torstai 25. kesäkuuta 2015

Ketä enää kiinnostaa?

Oikeasti, ketä enää kiinnostaa säätiedotukset?
 
 
Vettä tulee kuin Esterin pe****stä ja "lämpö" hipoo +15 astetta just ja just.
 
Juuri eilen sanoin Kristerille, että voidaan ihan hyvin pakata pois kesä.
Nostetaan grilli ja ulkokalusteet takaisin autotalliin odottamaan ensi kesää.
Nyt niistä on sentään huuhtoutunut talven pölyt pois kun ne on seissyt pari kuukautta jatkuvassa kaatosateessa.
 
Syksyllä lapset, ne jotka ei ole ollut Etelässä, palaavat kouluihin kalpeina.
Hermot on kireellä niin lapsilla kuin vanhemmilla kun koko loman pitää istua sisällä ja keksiä jotain "järkevää perhekeskeistä tekemistä", kuten se niin hienosti nykyään sanotaan.
Totuus on se, että kaikki haluaa vaan eroon toisistaan ja omaa rauhaa.
 
Keksin kaivaa esille meidän kivikautisen
Uskokaa tai älkää, niin Halpa Halli myy edelleen tälle kameralle tarkoitettuja kasetteja.
Hain niitä pari ja annon koko paketin Jesperille:
-Ole hyvä, tässä sulle puuhaa pariksi päiväksi.
 
Poika oli ihan täpinöissään, niin täpinöissään ettei se ole edes pelannut PS3:lla eilen 8-)
Saas nähdä mitä se on kuvaillut.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Luonto vihertää!

Vettä sataa ja luonto vihertää.
Oli aika raivata tienreunusta täällä kotona.
 
Olen tuonnut saniaisia rivarin tontilta tänne kotipihalle muutama vuosi sitten.
Jotkut ei ole pärjännyt, mutta useimmat on ja on jopa lähtenyt leviämään.
Olen istuttanut niitä tien viereen jossa ne saa levitä ihan vapaasti
 
Saniaisia
 
Yhtenä vuotena siirtomaan mukana tuli muutama lupiini.
Nekin on levinnyt itsestään tosi paljon ja saa kasvaa ihan vapaasti tien vieressä.
Mun mielestä lupiini on tosi kaunis ja näyttävä kukka.
Toisten mielestä se on rikkaruoho.

Vaaleanpunaisia lupiineja
 
Pienpanospuhdistamo lupiinien seassa piilossa
 
Jotain uutta olen hankkinut tälle kesälle.
Hain metrisen tuijan ja pari vaaleanpunaista petuniaa jotka istutin isoon ruukkuun jonka olen ostanut vuosia sitten.

Katseenvangitsija
 
Kun ajaa meidän tietä ylös talolle, talon takaa paljastuu iso hallirakennus.
Rakennus on ihan täynnä
tavaraa.
Niinpä laitoin tien viereen ison ruukun joka toivon mukaan vie edes vähän huomiota pois rumasta hallista.
 
Vihreää ja kaunista siis on.
Harmi vaan kun ei pääse nauttimaan kesästä juuri yhtään jatkuvien sateitten vuoksi.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Aarteentonkijat!

Krister osti muutama vuosi sitten itsellensä syntymäpäivälahjaksi metallinpaljastimen
Se on ollut huippu kiva vempain talon miehille.
 
Sunnuntaina, Juhannuksen jälkeen, ilmat suosi taas meitä niin, että päätettiin lähteä rannalle piknikille.
Samalla Jesper saisi etsiä aarteita rantahiekasta.
 
Ensimmäiseksi mentiin Karhojan uimapaikalle.
 
Karhojan uimapaikka, kuva kesältä 2011
 
Sen jälkeen ajettiin Määtän rannalle joka sijaitsee Laukansaaressa.
Siellä me ei olla käyty koskaan ja se oli hieno paikka.
 
 
Määtän ranta

Laukan silta näkyy
 
Tämän jälkeen lähdettiin Junninojan uimarannalle Päivärinteelle.
Sielläkään me ei olla koskaan käyty ja sekin oli todella hieno paikka.

Päivärinteellä
 
Tämän jälkeen ajettiin tutulle Montan rannalle.
Siellä ollaan käyty niin monesti ja joka kerta petytään siihen.
Aurinko ei paista rannalle illalla, ötököitä (hyttysiä, paarmoja, mäkäräisiä...) on tziljoona ja paikka on epäsiisti ja umpeen kasvanut.

Montta
 
Jesper ja Krister etsi rannoilta aarteita ja mukaan kotiin lähti mm. nauloja, hiuspinnejä ja pullonkorkkeja :-D

Aarteentonkija
 
Vaikkei tultu miljonääreiksi tällä reissulla, niin Muhoksen uimarannat tuli tutuiksi.
Nyt vaan toivotaan, että päästään uimaankin joskus.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Allasalue!

Taas oli Jesperin uima allas mennyt rikki talven aikana.
Viime kesänä ostettu
oli talven aikana mennyt rikki eikä siinä pysynyt ilma.
Joten taas me jouduttiin ostamaan uusi allas.
Päätettiin, että nyt hankitaan allas jota ei tarvi pumpata ja ostettiin
 
Jo muutama vuosi ollaan puhuttu, että allas pitäisis saada omalle alustalle.
Ja nyt me hoksattiin miten me se tehdään.
Ja niin Krister alkoi tekemään pihalle omaa uima allas aluetta.
 
Ensin kaivettiin kuoppa seinää ja terassin perustaa varten.
Puoliseinä muurattiin pihalla lojuneista harkkokivistä joista talo on rakennettu ja joita silloin jäi ylimääräiseksi.
Seinää varten ostin ainoastaan muurauslaastia säkillisen, 4,90 €.
Tiilitasotetta löytyy monta säkillistä autotallista jotka on tarkoitettu talon ulkoseinän rappausta varten.
Sitäkään ei siis tarvittu ostaa erikseen.
Kiviseinän ja terassin perustuksen routaeristeenä on käytetty Finfoamia joka sekin on vanhaa radan alla käytettyä tavaraa ja jota Krister on tuonnut kotia muutaman palan.
Ne oli kaikki menossa kaatopaikalle.
Terassin tukipalkit on vanhasta puretusta rakennuksesta meidän omalta pihalta.
Ne tervattiin kestämään säätä paremmin, tervapurkin hinta oli 34,90 €.
Terassin laudoitus on myös yhdestä toisesta puretusta talosta tästä meidän pihalta.
Laudat on höylätty ja kuivatettu ulkohallissa säältä suojassa pari vuotta.
Maalattiin terassi mustaksi
Öljy tuli maksamaan yhteensä 50,55 €.
Nauloja terassin kokoamista varten löytyi autotallista.
 
Uusi uima allas
 
Terassia varten jouduttiin siis tekemään uushankintoja ainoastaan 90,35 Eurolla.
Vielä seinästä puuttuu päälle laitettavat kattolevyt, mutta sitä varten on jo materiaalit hankittu.
 
Kun Krister näki, että
maksaa 80 €, se päätti tehdä oman.
Tätäkin varten ihan kaikki materiaalit löytyi kotoa.
Ainoastaa mustaa spray maalia ostin, se maksoi 3,80 €.
 
Juhannuspäivänä Krister sai idean jolla lämmittää uima altaan veden.
Vesi kiertämään astiassa joka seisoo ritilällä jonka alla on tuli.
Niin se kyhäs vedenkeittimen ja totta vie, se toimii!
 
Vedenkeitin
 
Kipinävahti
 
Jesper ja Krister piti tulta yllä koko iltapäivän ja illan ja loppuillasta vesi oli jo +20 asteista.

Poolboy
 
Ja niin Krister teki historiaa kun se hyppäs Jesperin mukaan altaaseen.
 
 
Molskis!
 
HYVÄÄ JUHANNUSPÄIVÄÄ KAIKILLE!
 

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannusaatto 2015 Korkalanvaarassa ja Montassa!

Meidän perhe vietti Juhannusaaton perinteisesti kotona.
Mutta, perinteiden mukaisesti käytiin myös
katsomassa kun kokko sytytettiin.
 
Pikitiellä
 
Leirintäalueelle on meiltä kävelymatkaa aika tasan kaksi kilometriä.
Tämä matka taitetaan aina kävellen, Jesperillä on yleensä potkulauta.
On kivaa toivottaa kaikille vastaantuleville pyöräilijöille Hyvää Juhannusta.
Suomen kansa kun on tunnetusti varauksellinen, niin ihmiset aina hämmästyy kun niille toivottaa hyviä Pyhiä :-D
 
Leirintäalueella kokko odotti sytyttämistä.
Ennen kun kokko sytytettiin ehdittiin nauttimaan Kristerin kanssa oluista terassilla, varmaan eka kerta kolmeen vuoteen :-D
Ei tule turhan usein käytyä viihteellä.
 
Odotusta ilmassa
 
Lapsiperheitä oli yllättävän paljon tänä vuonna.
Ja se on hyvä, rauhoittaa juhlioita kummasti.
 
Kokko sytty kahdeksalta ja pari minuuttia sen jälkeen se oli jo palannut poroiksi.
Oli meinaan "pikkasen" harva kokko.

Bensaa kokkoon ja avot!
 
Yhdeksän jälkeen oltiin jo kotona.
Sytytettiin oma kokko jonka äärellä istuttiin puoleenyöhön asti.
(jesper meni nukkumaan ja oltiin kahdestaan Kristerin kanssa)
Kuunneltiin musiikkia pienestä matkaradiosta ja vaan nautittiin illasta
Ennen puoltayötä alkoi ensimmäiset pisarat piskottelemaan ja pian satoi niin rankasti, että jouduttiin siirtymään sisätiloihin.
Sadetta ei kuitenkaa pidätellyt kauan ja aamuyöstä päästiin nauttimaan yöttömästä yöstä. 

Juhannusyö
 
Juhannusta vietettiin siis rauhallisesti kotinurkissa.
Montan ja Korkalanvaaran kokoista nautittu, hyvää ruokaa syöty, saunomista ja yhdessäoloa.
Muuta ihminen ei oikeastaan tarvi, ei ainakaan Kilposen perhe.

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Juhannussauna!

Juhannusaatto alkoi saunan kuurauksella.
Pitäähän sauna olla siivottu Juhannussaunaa varten!
 
 
Harvian kiuas, anopin tekemät pefletit.
 
Aah, miten ihanalta siellä nyt tuoksuu kun koko talven pölyt ja roskat on siivottu pois.
Pesin jopa lattian lauteitten alta joka oli oikeasti aika hirveässä kunnossa.
Seinätkin kuurasin ja nyt ne hohkaa puhtaan valkoisina.
 
Valo tulvii sisälle isosta ikkunasta
 
Haasteellisin siivota on oikeasti lasiseinä ja -ovi.
Mutta, Krister osti meille pari vuotta sitten
jolla saa ikkunan kuin ikkunan puhtaaksi.
Maailman paras vempain, sanon minä.
 
Ollaan talven aikana myös uusittu suihkupaneelit.
Nyt meillä on käsisuihkun lisäksi ns. kattosuihku.
Ollaan oltu todella tyytyväisiä niihin.
Ja onhan ne modernimmat kuin pelkät käsisuihkut.
 
Oven takana pukuhuone
 
Siivousurakan päätteeksi tein vielä kaksi saunavihtaa.
Ai että, niistä tulee ihana tuoksu.
Tällä kertaa tein vähän helpomman kautta ja käytin nippusiteitä vihtojen kasaamiseen.
(ei kerrota kelleen)
 
Vihdat odottaa saunojia
 
Juhannuslöylyt oli IHANAT ja niillä oli hieno aloittaa Juhannuksen vieton.

torstai 18. kesäkuuta 2015

Juhannuksen vietto on alkanut!

Tänä vuonna, kuten jo monena vuonna peräkkäin, meillä vietetään Juhannus kotona.
Poikkeavaa on se, että Krister on kerrankin kotona eikä töissä.
Yleensä se tekee vuorokauden työrupeaman Juhannuksena.
Mutta, ei siis tänä vuonna.
 
Eilen illalla aurinko pilkahti yht` äkkiä esille.
Sen kunniaksi istahdettiin terassille ja nautittiin pari lasillista rose´ta.
 
Ihana aurinko
 
On se vaan ihmeellistä miten aurinko saa ihmisen mielen paremmaksi.
Ei kukaan oikeasti jaksa iänikuista sadetta ja harmautta.
 
Juhannuksen ostokset tehtiin jo eilen, tänään tein vain viimeiset täydennykset.
Karkasin muuten töistä 2 tuntia aikaisemmin.
Luulin, että vältän pahimmat kauppajonot sillä.
Ja pyh, jonot oli ihan järkyttävät :-/

Herkkuja ruokapöytään
 
Tänäänkin on aurinko pilkahdellut ja illalla Jesper grillas meille
jota ei olla aikaisemmin maistettu.
Tehtiin wrappeja.
Broisku oli hyvää, mutta aivan liian miedosti maustettu.
 
Huomenna on Juhannusaatto ja silloin pitää ainakin laittaa sauna lämpiämään ja saunavasta/-vihtakin pitää tehdä.
Taidan tehdä kaikille omat tänä vuonna. 
Jos sää suo, niin käydään leirintäalueella katsomassa kun kokko poltetaan.
Katsellaan huomenna mitä kivaa keksitään.
 
Oikein rauhallista Juhannusta kaikille!

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Makuuhuone!

Siivousurakka sen kuin jatkuu.
Tällä kertaa ns. Masterbedroom on kuurattu kesäkuntoon :-D
 
Vaaterekki ja koristetyynyt kirpparilöytöjä
Yöpöydät tori.fi:sta, ne olen maalannut valkoisiksi
 
Petasin sänkyyn ohuemmat kesäpeitot, pesin petauspatjan, tyynyt, päiväpeiton ja helmalakanan.
Tässä sängyssä saa ihanan viileät unet.
 
Oven takana eteinen, toisen oven takana kuisti
 
Jopa TV oli paksun pölyn peitossa *ysk, ysk*.
Tuossa telkkarissa on muuten DVD-soitin sisäänrakennettuna.
Se on kyllä maailman fiksuin keksintö.
Ei tarvi pelleillä TV tasojen ja johtojen kanssa, kaikki on yhdessä paketissa ja johdot saa siististi piiloon listan alle.
 
Anopin tekemä torkkupeitto
 
Pesin myös ikkunan ja verhot sekä vaatekomeron ovet ja makkarin oven karmeineen.
Myös lattia on kuurattu ja matot pesty.
 
Olen maalannut Jyskin vanhan apteekkarinlipaston valkoiseksi
 
Yöpöydille oli kertynyt hirveästi roinaa kuten myös lipastolle.
Ne on nyt järjestetty kuntoon ja paksu pölykerros pyyhitty. 
Laitoin jopa tuulettimen esille siinä toivossa, että kelit lämpenee ja makkariin tarvitaan lisää viilennystä.

Kaikki matot anopin tekemiä
 
Pastellin sävyjä
 
Makkarin ainoat taulut on hennon pastellin sävyiset vesivärimaalaukset.
Nämä ei oikein ole mun tyylisiä, mutta sopii jotenkin makuuhuoneeseen ja tuolle harmaalle seinälle.
 
Nyt on kyllä raikas makuuhuone.

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Shoppailua ja herkkuja!

Uusi viikko alkoi, juhannus viikko!
Ulkona on koleaa eikä lämmöstä ole tietoakaan.
Mutta, ei me keleille mahdeta mitään, sen kanssa on nyt vaan elettävä.
 
Maanantaina käytiin töitten jälkeen Biltemassa ostamassa vähän pihajuttuja.
Siellä bongattiin "vähän isommille pojille" tarkoitettu retkituoli :-D
 
Mini-mies
 
En tiedä onko tämä ihan oikeasti myynnissä vai oliko se vaan näyttelykappale.
Mutta hassulta Jesper kuitenkin näytti siinä.
 
Käytiin myös eka kerta
syömässä.
Voi Luoja, mitä makuelämyksiä.
 
Herkkua!
 
Jesper tilasi listalta:
 
16. CHILI-BEARNAISE.
 Grillattua kananrintafileetä pehmeällä chili-bearnaisekastikkeella. Tarjoillaan salaatin ja valitsemasi lisukkeen kera.  (G. VL.)
Jesper valikoi riisin lisukkeeksi.
 
Krister ja minä tilattiin kummatkin:
 
23. PUERCO PIBIL.
Etelä-meksikolainen resepti. Sweet and sour –marinoitu porsaanfilee ja miedosti tulinen Sweet Chili Sauce. Tarjoillaan salaatin ja valitsemasi lisukkeen kera. (L. G.)
Lisukkeeksi otettiin talon perunat.
 
Täytyy sanoa, etten ole pitkiin aikoihin saanut näin hyvää ruokaa.
Annos oli vaan niin jumalattoma iso ettei kukaan jaksanut syödä lautastaan tyhjäksi.
 
Mutta täytyy sanoa, että ihanasti alkoi viikko kun pääsi oikein ulos syömään.
 
Nyt sitten valmistellaan Juhannuksen viettoa.
Sen verran on jo tiedossa, että tulossa on rauhallinen Juhannus.
 
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Pukuhuone!

Nyt on siivousurakka Bellan synnytyksen ja pentujen lähdön jälkeen alkanut.
Ensimmäiseksi kuurasin pukuhuoneen joka toimi Bellan synnytyshuoneena ja pentujen ensimmäisenä huoneena kahden ensimmäisen viikon ajan.
 
Te, joilla iso koira on synnyttänyt kotona tiedätte mitä sotkua siitä syntyy.
Ja kun pentue on iso (meillä 11 pentua) niin sotkua on HIRVEÄSTI!
 
Jouduin kuuraamaan seinät ja ovet listoineen.
Lattialla on onneksi kaakeli joka helpotti siivousta huomattavasti.
Huuhtelin ensin lattian suihkulla ja sen jälkeen kuurasin vielä laatat puhtaaksi.
Lasioven pesin höyrypuhdistimella.
Jääkaapinkin siivosin ulkoa ja sisältä.
Siellä meillä oli Bellan ruoat koko sen ajan kun se oleskeli alakerrassa pentujen kanssa.
Maton sentään olin poistanut ennen synnytyksen alkua, mutta sekin on pyöräytetty pyykkikoneessa puhtaaksi.
Kunnon kuuraus siis :-D
 
Nyt huone on kuitenkin siivottu ja saunan jälkeen sinne on mukava mennä vilvoittelemaan tai hakemaan kylmää saunajuomaa jääkaapista.
 
Lasioven takana suihkuhuone
 
Löysin muuten Tori.fi:sta edullisen jakkaran pukuhuoneeseen.
En ole ihan varma vielä minkä väriseksi maalaan sen.
Harmaa, musta, valkoinen...?

Oven takana takkahuone
 
Olen jo ostanut lisää kehyksiä Bellan pentujen pikkukuville.
Seinällä on nimittäin kuvia kaikista meidän elämän eläimistä, myös pennuista jotka ovat muuttaneet uusiin koteihin.
 
Nyt on pukuhuone siivottu ja se tuoksuu ihanan puhtaalle!

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Suomen Tivoli Oulussa!

-Äiti, saanko mennä Pyryn ja Wilmerin kanssa tivoliin?
Jesper on jo niin iso, että se menee mielummin kavereitten kanssa tivoliin kuin vanhempien kanssa.
Ihanaa!
-Tottakai saat, oli mun vastaus pojalle.

Pojilla oli treffit koulun jälkeen tivolin porttien ulkopuolella.
Vähän pelättiin mustia pilviä taivaalla ja sitä tuleeko iltapäiväinen rankkasade takaisin.
Mutta, vettä ei tullut tippaakaan sen kolmen tunnin aikana kun pojat hillui tivolissa.

Niillä oli kuulemma ollut hurjan hauskaa ja Jesperkin uskalsi melkein kaikkiin laitteisiin.

Korkeuksissa

Uusin laite tivolissa oli
jolla pojat oli kuulemma menneet monta kertaa.

Spiderissä

Sillä aikaa kun pojat riekkui tivolissa minä sain hoidettua vähän asioita.
Kävin mm. ostamassa 5 säkillistä (=250 litraa) puutarhamultaa rivariin jotka vein illemmalla vuokralaisille.
Nyt nekin saa laitettua vähän pihaa kesäkuntoon.

Kävin myös syömässä, ihan yksin!
Vaikka kävin vain Hesellä, niin olihan se ihanaa istahtaa "valmiiseen pöytään" ja syödä omaan tahtiin.
Ja parasta kaikessa on tietysti ettei tarvi passata muita.

Pojillakin oli ollut kivaa ja sehän on pääasia.
Ensi vuonna kuulemma uudestaan sinne :-D

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Koululaisen kesäloma!

Jesperillä on nyt toinen kesälomaviikko meneillään.
Ja voiko surkeammat kelit olla?!
Ihan joka päivä sataa ja myrskyää.
Pihalla ei voi olla ja sisällä on pimeää ja koleaa.

Jesper kävi hakemassa kolmannen luokan lopputodistuksen lauantaina 30.5.
Samalla kiitettiin opea kolmesta ekasta vuodesta, ensi vuonna lapset saa uuden opettajan.

Todistus oli tosi hyvä ja keskiarvo 7,5.
Hienoa työtä!

Ennen kun lähdettiin takaisin Muhokselle käytiin Prismassa ruokaostoksilla ja syömässä Buffassa.
Jesper muisteli, että käytiin Buffassa myös viime vuoden päättäjäispäivänä joten se halus sinne myös tänä vuonna.

Hienona päättäjäispäivänä
 
Keli ei ollut kovin hääppöinen kuten tuosta Instaweatherin kuvasta näkyy.
Onneksi ei sentäs satanut, olis mennyt hieno kampaus pilalle ;-)

Jesperillä on tosiaan nyt loma ja jotakin pientä pitäisi keksiä sille tekemistä.
Jotain pientä ollaan jo suunniteltu, mutta katsotaan milloin päästään toteuttamaan lomasuunnitelmat.
Eniten Jesper toivoo hienoja kelejä jotta se pääsee altaaseen uimaan ja trampalle hyppimään.
Tällä hetkellä täällä Muhoksella sataa ja on +10 astetta.
Ei paljon innosta pihaleikkeihin!

torstai 11. kesäkuuta 2015

Hyytelösokeri Multi!

Dansukkerin Hyytelösokeri Multin paketin kyljessä on
suklaavanukas
resepti.
Kun pääsin Buzzaamaan hyytelösokereita, meidän piti tietysti saada kokeilla tätä reseptiä Jesperin kanssa.

Valmista nautittavaksi
 
Jesperille oli yhtä tuskaa odottaa vanukkaiden kovettumista.
Se ei voinnut ymmärtää miksei ne kovettunut heti.
Yön yli ne oli jääkaapissa ja aamulla ne oli jo kovettunut.

Vanukas oli TODELLA helppo tehdä.
Muutama minuutti kattilassa ja sen jälkeen tarjoilukupeissa yön yli jääkaappin.

Herkkuja tarjottimella
 
Me nautittiin vanukkaat kun kannustettiin ruotsin euroviisu edustajaa finaaliin.
Ja kaikkihan me tiedetään miten sen biisin kävi.
Ts. tämä vanukas tuo onnea :-D

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Missä kesä viipyy?

Ihan opikeasti, missä se kesä viipyy?
Ulkona on tällä hetkellä +10 astetta ja vettä tulee kaatamalla.
Sisälläkin on niin koleaa, että joudutaan pian nostamaan lämpöä.

Vaatteet on roikkunut ulkona kuivaustelineessä pian viikon.
Sinne ne kai mätänee ellen nosta niitä sisälle kuivumaan.
 

Eikä lupaavalta näytä; sataa, sataa, sataa...
ja max +15 astetta "lämmintä".

Jos olisi aikaa ja rahaa niin ostaisin Etelän matkan.
Mutta kun ei ole kumpaakaan, niin se on tyydyttävä tähän mitä meillä on.

Yritän luoda kesä- ja lomatunnelmaa tänne kotia jotenkin.
Heti kun viimeinenkin koiranpentu on lähtenyt, niin laitetaan koti kesäkuntoon.
Siihen asti vedetään villasukkia jalkaan ja villatakkia niskaan.

Lyyli kävi kylässä!

23.5.2015 Lyyli kävi kylässä.
Vierailu oli niin raju, että puita kaatui, kattopeltejä lensi ja sähköt katkesi täällä Pohjois-Pohjanmaalla.
Kyse on tietysti Lyyli-myrskystä.

Meidän tien vieressä oleva kuusi heilui tuulessa niin kovaa, että latva löi maahan.

Huojuu tuulessa

Mutta poikki se ei mennyt.

Myrskyn jälkeen

Meiltä ei katkennut sähköt myrskyn aikana, seuraavana päivänä ne oli kuitenkin pois päältä 3 tuntia.
Sähköyhtiöltä kerrottiin, että miehet raivaa kaatuneita puita linjoilta.

Kierreltiin tontilla myrskyn jälkeen.


Myrskyvaurioita katsastamassa

Meidän ja naapurin metsässä oli kaatunut puita.

Naapurimetsää

Meidän metsää

Roskaa oli joka puolella.
Mutta pienillä vahingoilla selvittiin.

Ainoa harmitus oli oikeastaan se ettei päästy tekemään töitä kun sähköt ja netti pätki monta päivää.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Hyytelösokeri!

Olen päässyt kokeilemaan (=Buzzaamaan)
Päätin heti, että teen jotakin superherkkua, jotakin jota en ole ikinä tehnyt.
Surffailin netissä ja löysin
blogista
reseptin.

Ei niin kaunis, mutta hyvää!

En todellakaan ole mikään kondiittori eikä mulla ole hienoja keittiövälineitä.
Meidän keittiössä kokataan ja leivotaan ihan perusvälineillä.
Mutta, nyt mun täytyy oikein kehua itseäni;
kakusta tuli sairaan hyvä!

NAM!

Ja miten helppoa hyytelösokerin käyttö voikin olla!
Ei tarvi läträtä liivatteiden kanssa, vaan hyytelösokeri vaan sekoitetaan "taikinan" joukkoon.

Tein kakun anopin vierailun kunniaksi.
Ja kyllähän se tykkäs.
Hyytelösokeri oli sille tuttu entuudestaan, mutta se ei ollut käyttänyt sitä hetkeen.
Sekin totesi, että sokerin käyttö on todella helppoa.

Vaikkei kakku ole kaunis, niin hyvää se oli.
Makea, muttei ällömakea.