Jouluaattona se alkoi, lumisade nimittäin.
Ja sitä on tullut siitä lähtien päivittäin pieniä taukoja lukuunottamatta.
Tänään aura-auto pääsi vihdoinkin tietä pitkin ylös ja sai aurattua myös yläpihan.
Hurjapäät mäessä
Jesper laittoi Bellalle valjaat ja lähti sen kanssa pihalle laskemaan mäkeä.
Niillä oli ihan hullun kova vauhti päällä ja Bella jaksoi juosta mäkeä ylös ja alas.
Krister kolas meille reitin kokkopaikalle ja kantoi sinne tavaraa poltettavaksi.
Uutenavuotena sytytetään taas kokko kuten meillä on tapana.
Kia lumen peitossa
Lunta on tosiaan tullut parissa päivässä reilu 40 cm.
Onneksi se on kuivaa pakkaslunta eikä paina hirveästi.
Kia oli paksun lumikerroksen peitossa ja saatiin tehdä kunnon työ että saatiin se kaivettua sieltä esille.
Huomiseksi jäi vielä terassin kolaaminen, sen teen kun Krister lähtee töihin.
Oltiin ulkona iltapäivällä ja sain ikuistettua kameralle hienon sinisen hetken.
Täytyy sanoa, että asutaan todella hienolla paikalla, upeat maisemat!
Igor nauttii näistä keleistä, pari pakkasastetta ja kuiva lumi.
Kuvaan se ei kuitenkaan halunut ja käänsi vain päätä pois kun yritin kuvata sitä.
Nyt menen lämmittämään viimeiset Jouluruoat perheelle ja sit katsotaan joku leffa.
Oikein hyvää tiistai-illan jatkoja kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti