maanantai 29. joulukuuta 2014

Katsaus vuoteen 2014 - kevät!

On aika muistella menneitä, toivottavasti ei pahalla.
Vuosi 2014 oli tapahtumarikas niin työ- kuin yksityiselämässä.
 
Tammikuussa käytiin Kristerin kanssa Espoossa tyhjentämässä NRS:n vuokraama omakotitalo.
Anoppi tuli Muhokselle hoitamaan poikaa ja elukoita.
Talo oli hirveässä kunnossa ja siivoukseen meni kolmelta mieheltä ja minulta neljä päivää.
Muutto vei meiltä mehut ja oltiin täysin uuvuksissa kun päästiin kotiin.
 
Helmikuu, minun synttärikuukausi, vei meitä taas maailmalle työn merkeissä.
NRS oli vuokrannut omakotitalon Oulaisista jonka Krister, minä ja Jesper käytiin laittamassa kuntoon.
Meiltä meni kolme päivää asunnon siivoamisessa ja kalustamisessa.
Yövyttiin talossa samalla kun laitettiin sitä asumiskuntoon.
 
Kotona tapahtui suuria kun metsuri raivasi meidän metsässä.
Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin auringonsäteet paistoi alapihan metsään.
 
 
Maaliskuussa meidän ei tarvinnut reissata vaan saatiin pyöriä omissa nurkissa.
Jesperin hiihtoloman aikana käytiin ensimmäistä kertaa Oulun eläinmuseossa.
 
Jesper sai myös vihdoinkin diagnoosin kuivalle iholle - psoriasis - ja sen myötä myös kunnon rasvat.
 
Huhtikuussa minusta tuli SOL-ilainen kun menin sinne tekemään tuurauksia.
Mun työpiste on Muhoksen Halpa-Halli ja teen edelleen tuurauksia silloin tällöin.
 
Tehtiin vuokrasopimus nuoren parin kanssa rivarista ja koko kuukausi meni sen tyhjentämiseen, pikaremppaamiseen ja siivoamiseen.
 
Kotona saatiin vihdoin ja viimein asennettua liesituuletin.
 
Kuun alussa avattiin grillauskausi ja todettiin, että 12 vuotta palvellut vanha grilli oli tullut tiensä päähän ja ostettiin uusi kiiltävä grilli.
 
 
Loppukuusta käytiin shoppailemassa Haaparannalla.
 
Kevät-talvi oli kiireinen, alkuvuosi oli niin stressaava että palautumiseen meni useampi viikko.
Hiihtolomaviikolla olin kunnon flunssassa ja kovassa kuumeessa, mutten saatiin olla terveenä.
 
Seuraavassa postauksessa muistellaan kesää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti