6.3.2013
Oltiin Kristerin ja Jesperin kanssa matkalla kotia Oulusta josta oltiin haettu sohva.
Lähdettiin moottoritien kautta Kaakkurin Citymarkettiin ensin ruokaostoksille.
Kun päästiin moottoritielle Krister huomas välittömästi, että nyt on huono ajokeli ja nosti kaasujalkaa.
Oltiin NRS:n pakettiautolla liikenteessä.
Minä juttelin puhelimessa työasioita ja Jesper höpötti omia juttuja meidän välissä.
Yhtäkkiä huomasin kun jotain suurta lensi ilmaan meidän edessä.
Huusin hysteerisenä:
-Nyt tulee kolari, nyt ajetaan kolari. V****tu, v****tu, jarruta saatana!
Jarrut ei ottaneet yhtään, auto vaan kiihtyi kun Krister yritti jarruttaa.
Laitoin vaistomaisesti vasemman käden Jesperin rinnan päälle ja käänsin koko yläkroppani pojan eteen.
Halusin suojata pojan mahdolliselta iskulta, lasinsiruilta ja siltä että se lentää etuikkunasta ulos.
Koska jarrut ei ottaneet yhtään niin Krister alkoi kääntämään autoa oikeanpuoleiseen lumipenkkaan.
Siinä mentiin n. 30 metriä kunnes auto lopulta pysähtyi ja jäi mahasta kiikkumaan penkan päälle.
Kaikki hiljeni, katteltiin vain toisiamme ja ihmeteltiin mitä oli tapahtunut.
Huomasin että mulla oli vielä puhelin kädessä.
-Haloo, oletko vielä sielä? kysyin henkilöltä jonka kanssa olin juuri jutellut puhelimessa.
-Joo olen, hän vastasi.
-Me ollaan elossa, mutta soitan sinulle takaisin, sanoin ja lopetin puhelun.
Tässä Iltasanomien juttu kolarista:
Me siis ajettiin hevoskuljetuksen takana joka oli iskeytynyt vieressä ajavaan rekkaan ja sinkoutui ilmaan.
Muistan kuinka näin koko lennon ja iskun hidastettuna, kun jotakin isoa yhtäkkiä hajosi atomeiksi ilmassa meidän silmien edessä.
Tämä oli näky meidän edessä:
Hevonen menehtyi
Ensin en tajunnut että kyseessä oli hevoskuljetus ja kun näin liikehdintää romun joukossa luulin että se oli ihminen.
Pian kuitenkin tajusin, että maassa makoi hevonen.
Tilanne oli ihan kaoottinen; poika itki, ihmisiä juoksi moottoritiellä, hevonen sätki, näkyvyys nolla lumimyrskyn vuoksi ja autoja ajoi ohi kovalla vauhdilla.
Pelkäsin koko ajan että joku ajaa meidän perään kunnes tajusin sanoa Kristerille, että laittaa oranssin työmaavilkun auton katolle.
Pian pelastuslaitos tuli paikalle koska he olivat jo matkalla meidän edessä tapahtuneelle kolaripaikalle.
Tämä kolari oli tapahtunut muutama hetki ennen meidän kolaria.
Hevonen siis eli vielä, mutta oli shokissa.
Noin 45 min. he joutuivat odottamaan eläinlääkäriä joka tuli lopettamaan hevosen paikan päälle.
Me oltiin 1,5 h jumissa lumivallissa ennen kuin hinausauto veti meidän pois siitä.
Voin sanoa, että koko kroppa tärisi tämän kokemuksen jälkeen, vieläkin ihan puistattaa kun muistelee koko tapahtumaa.
Poika on miettinyt paljon kuolemaa tämän jälkeen ja pelkää edelleen liikenteessä.
Meillä oli suojelusenkelit matkassa sillä meille ei käynnyt kuinkaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti