suuntaan tai toiseen.
Vahingosta on jo reilu 1/2 vuotta eikä Taloyhtiö ole korjannut vauriota vieläkään.
Mahtava tulva siis odotettavissa keväällä kun routa sulaa.
Mutta hei, ei oo mun ongelma.
Vai onko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti