keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Linnunruokaa!

Ti 2.12. Koristele piha ulkovaloilla, kynttilälyhdyillä ja kuusenoksilla. Olet jo varmastikin tehnyt tämän kaiken, mutta laita nyt viimeisetkin koristelut kuntoon. Lapset mukaan.
Ke 3.12. Laita lintujen ruokintapaikka viimeistään nyt kuntoon, ruokinta alkaa kun pysyvä lumi on maassa. Käy ostamassa kauralyhde jouluaatoksi sekä pähkinöitä ja muuta linnunruokaa varastoon koko talveksi. Lapset mukaan.
 
Tiistai iltana alkoi satamaan lunta, yön aikana sitä oli tullut reilu 10 senttiä lisää.
Joten pihahommat jäi tekemättä.
Käytiin kuitenkin hakemassa piharoihut jotka laitetaan ulos heti kun keli suosii.
 
Tänään ollaan haettu paaaljon linnunruokaa.
 
Laatikollinen sapuskaa
 
On kauraa, auringonkukansiemeniä, maapähkinöitä, pähkinä-kaura sekoitusta, talipalloja ja kauralyhde.
Saas nähdä riittääkö nämä tämän talven.
 
Seisovapöytä
 
Ostettiin oikein uusi ruokintalaitekin, edellinen on jo 15 vuotta vanha.
Ei vanhassa mitään vikaa ollut, se on vaan turhan pieni.
Nyt ei ruokintalaitetta tarvi toivon mukaan täyttää koko ajan.
 
Ollaan keritty käymään uimahallissakin tänä iltana Jesperin kanssa.
Viime kerrasta olikin varmaan 5 vuotta :-D
Meillä oli tosi kivaa, tunti jaksettiin temmeltää vedessä.
on siisti paikka.
Itse asiassa se on paljon siistimpi kuin esim.
Sinne en mene ellen ilmaiseksi pääse.
Se on niin rapistunut ja huonossa kunnossa, että ihan iljettää koko paikka.
YÖK!
Mutta Muhoksen uimahalli oli siisti ja hieno paikka.
 
Työviikko on jo puolessa välissä.
Pian se onkin jo viikonloppu ja Itsenäisyyspäivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti