maanantai 20. heinäkuuta 2015

Utajärven Torimakasiini!

Maanantai selätetty, aina yhtä raskasta.
Kyllä teki taas vaikeaa nousta aamulla.
Nukuin tosi huonosti viime yön, pyörin hikisenä sängyssä ja heräilin vähän väliä.
Kun kello soi, olin tietysti syvässä unessa enkä meinannut saada silmiä auki.
Pannu kahvia ja kylmä suihku, sillä se päivä käynnistyi.
 
Tänään oli tosiaan työtapaaminen sovittu Utajärvelle.
Utajärvi on n. 25 km itään Muhokselta.
Sinne menee tie Oulujoen pohjois- ja eteläpuolta.
Me ajettiin pohjoispuolta, sillä asutaan joen pohjoispuolella.
 
Pitää varmaan pestä auton lasi
 
Tällä tienpätkällä ei ole oikeastaan muuta katseltavaa kuin synkkää havumetsää.
 
Jesper jäi kotia kaverin kanssa ja näin saatiin palaveerata ihan rauhassa Kristerin kanssa.

Utajärvellä ei tule käytyä juuri ollenkaan.
NRS:llä on tainnut olla ainoastaan yksi (pieni) työ Utajärven rautatieasemalla.
Yleensä ajetaan vaan Utajärven läpi.
 
Nyt kuitenkin kurvattiin keskustaan ja torin laidalta löydettiin hieno vanha rakennus,
 
Hienosti kunnostettu
 
Koska meillä oli hetki aikaa ennen palaveria ehdittiin piipahtamaan Torimakasiinissa kahvilla.
Jätskiäkin olisi ollut tarjolla, mutta laktoosi intolerantikkona en viitsinyt syödä jätskiä ennen palaveria ;-)
 
 
 
Palaveri kesti pari tuntia ja toimistohommiakin kerkesin vielä tekemään kun pääsin kotia.
Vaikka työpäivä on virallisesti loppunut, niin työt jatkuvat.
Tänään pitää vielä valmistautua huomista palaveria varten.
 
Ensin taidan kuitenkin juoda kupin kahvia terassilla ja nauttia pari palaa suklaata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti