sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Eläimiä ja tähtiä!

Eilen lauantaina on vietetty pikkujouluja ympäri Suomen maata.
No meillä ei ole ollut pikkujouluja, mutta sain hyvän syyn laittaa ensimmäiset jouluvalot ikkunaan.
 
Tähti ikkunassa
 
Viime viikon IKEAn reissulla tarttui mukaan iso STRÅLA-tähti.
Tähti on halkaisijaltaan metrin ja sopii meidän isoon olohuoneen ikkunaan.
 
Sarvipää
 
Eläinprintit ja taljat on suurinta huutoa sisustusmaailmassa tällä hetkellä.
Jokaiseen blogiin alkaa ilmaantumaan enemmän ja enemmän näitä elementtejä mitä lähemmäs Joulua mennään.
Muistin, että minulla on porontalja varastossa jonka kaivoin esille romujen alta.
Jyskistä ostin koristetyynyt.
Eiköhän se Joulu ala näkymään meidänkin kodissa pikku hiljaa.
 
Valokuvaaminen on yhtä tuskaa näillä harmailla keleillä.
Aurinkoa ei ole näkynyt pitkään aikaan ja taivaalta tulee vedensekaista lunta.
Joten pyydän anteeksi huonoja kuvia.
 
Tänään on kuitenkin sunnuntai ja vapaapäivä, ihanaa!
Jonkinlainen flunssa kolkuttelee ovella, ollaan Jesperin kanssa aivasteltu koko päivän tänään.
Jesper kävi koulun lääkärin vastaanoolla aikaisemmin viikolla ja tuli kotiin lääkeresepti kädessä.
Pojalla oli silmätulehdus.
 
Nyt lounasta tekemään, heips =>

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti