maanantai 3. elokuuta 2015

Jonne Aaronia ja Scorpionseja!

Lauantaina 1.8.2015 esiintyi mm. Jonne Aaron ja Scorpions Pietarsaaressa.
Koska oltiin juuri silloin Pietarsaaressa läpikulkumatkalla eikä aikataulu painanut päälle, niin päätettiin jäädä kuuntelemaan keikkaa.
 
Pietarsaaren keskuskentällä esiintyi saman päivän aikana:
 
Ennen keikkaa mentiin Kristerin veljen ja sen avovaimon luo saunomaan.
Harmi kun ei ehditty istumaan pidempää heillä, mutta keikka alkoi jo siinä vaiheessa kun miehet oli saunassa.
Iso kiitos Piialle ja Kajlle saunasta ja suihkusta.
Erityis kiitos Piialle meikeistä joita sain lainaa, omat mulla oli tietysti kotona.
 
Pussikalja meiningillä käveltiin Piian ja Kajn luota Keskuskentälle.
Lämmintä kaljaa ja pitkä kävelymatka, tuli ihan nuoruus mieleen *heh*.
 
Ei keritty näkemään Paul Oxley´s Unitia ja Santa Cruzia.
Mutta Jonne Aaronin keikalle kerittiin.
 
Olin tosi skeptinen, en todellakaan tykkää sen musiikista.
Mutta, mieshän oli tosi hyvä lavaesiintyjä!
 
Jonne laulaa luikauttaa
 
Ja kappaleet oli tuttuja radiosta joten ainakin kertosäkeistössä pääsin laulamaan mukana.
Ja onhan se melkonen namupala *NAM!*
 
Yhdeltätoista aloitti Scorpions.
OMG!
 
Skorpparit
 
En ole koskaan ollut mikään suurempi Scorpions fani, mutta tietysti kaikki biisit on jorattu läpi nuoruudessa.
Ja onhan niitten repertuaarissa ikivihreitä jotka KAIKKI osaa.
 
Klaus screenillä
 
Täytyy sanoa, että oli hieno keikka.
Oli jotenkin surrealistista nähdä ja kuulla Skorpparit livenä.
Ei harmita yhtään, että mentiin keikalle ihan ex tempore´.
 
Seuraavana päivän väsytti hiukan *grhm* ja Piian ja Kajn järjestämät sunnuntai iltapäivän grillibileet teki hyvää.
Paljon rasvasta ruokaa ja vettä, sillä se edellispäivän biletykset lähtee.
 
Vielä iso kiitos Piialle ja Kajlle, on aina kiva käydä rupattelemassa teidän kanssa.
Myös anopille iso kiitos kun hoidit Jesperiä sen ajan kun oltiin Kristerin kanssa baanalla.
 
PS: Kuvat kännykameralla, siksi niin surkeita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti