Here we go again!
Tiistaina 17.2.2015 klo 18:00-20:00 pidettiin meidän rivitalon vuosittainen yhtiökokous.
Kokous alkoi lupaavasti kun kaikki, isännöitsijää myöten, oli myöhässä.
Istuttiin Kristerin kanssa kahdestaan kokoushuoneessa ja odotettiin väkeä paikalle.
Kun väki oli valunut paikalle kokous alkoi ja todettiin heti, että Hallituksen puheenjohtaja ei ole paikalla.
Käytiin läpi asiat kohta kohdalta kuten pitääkin.
Aina kun joku kommentoi jotakin puhenjohtaja, jona toimi isännöitsijä, hiljensi henkilön ja sanoi, että keskustellaan asiasta ylimääsäisessä yhtiökokouksessa.
WTF?!?
Eikö täällä saa sanoa mielipidettään?
Ilmeisesti ei.
Kun saavuttiin kohtaan "Kunnossapitotarveselvitys" ja kohtaan Perustukset ja runko, jossa luki; Ei toimenpiteitä, nousin seisomaan.
-Olen toista mieltä ja tässä minulla todisteet, sanoin ja näytin heille Hallituksen kirjeen jonka noudin Oulun Käräjäoikeudesta päivää aikaisemmin.
Käräjäoikeudesta nimittäin soitettiin minulle, että mun pitää noutaa sieltä Taloyhtiön tiedoksianto.
Tiedoksiannossa lukee:
Taloyhtiön hallitus vaatii, että osakkeenomistajalta peritään huoneistossa tapahtuneesta vesivahingosta aiheutuneet kustannukset. Raportin mukaan vesi on valunut kellariin kuistin alla olevan sokkeli reiän kautta. Sokkelin reikä on syntynyt osakkaan remontin yhteydessä. Raportti liitteenä.
Huoneiston korjauksesta aiheutuneet kustannukset yhteensä 7 862,24 €. Lasku kustannuksista maksettava liitteenä olevan laskun mukaan Taloyhtiön tilille 27.2.2015 mennessä.
Osakkeenomistajan on korvattava yhtiölle vahinko, joka aiheutuu hänen teettämästään muutostyöstä.
Tiedoksiannon liitteenä oli erään yrityksen tekemä tutkimusraportti ja pino laskuja mm. Ramirentin säteilykuivaimien vuokria.
Kiinostavaa lukemista oli tämä tutkimusraportti joka oli suoritettu 19.11.2014 kiinteistön ulkopuolelta.
Tästä tutkimuksesta ei ole kerrottu minulle mitään ja siihen perustuu Taloyhtiön vaade.
Kerroin siis yhtiökokouksessa, että rungossa on nimenomaan korjaustarve sillä siinä on reikä.
Ja todiste siihen minulla on kädessä, tiedoksiannon muodossa.
Tähän eräs hallituksen jäsen sanoi, että sehän on nyt korjattu eli korjaustarvetta ei enää ole.
-Siis täh, korjattu? Kuka on korjannut ja mitä?
-No te olette korjanneet sen, vastasi sama hallituksen jäsen.
-Siis mitä, me korjattu? Ei me olla mitään korjattu!
Ja siitä se riemu repesi.
Tyypit väitti koko ajan, että me ollaan korjattu vaurio ja ettei ne syytä meitä reiän tekemisestä sokkeliin.
-Jumalauta, juuri sitähän te teette. Mulla on teiltä 8000 €:n vaade kädessä!
Jaoin kaikille osakkaille kopio tiedoksiannosta, halusin että kaikille osakkaille tulee tietoon mitä hallitus puuhaa kulissien takana.
Sanoin, että tämä kiusaaminen on nyt loputtava.
Taloyhtiö on kiusannut meitä 12 vuotta, mitä ihmeellisimmillä asioilla.
Ne oikein nauttii kiusanteosta ja se siirtyy perintönä aina uudelle hallitukselle.
Kaikki viha, kiukku, pettymys ja turhautuminen näitten vuosien aikana purkaantui sitten kun pääsin ääneen.
Vaikka kuinka yritin hallita kiukkuani niin se purkaantui lopuksi totaalisena romahtamisena.
Nousin ylös ja poistuin kiukusta itkien koko tilaisuudesta.
Joku yritti ottaa musta kiinni, mutta sähisin vaan, että älä koske minuun!
Menin tupakille ja pian mun kaveriksi tuli yksi osakkaista.
Se oli todella vihainen Taloyhtiölle, ollut jo vuosia.
Se sanoi, että lähtee pois kokouksesta, ei se jaksa tuollaista jeesustelua ja muitten kiusaamista.
Ei se halua olla osallisena tuollaiseen.
Menin sisälle ja sanoin Kristerille, että lähdetään pois.
Ja niin me lähdettiin.
Tänään minulle tuli sähköposti uuden hallituksen jäseneltä, ne haluaa tulla osittain vastaan vesivahingosta aiheutuneisiin kustannuksiin.
Vastasin, etten voi antaa vastausta nyt sillä asiaa tutkitaan parasta aikaa.
Me nimittäin saatiin alkuperäiset valokuvat sokkelivahingosta eilen joita tutkitaan parasta aikaa, mutta siitä enemmän toisessa postauksessa.
Mutta joo, meitä lähti useampi pois kesken yhtiökokouksen.
Jäljelle jääneet oli vetänyt sen loppuun suurella ammattitaidolla (sarkasmia!) ja valinnut uuden hallituksen.
Että tällainen yhtiökokous.
Ja tässä vähän historiaa ko. taloyhtiöstä:
Oulujokivarren voimalaitosyhteiskunnat
Oulujokivarren voimalaitosyhteiskunnat
Oulujokivarren voimalaitosalueet ovat aina olleet tavoiteltuja ja arvostettuja, yhtiön hyvällä ylläpidolla hoidettuja asuntoalueita. 2000-luvulle tultaessa ne ovat kokeneet voimakkaan muutoksen, kun Oulujoki Oy:n seuraaja Fortum myi asuntoalueet yksityisille ja ainoastaan voimalaitokset huoltorakennuksineen jäivät yhtiön omistukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti