lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosi 2016!

Nyt on aika muistella vuoden 2016 tapahtumia.
Mitä Kilposet puuhas vuonna 2016?

Tammikuu
Star Warsia katsomassa 5.1.
 
Kuukausi oli kylmä.
Pakkaset paukkui viikkotolkulla ja kaikilla oli hermot kireällä kun jouduttiin kyhnäämään sisällä.
 
Helmikuu
Jesperin koululla oli iltatapahtuma pihaleikkeineen 23.2.
 
Minulla todettiin jalassa pinnallinen laskimotukos ja piikitin 10 päivää verenohennuslääkettä jolla tukos aukesi.
Aloitin taas työt SOL:lla.
Siivosin Muhoksen apteekkia ja olin kiireapulaisena Rokualla.

Maaliskuu
Yläpihan terassin lämpölukemia 15.3.

Kuukausi oli työntäyteinen.
Tein niin paljon siivoushommia, että kaaduin joka ilta sänkyyn täysin uupuneena.
Jesper kiersi ensimmäistä kertaa elämässä Pääsiäistrullina naapurustossa.

Huhtikuu
Vaalan Jylhämässä asuntoautoilemassa 9.4.

Tein edelleen töitä SOL:lle ihan hulluna.
Aloin tietoisesti vähenämään työtunteja ja loppukuusta sanoin irti itseni.
Vappu vietettiin Kuusamossa jossa oltiin juuri aloitettu työt.

Toukokuu
Ulkoallas täytettiin ja Jesper heitti siinä talviturkin 29.5.

Vuosien tuska piti saada päätökseen joten laitettiin Montan rivari myyntiin.
Ajettiin Kristerin kanssa vuorotellen Kuusamo - Muhos väliä.
Viikonloppuisin koko perhe oli Kuusamossa töissä, viikolla jompi kumpi oli Jesperin kanssa kotona.

Kesäkuu
Juhannusta juhlimassa kotona

Edelleen Kuusamossa, mutta nyt koko perheen voimin.
Kotona käytiin pyykkäämässä, tekemässä ruokaa ja hoitamassa elukoita.
Montan rivari myytiin ekalla näytöllä!
Hesburger avasi ovet Muhoksella ja se oli iso juttu meille.

Heinäkuu
Cirkus Finlandian esityksessä Oulussa 24.7.

Kuusamossa työt jatkui, mutta otettiin viikon lomaa ja käytiin mm. Haaparannalla lomailemassa.
Kerittiin myös nauttia kotona olemisesta ja käytiin mustikassa ja uimassa Bellan kanssa.

Elokuu
Jesper sai minicrossin jolla se opetteli ajamaan 31.8.

Työt Kuusamossa loppui kuun puolessavälissä jolloin ajettiin asuntoauto kotia jossa oltiin asuttu lähes 3,5 kuukautta.
Oltiin täysin uupuneita muttei osattu rauhoittua.
Poimittiin 140 litraa puolukkaa jota myytiin muhoslaisille Facebookin kirpparin kautta.
Venetsialaiset vietettiin Pietarsaaressa kovassa myrskyssä.

Syyskuu
Valmiina hirvikärpäshyökkäystä vastaan 7.9.

Vietettiin Kristerin synttäreitä.
Nautittiin kotona olemisesta ja laitettiin pihaa ja taloa kuntoon.
Käytiin sienestämässä ja marjassa.

Lokakuu
Pilvi 7 kerroksisen talon ikkunanpesussa

Juhlittiin Jesperin 11-vuotis synttäreitä Pietarsaaressa.
Saatiin töitä Oulusta jota tehtiin lähes yötä päivää.
Laitettiin pihaa, siivottiin ja touhuttiin kotosalla.

Marraskuu
Nalle muutti meille 4.11.

Työt Oulussa loppui kuun loppupuolella ja oltiin taas tosi väsyneitä.
Käytiin MLL:n lastentapahtumassa Tähti Areenalla ja Joulukauden avajaisissa Muhoksen torilla.
Piipahdettiin IKEAlla joulupöydässä ja yövyttiin Torniossa.

Joulukuu
Saara Aalto Oulun torilla

 Joulu ja Uusi Vuosi vietettiin kotona perinteisin menoin.
Levättiin ja kerättiin voimia tulevia koitoksia varten.

Summa Summarum:

Alkuvuosi oli rauhallinen oman yrityksen työrintamalla, mutta vieraalla töissä oleminen vei minulta voimat.
Kesällä ja syksyllä tehtiin hullun lailla töitä, vasta joulukuussa päästiin lepäämään.
Vietettiin hieno kesä Kuusamossa työn ja vapaa-ajan merkeissä.
Loppujen lopuksi vuosi 2016 oli parempi kuin edellinen vuosi josta kirjoitin TÄNNE.
Raskas vuosi oli tämäkin vuosi, mutta ei mitään verrattuna edelliseen.
Olen varma, että vuodesta 2017 tulee hyvä vuosi!

OIKEIN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA TOIVOTTAA KILPOSEN PERHE TÄÄLTÄ MUHOKSELTA!!!

perjantai 30. joulukuuta 2016

Saara Aalto!

Keneltäkään ei varmaan mennyt ohi, että Oulun kaupunki järjesti Torilla tavataan-tapahtuman Saara Aallon kunniaksi.
 
 
Tietysti mentiin sinne koko perhe palelemaan ja juhlimaan Saaran menestystä Brittien X Factorissa!
Ja olihan se upea show.
 
Snowfairy
 
Saara osaa laulaa, siitä ei ole epäilystäkään.
Vuosi sitten se esiintyi siskonsa kanssa Jesperin koulun Lucia juhlissa ja silloin jo ihailtiin sen ääntä.
Vuonna 2012 kannustettiin Saaraa voittoon Voicessa.
 
Hienot bileet järjesti Oulun kaupunki ja päälle upeat ilotulitteet.
 
Ihana Saara, Oulunsalon likka!

torstai 29. joulukuuta 2016

Kinkun sulattelua!

Hyötyliikunta on se paras liikunta jos minulta kysytte.
Esimerkiksi lumen kolaaminen terassilta on hyvää hyötyliikuntaa.
 
ENNEN
 
 JÄLKEEN
 
Meinas ihan hiki tulla kun kolasin lumia terassilta eilen, mutta periksi en antanut.
Eikä tuossa oikeasti mennyt kuin tunti, tuntui vaan raskaalta Joulpyhien löhöilyn jälkeen.
 
Kuten huomaatte, niin täällä Muhoksella ON lunta.
Aivan liikaa mun makuun, enempää ei tarvi tulla.

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Junasukat - Tuulan sukat!

Olen tarttunut vanhaan harrastukseeni piiitkän tauon jälkeen.
Nyt kun Joululahjat on jaettu, voin näyttää teille mitä kudoin Jesperin kummitädin tulevalle vauvalle pukinkonttiin.
 
Junasukat - Tuulan sukat
 
Nämä vein tulevalle vauvalle kun käytiin Jesperin kummitädin luona kylässä.
 
Tässä Junasukan tarina:

Terttu Latvalan äiti Kerttu Latvala oli matkalla 2 kk:n ikäisen tyttövauvansa Tuulan kanssa sotaa pakoon alkuvuodesta 1940.
Junamatka Vaasasta keskeytyi, kun rata oli poikki pommitusten takia.
Junassa oli heitä vastapäätä istunut eläkkeellä oleva käsityönopettaja, jolle tuli sääli pientä vauvaa ilman tossuja.
Niinpä hän oli purkanut valkoista, käsin neulottua villatakkiaan ja neulonut langasta sukat radan korjaustöiden aikana.

Mun mielestä tarina on todella koskettava, lisäksi nämä oli tosi helpot kutoa.
Tosi kiva kutoa taas pitkästä aikaa.

tiistai 27. joulukuuta 2016

40 cm lunta!

Jouluaattona se alkoi, lumisade nimittäin.
Ja sitä on tullut siitä lähtien päivittäin pieniä taukoja lukuunottamatta.
Tänään aura-auto pääsi vihdoinkin tietä pitkin ylös ja sai aurattua myös yläpihan.
 
Hurjapäät mäessä
 
Jesper laittoi Bellalle valjaat ja lähti sen kanssa pihalle laskemaan mäkeä.
Niillä oli ihan hullun kova vauhti päällä ja Bella jaksoi juosta mäkeä ylös ja alas.
 
Krister kolas meille reitin kokkopaikalle ja kantoi sinne tavaraa poltettavaksi.
Uutenavuotena sytytetään taas kokko kuten meillä on tapana.
 
Kia lumen peitossa
 
Lunta on tosiaan tullut parissa päivässä reilu 40 cm.
Onneksi se on kuivaa pakkaslunta eikä paina hirveästi.
 
Kia oli paksun lumikerroksen peitossa ja saatiin tehdä kunnon työ että saatiin se kaivettua sieltä esille.
Huomiseksi jäi vielä terassin kolaaminen, sen teen kun Krister lähtee töihin.
 

Oltiin ulkona iltapäivällä ja sain ikuistettua kameralle hienon sinisen hetken.
Täytyy sanoa, että asutaan todella hienolla paikalla, upeat maisemat!

 
Igor nauttii näistä keleistä, pari pakkasastetta ja kuiva lumi.
Kuvaan se ei kuitenkaan halunut ja käänsi vain päätä pois kun yritin kuvata sitä.
 
Nyt menen lämmittämään viimeiset Jouluruoat perheelle ja sit katsotaan joku leffa.
Oikein hyvää tiistai-illan jatkoja kaikille.

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Hyvää Joulua!

Rauhallinen Joulu jatkuu Kilposilla.
Me päätettiin silloin kun Jesper syntyi, että me vietetään aina Joulu kotona niin kauan kun Jesper on pieni.
(yksi vuosi oltiin tuttavaperheen kanssa Leivillä, sitä ei tule tapahtumaan toiste)
 
Jos joku haluaa viettää Joulu meidän kanssa, niin ovet ovat avoinna ja meille saa tulla.
Vielä kukaan ei ole tullut meille Joulunviettoon, mutta hyvä niin.
Rehellisesti sanottuna suvusta ei edes löydy sellaista henkilöä jonka kanssa haluaisin viettää Joulua.
Ehkä surullista, mutta totta.

Tassun kanssa on ainakin kiva viettää Joulu

Meillä Joulunvietto aloitetaan joulupuurolounaalla.
Puuro keitetään aina pitkän kaavan mukaan punaiseen maitoon.
Tänä vuonna Krister sai mantelin ja sai avata ensimmäisen lahjan.
Pukki oli tuonnut lahjat kuusen alle edellisenä yönä.
Ja kilttejä oltiin oltu, saatiin paljon leffoja ja leffalippuja.
Jesper sai mm. tabletin josta se ilahtui suunnattomasti.

Jesper on ollut erittäin kiltti

Sauna oli lämmin kolmen maissa ja päästiin puhtaaksi kuurattuun saunaan Joululöylyihin.
Sytyttelin kynttilöitä saunaan ja suihkuhuoneeseen.
Rauhoituttiin koko perhe ja päästiin kunnolla Joulutunnelmaan.

Saunan jälkeen katettiin Joulupöytä joka oli täynnä herkkuja.
Aivan ihania ruokia!

Ilta meni ruokaa sulatellessa, TV:tä katsellessa ja vain rauhasta nauttiessa.

Tänään ollat katottu leffoja ja syöty Jouluruokia, pian pitääkin jo lähteä kakkoskierrokselle keittiöön ;-)
Lunta on satanut tänään ja eilen oikein kunnolla.
Auto on jumittunut alamäkeen koska tie on niin liukas ettei päästä ylös.
Pitää yrittää huomenna jos saataisi se ylös koska aura-auto ei pääse tuosta ohi nyt.

 
Kilposen perhe toivottaa oikein rauhallista Joulua kaikille.
Syökää hyvin, levätkää ja nauttikaa peheen kanssa yhdessäolosta ilman tappeluja.
 

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Joulu takkahuoneessa!

MA 19.12. Viimeinen viikko ennen Joulua alkaa ja nyt nostetaan tahtia.
Illalla kuurataan vessat ja laitetaan ne Joulukuosiin.
TI 20.12.
Illalla siivotaan sauna ja suihkuhuone.
Lauteet kuurataan puhtaiksi, myös lattia niitten alta.
Suihkuhuoneen kaikki kaakelipinnat pestään ja vanhat purnukat heitetään pois.
Jos teillä on pukuhuone niin sekin siivotaan.
Lopuksi huoneet puetaan Joulukuosiin.
KE 21.12.
Illallisen jälkeen pakkaa lapset autoon ja ajakaan paikalliseen kukkakauppaan ostamaan joulukukat.
Me käydään paikallisessa Halpa Hallissa :)
Ennen nukkumaanmenoa vaihda sänkyihin puhtaat lakanat.

 
*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
 
Alakerran vessa ja yläkerran kylpy/wc-huone on nyt kuurattu.
Pesin ammeen oikein perusteellisesti, matot on pesty ja jopa lattiat kuurattu kloriitilla.
Nyt sielä haisee ihan uimahallilta :)
 
Krister teki kovan työn saunassa ja suihkutilassa.
Kaikki pinnat on kuurattu puhtaaksi, lauteet pesty ja laatoitukset saumoineen pesty.
Lattiakaivot on puhdistettu ja pukuhuone siivottu ja lattialle laitettu puhdas matto.
 
Hyasintit on jo haettu kaupasta aikaisemmin (tarjouksesta) ja ne alkaa aukeilemaan pikkuhiljaa.
Aamulla kun heräsin tunsin heti hyasintin tuoksun... ihanaa!
 
Kuvasin tänään takkahuonetta nyt kun sekin on saatu loppujen lopuksi siivottua.
Pesin nimittäin sohvan päälliset ja maton joten kesti ennen kuin ne kuivui.
 
 
Takkahuoneen pääväri on punainen koska ikkunassa roikkuvat Pietarsaarelaiset Usko, Toivo ja Rakkaus jouluvalot.
Mun oli pakko suojata sohvan istuinosa fleecellä.
Kissat nimittäin nukkuu tuossa ja totesin että fleece on helpompi pestä kuin sohva.

 
Laitettiin pieni kuusikin takkahuoneen TV-tasolle.
 
 
Nyt täällä on mukava vilvoitella Joulusaunan jälkeen.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Kuusi koristeltu!

MA 12.12.
Käy työpäivän päätteeksi kaupassa ostamassa Joulun pähkinät ja karkit.
Älä ota pieniä lapsia mukaan karkkiostoksille, itku siinä vaan tulee.
Kun lapset ovat menneet nukkumaan ota esille eilen suunniteltu menu ja poimi esille kaikki reseptit.
TI 13.12.
LUCIA!
Tänään kruunataan Lucia Oulun Rotuaarilla.
KE 14.12.
Alko kutsuu.
Käy ostamassa Joulun viinakset, mutta muista että lapset ei tykkää kännisistä aikuisista.
Eikä känniset ihmiset ole mieleistä seuraa aikuisillekaan.
Ruoka- ja jälkkärijuomat tietysti, muutama saunaolut ja yömyssy, se riittää!
TO 15.12.
Tänään koristellaan joulukuusi.
PE 16.12.
Tee ostolista koko Joulun ruokaostoksista sillä viikonloppuna lähdetään kauppoihin.
Ota esille menu ja reseptit, nyt tarvit ne kun teet ostoslistan.
LA ja SU 17-18.12.
Tänään lähdetään Haaparannalle ostamaan jouluruokia.
Me jäädään Tornioon yöksi joten meillä ei ole mikään kiire.
Kun tullaan sunnuntai-iltana kotia niin sytytetään neljäs adventtikynttilä ja laitetaan ostokset jääkaappiin, pakkaseen ja varastoon.

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*

Pähkinät ja suklaat on ostettu , epäilenpä vaan ettei suklaasta ole paljon jäljellä Jouluaattona :)
Ostin muuten tänä vuonna kolme eri pussia pähkinä/rusinasekoituksia.
Mun mielestä niissä näytti olevan sellaista sorttia joista me tykätään.
Ja onhan noita jo syöty monta kourallista.

Lucia kruunattiin Rotuaarilla, mutta me ei menty Kristerin kanssa sinne.
Kruunajaiset oli klo 12:00 ja me oltiin kyllä kiinni työasioissa silloin.

Viinakset on ostamatta, mutta ne käydään varmaan hakemassa maanantaina tai tiistaina.

Joulukuusi on koristeltu ja tänä vuonna Jesper teki sen ihan itse (ihan vähän äidin ja isin avustuksella).
Siitä tuli kyllä hieno ja heti tuli joulufiilis koko kämppään.

Suttunen kännykuva otettu yöllä

Tein piiitkän ostoslistan ja tänään käytiin Haaparannalla ruokaostoksilla.
Tultiin siihen tulokseen ettei meillä ole aikaa yöpyä Torniossa vaan lähdettiin Haaparannalle aikaisin aamulla ja oltiin kotona jo iltapäivällä.

Sain lumipestyä olohuoneen karvalankamatot eilen.
Ensin ne oli useamman päivän ulkona pakkasessa jonka jälkeen levitin niitten päälle kuivaa pakkaslunta jonka harjasin pois katuharjalla.
Nyt on paremman tuoksuiset matot pestyillä lattioilla.

Jesperin huonekin siivottiin tänään yhdessä.
Se oli niin hurjassa kunnossa ettei poika olisi pystynyt siihen urakkaan yksin.
Nyt pitää vain lumipestä Jesperinkin karvalankamatto, mutta se taitaa jäädä Joulun jälkeen sillä tänne on luvattu plussakelejä Jouluun asti *plaah*

Vielä on siivottavaa huushollissa ja ruokiakin on tehtävä, muutama lahja pitää hankkia ja toimittaa perille, mutta sen jälkeen Joulu saa tulla Kilposille.

Oikein ihanaa neljättä adventtia kaikille!

lauantai 17. joulukuuta 2016

Jesperin toivelista!

Kun viime bloggauksessa manasin sitä ettei kukaan koskaan kysy mitä Jesper toivoo joululahjaksi, niin tässä tämän vuoden toivelista.
 
Näistä linkeistä löytyy muuten Jesperin vuoden 2013 ja 2014 toivelista.

 
Olen 100%:sti varma, että osa näistä lahjoista odottaa jo pukinkontissa ;-)
Mutta minuun voi aina olla yhteydessä ja kysästä mitä on vielä hankkimatta.

perjantai 16. joulukuuta 2016

Uskotko Joulupukkiin?

Jesper ei ole enää muutamaan vuoteen uskonut Joulupukkiin, mutta edelleen leikitään koko perhe leikkiä jossa uskotaan Pukkiin.
Se on sellaista kissa-hiiri leikkiä Aattona jossa ei kerrota keneltä lahja on saatu.
Lahjaan ei nimittäin koskaan kirjoiteta keneltä se on, sehän on Pukilta!
 
Muistan kun Jesper vielä uskoi Joulupukkiin ja ihmetteli miksi lahjakortissa luki, että lahja on esim. mummilta ja mummin miesystävältä tai ukilta tai enolta ja hänen avovaimolta.
-Eikö Pukki tuokkaan lahjoja? ihmetteli pieni Jesper.
 
Voi p***le kun pisti vihaksi!
Minkä hemmetin takia lahjaan pitää kirjoittaa keneltä se on?
Lahja on Pukilta, PISTE!
 
Ja sit nämä älykääpiöt soitteli pitkin joulupyhiä ja kysyi pieneltä pojalta oliko lahja mieleinen (oman egon pönkittämistä) ja pieni poika ihmetteli miten nämä ihmiset voi tietää mitä hän on saanut joululahjaksi.
 
Ihana harvahammas
 
Pulkkakuva Vuoden 2012 Jouluaattona otettu.
Pulkka on muuten edelleen kovassa käytössä.
 
Joka ikinen Joulu jouduin keksimään valkeita valheita pojalle 1) Miksi lahjassa lukee sukulaisen nimi lahjan antajana 2) Miten sukulaiset voi tietää mitä Pukki toi pojalle vaikkei ne ole käyneet meillä 3) Miksi osa lahjoista pitää hakea sukulaisilta pitkän matkan päästä 4) Miksi hän saa lahjoja joita hän ei ole toivonut (sukulaiset eivät koskaan kysy mitä poika toivoo tai tarvitsee)
Jne, jne...
 
Ihan oikeasti, miten ihmiset voi olla niin tyhmiä ja itsekkäitä että ne pilaa lapsen illuusion Joulusta ja Joulupukista?
Onko se oman egon pönkittäminen niin tärkeää, että lapsen ilo jää toiselle sijalle?
Nämä henkilöthän ovat sellaisia, että heidän lahjojaan pitää kehua koko Joulupyhän, muuten ne loukkaantuu ja puhuu sinusta pahaa koko seuraavan vuoden.
 
Kaikesta huolimatta olen kiitollinen kaikista lahjoista joita Jesper on saanut.
KIITOS!

tiistai 13. joulukuuta 2016

Joulu 2016 Menu!

Joulu 2016 Menu Kilposilla
 
Salaattipöytä:
 
Kinkku
Lämmin Rosolli
Graavilohi
Matjesilliä
Akvavitsilliä
Ravintolasilliä
Sienisalaatti
Perunasalaatti
"Gubbröra"
Maustekurkku
Hovimestarinkastike
Kinkkukastike
Omenasinappi
 
Lämmin ruoka:
 
Lanttulaatikko
Porkkanalaatikko
Prinssimakkaroita
Lihapullia
 
Jälkiruoka:
 
Piparkakkuja
Konvehtejä
Sinihomejuustoa
 
Juomat:
 
Punaviini
Joulujuoma
Maito
Vesi
Glögi
Kaakao cappuccino
Tumma rommi
 
Viime vuoden joulukattaus

maanantai 12. joulukuuta 2016

Mahatautia ja pakkaslukemia!

KE 7.12. Illalla tehdään pakkaseen valmiiksi Joulun porkkanalaatikot.
TO 8.12.
Tänä iltana tehdään Joulun lanttulaatikot valmiiksi pakkaseen.
PE  9.12.
Tämä on tylsää, tiedän, mutta se on tehtävä; nyt pyyhitään pölyt!
Ei muuta kuin luuttu heilumaan ja pölyt vex.
Pyyhi myös pystypinnat kuten ovet.
LA 10.12.
Nyt käynnistetään imuri, koko kämppä imuroidaan.
Jos olet oikein ahkera niin nosta matot pihalle ja pese myös lattiat.
Vinkki: kostuta pumpulilappu lempparihajuvedellä ja imuroi se imurimen sisälle.
Näin saat hyvää tuoksua koko kämppään aina kun imuroit.
Näin Joulun alla voit imuroida esim. kanelia imurimeen jolloin koko kämppä tuoksuu kanelilta.
Lapset siivoaa omat huoneet!!!
SU 11.12.
Koko perheen pikkujoulurieha Los Coyotes Ranchilla klo 11-14.
Osoite: Suokyläntie 749, MUHOS.
(HUOM! Ei sponsoroitu ilmoitus)

Mitä teillä syödään tänä Jouluna?
Sopikaa koko perheen voimin mitä tarjoatte joulupöydässä, jokaiselle myös yksi oma herkku.
Suunnittele myös juomaostokset.
Sytytä kolmas adventtikynttilä.
Illalla kun lapset ovat menneet nukkumaan nauti glögiä ja piparkakkuja.
 
*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
 
Lanttu- ja porkkanalaatikot on tehty ja odottaa nyt Joulua pakkasessa.
Täytyy sanoa, että laatikot on ne jotka kuuluu, kinkun lisäksi, ehdottomasti joulupöytään.
 
Pölyt on pyyhkimättä ja kämppä imuroimatta.
Jesper nimittäin sairastui mahatautiin kesken yksinäisyydenpäivän illallista.
Koko seuraava päivä ja yö meni pöntöllä istuessa, torstaina sillä oli ihan hirveä pääsärky (varmaan nestehukasta johtuen) ja perjantaina se oli todella heikkona edelleen.
Joten siivous on tekemättä, mutta eiköhän nuokin kerkiä tehdä ennen Joulua.
 
Los Coyotes Ranchin pikkujoulurieha peruttiin kovien pakkasten vuoksi.
Pakkasraja oli -15 astetta, meillä mittari näytti tasan -20 astetta.
 
Mutta, Joulun menu on tehty!
Laitan sen tänne heti kun kerkiän.
 
Katettiin Itsenäisyyspöytä koreaksi, mutta unohdettiin kuvata se kaiken (mahatauti) hässäkän keskellä.
Ruoka oli kuitenkin hyvää!

lauantai 10. joulukuuta 2016

Leevi?!?

Huhtikuussa KIRJOITIN, että Leevi-kissa on ollut pois kotoa jo vuoden.
Eikä poikaa ole näkynyt tähän päivään mennessä ja aikaa on kulunut jo 1,5 vuotta.
Kunnes keskiviikkona 7.12. näin tällaisen ilmoituksen Vierashuone löytöeläimet -palstalta.
 
OMG!
Meinasin pyörtyä... SEHÄN ON LEEVI!!!
 
Torstaina ajettiin Kempeleeseen Kristerin kanssa.
Kun mentiin kissan häkkiin ja kysyttiin siltä:
-Är det Leevi? kissa naukahti kovaan ääneen.
Hoitaja sanoi heti, että kissa tuntee meidät koska se ei ole naukunut kertaakaan sen jälkeen kun se tuotiin löytöeläinkotiin.
 
Jäätiin kissan kanssa kahdestaan Kristerin kanssa ja juteltiin sen kanssa pitkään.
Kissa vastaili meille, mutta oli todella pelokas.
Krister alkoi epäilemään, ettei kyseessä ole Leevi vaikka se on t-o-d-e-l-l-a saman näköinen.
Mä en taas olin sitä mieltä, että kissa on Leevi.
 
Meillä on tosi huonoja kuvia Leevistä eikä niitä vertaamalla osattu sanoa onko kissa Leevi tai ei.
Lopulta hoitaja laittoi hanskat käteen, peitti kissan pään rievulla ja kokeili onko sillä kulkuset.
EI OLLUT!
Eli kissa ei voi olla Leevi koska se ei ole leikattu.
-Jos joku on leikkauttanut se, sanoi hoitaja.
 
Lopulta tultiin siihen päätökseen ettei kyse ole Leevistä ja jätettiin kissa sinne.
Kuitenkin minua askarruttaa hieman, onko se kuitenkin Leevi?
Onko joku leikkauttanut sen?
Löytyihän se kuitenkin n. 2 kilometrin päästä (linnuntietä) meiltä.
Se on kuulemma ilmestynyt talon pihalle viime keväänä, eli vuosi sen jälkeen kun se lähti kotoa.
 
Tosi vaikea tilanne.
Mutta hoitaja lupas tarkistaa alapään uudestaan ja katsoa onko se mahdollisesti leikattu kolli vai narttu.
Vaikeaa!

perjantai 9. joulukuuta 2016

Jekin pelit!

Meidän Jesper on kova poika tekemään omia tietokonepelejä.
TÄÄLTÄ pääsette Jesperin omille verkkosivuille josta löytyy myös Jesperin tekemän pelit.
 

Koko homma on vasta alullaan, mutta poika on tehnyt kaiken ihan itse.
 
T: Ylpeä äiti :)

Suklaavanukas!

Tämä ei ole sponsoroitu postaus.
 
Sen sijaan, että ostettaisi lisäaineilla kyllästettyä suklaavanukasta, tehdään sitä itse.
TÄÄLTÄ löytyy maailman helpoin resepti.
Se on niin helppo, että Jesperkin osaa tehdän vanukkaan itse.
Minä ainoastaan kaadan aineet kippoihin ettei poika vaan polta itseänsä.
 
 
Nämä kirpparilta Eurolla ostetut konjakkilasit on sopivan kokoisia ja juhlavia tarjota jälkkäri esim. Itsenäisyyspäivänä kuten me tehtiin.

 
Sopiva määrä vanukasta on n. 1,5 dl per lasi.
Neste on siis todella kuumaa kun se kaadetaan laseihin.
Annoin annosten jäähtyä pihalla hetken ennen kuin laitoin Elmu-kelmut suojaksi ja laitoin lasit  jääkaappiin.
 
Tämä vanukas ei ole imelän makeaa vaan maistuu jopa kaakolle.
Me pursotettiin päälle kermavaahtoa ja koristeeksi strösseliä.
 
NAM, kannattaa kokeilla!

tiistai 6. joulukuuta 2016

Hyvää itsenäisyyspäivää!

PE 2.12.
Nyt koristellaan kämppä joulukuntoon.
Lapset saa olla mukana koristeluissa, joulukuusta ei kuitenkaan oteta esille vielä.
Laitetaan esille taljoja, peittoja, tyynyjä, kynttilöitä ja muuta joulukrääsää.
Illalla avataan pullo punkkua ja nautitaan hiljaisuudesta ja joulukoristeluista kun lapset on mennyt nukkumaan.
La 3.12.
Pikkulinnut täytyy saada ruokaa talvella.
Käy ostamassa linnunruokaa varatoon ja esim. kauralyhde, puhdista ja täytä syöttöastiat.
Jos et ole vielä laittanut kaikkia pihavaloja ja korsisteluja ulos, niin tänään tehdään se.
Tarkista että kaikki valot toimii ja varastot on täynnä kynttilöitä lyhtyihin.
SU 4.12.
Muhoksen Joulumessut ent. Säästökuopan tiloissa (keskustassa) klo 10:00-16:00.
Illalla syödään lipeäkalaa hyvän valkoviinin kera ja sytytetään toinen adventtikynttilä.
MA 5.12.
Meillä on koko perheellä vapaapäivä tänään kun Jesperilläkin on vapaata koulusta.
Oli keli mikä tahansa, niin tänään on ulkoilupäivä ja me mennään laavulle grillaamaan makkaraa.
TI 6.12.
Itsenäisyyspäivä!
Tehdään illallinen pitkän kaavan mukaan samalla kun koristellaan jokavuotinen piparkakkutalo.
 
*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
 
Jesper päätti jäädä kaverin luokse perjantaina koulun jälkeen ja tuli kotia vasta ilta seitsemältä, joten koristelin kämpän joulukuntoon itse.
Yritän ottaa kuvia taas joku päivä valoisaan aikaan.
 
Lauantaina oltiin monta tuntia pihalla kun laitettiin pikkulinnuille kuivunutta leipää tarjolle ja touhuttuu kaikkea muuta.
Yhdet pihavalot oli mennyt rikki, mutta se ei haitta mitään.
Ostin ne muutma vuosi sitten kirpparilta pikkuhintaan joten en olettanutkaan niitten kestävän kauan.
Uusia en ole raskinut ostaa, pärjätään hyvin ilman.
 
Sunnuntaina aloin voimaan pahoin aamuyöstä ja nieleskelin oksennusta monta tuntia, itse asiassa voin edelleen huonosti.
Joten Joulumarkkinat jäi käymättä koska en halua tartuttaa ihmisiä mahdollisella mahataudilla näin joulun aikaan.
Oltiin koko päivä kotosalla ja rakenneltiin Legoja.
 
 
Rakennettiin Legoja myytäväksi kirpparille.
Jesper ei enää leiki näillä ja nyt on aika laittaa ne eteenpäin seuraavalle leikkijälle.
Tuossa kuvassa on vain osa Legoista joita rakennettiin, koottiin yhteensä 11 rakennelmaa.
 
Eilen illalla käytiin laavulla grillaamassa kuten oli puhettakin.
Onneksi siellä oli tulet valmiina joten ei tarvittu odotella hiillosta kauan.
Pakkasta oli kuitenkin sen verran (-14 astetta) ettei me siellä kauaa viihdytty.
 
Mutta, illallinen tuli syötyä avotulen ääressä ja illalla päästiin vielä katsomaan suoraa lähetystä Saara Aalto Senaatintorilla.
Oli muuten huikea vastaanotto Saaralla.
 
Tänään on Itsenäisyyspäivä ja ollaan jo koristeltu piparkakutaloa.
 
 
Taloelementit pitää vielä kuivua ennen kun liimataan ne yhteen.
Tänä vuonna tein itse pikeerin tämän reseptin mukaisesti.
En ole koskaan aikaisemmin tehnyt pikeeriä, mutta se oli tosi helppoa ja huomattavasti edullisempaa kuin valmista kaupasta ostettua.
 
TV:ssä pyörii Tuntematon sotilas, ulkona paukkuu 24 asteen pakkanen, mutta sisällä on lämmin ja mukavaa.
Koirat lämmittelee lattialämmityksen päällä ja kissat röhnöttää takkahuoneen sohvalla.
Kaikki hyvin Kilposilla.
 
Nyt mennään valmistelemaan Itsenäisyyspäivän illallista.
Oikein mukavaa Itsenäisyyspäivää kaikille!

lauantai 3. joulukuuta 2016

Meidän keittiö!

No, olipa vaikeaa kuvaa meidän keittiö.
Tässä kuitenkin muutama kuva.
 
 
Jääkaapin viereen haluaisin pakastimen joka on tällä hetkellä pyykkituvassa.
Krister sanoi ettei se ole mikään mahdottomuus, pitää vaan purkaa pois tuo alakaappi ja avohyllyt seinältä.
Sehän voisi olla kevät-talven projekti. 

 
Keittosaareke on mun mielestä liian kapea, siinä ei ole tarpeeksi laskutilaa.
Ehdotinkin Kristerille, että jatketaan saareketta sillä alakaapilla joka poistetaan kun tuodaan iso pakastin jääkaapin viereen.
Ei mikään mahdottomuus sekään, kuulemma.

 
Laskutilaa on ikkunaseinällä tarpeeksi ja säilytystilaa löytyy sekä ylä- että alakaapeista.

 
Ikkunat työtason päällä on ihan parhaat ja valaisee muuten pimeää keittonurkkaa mukavasti vaikka onkin Pohjoiseen päin.
 
Tällainen tämä meidän keittiö on tällä hetkellä, toimiva mutta haluaisin tehdä pieniä muutoksia.

perjantai 2. joulukuuta 2016

10 asiaa jota et tiennyt minusta!

Kerron teille kymmenen asiaa minusta jota ette ehkä tienneet.

1. Olen soittanut haitaria monta vuotta. Ei mitään pianohaitaria vaan nappihaitaria. Lopetin soittamisen kun mun yksityisopettaja kuoli sydänkohtaukseen kun olin jotain 11- tai 12-vuotias. Olin todella taitava ja soitin suoraan nuoteista biisin kuin biisin.

2. Pienenä (kun asuin Ruotsissa) esiinnyin Lumikki ja seitsemän kääpiötä musikaalissa. Esiinnyttiin Södertäljen koululaisille kaksi viikkoa putkeen jolloin mun ei tarvinut olla koulussa. Käytiin myös Etelä-Suomessa viikon mittaisella kiertueella.

3. Olen esiintynyt kuoron kanssa Gröna Lund tivolin lavalla monta kertaa. Olen mm. laulanut Arja Saijonmaan taustakuorossa.

4. Olen asunut viidellä eri paikkakunnalla; Södertäljessä Ruotsissa (siellä synnyin), Lapualla, Pietarsaaressa, Kokemäellä ja Muhoksella, jossa asun nyt.

5. Rakastan 80-luvun pitkätukkarokkia, sekoan aina kun kuulen Skid Rown 18 and life biisin.

6. Olen opiskellut saksaa viisi vuotta enkä osaa kieltä juuri yhtään enään. Ranskaa olen lukenut vuoden. Äidinkieleni on suomi, mutta puhun ja kirjoitan ruotsia yhtä hyvin kuin suomea. Suomenruotsia osaan vähän, lähinnä Pietarsaaren murretta.

7. Minulla on tähän asti ollut 26 eri työpaikkaa, jotkut samalla työnantajilla, nyt olen yksityisyrittäjä.

8. Mulla on lievä luki-ja kirjoitushäiriö. Kun esim. kirjoitan näitä blogikirjoituksia joudun jatkuvasti tarkistamaan oikeinkirjoitus Googlesta. Numeroita 6 ja 8 en eroita toisistaan.

9. Olen 176 cm pitkä jonka takia mua on kiusattu koko ala-aste.

10. Olen kasvanut Jehovan todistaja perheessä, eikä meillä sen takia vietetty esim. Joulua ja synttäreitä. Meillä ei myöskään syöty maksaa tai veripalttua. Kun koulussa oli palttua minä söin pinaattilättyjä.

Kristerin kanssa mentiin naimisiin Pietarsaaren kirkossa 19.8.1995

Tuliko yhtään uutta tietoa minusta vai tiesittekö jo kaiken tämän?

torstai 1. joulukuuta 2016

Siivousurakka alkakoon!

KE 30.11.
Tänään on edessä Joulun eka siivousurakka kun keittiö saa kyytiä.
Tänään kuurataan keittiöstä pölyt ja rasvat, lisäksi pestään uuni ja jääkaappi.
Jääkaapista heitetään kaikki vanhat ruoat ja purnukat jotta saadaan sinne mahtumaan jouluruoat.
TO 1.12.
Siivousurakka jatkuu, tänään siivotaan pyykkitupa tai kodinhoitohuone kuten monet sitä kutsuu.
Se on aina pölynen ja sotkunen vaatepölystä ja epämääräisistä vaateläjistä.
Meillä kun on kissojen laatikot siellä niin nekin kuurataan kunnolla.
 
*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
 
Oltiin käytännössä 3,5 kuukautta pois kotoa kesällä.
Oltiin Kuusamossa töissä ja käytiin vain kotona pesemässä pyykkiä ja tekemässä ruokaa.
Kun syksy tuli niin saatiin viisi projektia Oulussa jotka kesti reilu kaksi kuukautta.
 
Kun työ vei meitä niin koti jäi hunningolle.
Joskushan sekin on siivottava ja se hetki on koittanut nyt.
 
Eilen siivottiin neljä (!) tuntia keittiötä.
Nyt on mm. jääkaappi, uuni, vetolaatikot sisältä ja kaapisto päältä kuurattu.
Keittiö oli niin karseassa kunnossa etten tajua miten me ei olla sitä aikaisemmin siivottu.
 
Tänään minä olen jatkatnut pyykkituvan siivousprojektia.
Se ei onneksi ollut niin pahassa kunnossa koska olen vasta siivonut siellä kun asennettiin sinne varastohyllyjä.
 
Yritän ottaa kuvia keittiöstä huomenna päivällä valoisaan aikaan niin näette miltä siellä näyttää.
 
Jesper innostui eilen askartelemaan koristeita luokkaan vietäväksi.
Leikkasin sille eri värisiä paperisuikaleita paperileikkurilla joita se nitos yhteen pitkäksi koristeeksi.
Tänään se kuulemma oli laitettu roikkumaan luokkahuoneen kattoon lampusta toiseen :)
 
 
Nyt menen jatkamaan pyykkituvan siivoamista, ainakin pyykit pitää vielä laittaa kuivumaan.
Moi=>