Jesperillä on nyt toinen kesälomaviikko meneillään.
Ja voiko surkeammat kelit olla?!
Ihan joka päivä sataa ja myrskyää.
Pihalla ei voi olla ja sisällä on pimeää ja koleaa.
Jesper kävi hakemassa kolmannen luokan lopputodistuksen lauantaina 30.5.
Samalla kiitettiin opea kolmesta ekasta vuodesta, ensi vuonna lapset saa uuden opettajan.
Todistus oli tosi hyvä ja keskiarvo 7,5.
Hienoa työtä!
Ennen kun lähdettiin takaisin Muhokselle käytiin Prismassa ruokaostoksilla ja syömässä Buffassa.
Jesper muisteli, että käytiin Buffassa myös viime vuoden päättäjäispäivänä joten se halus sinne myös tänä vuonna.
Hienona päättäjäispäivänä
Keli ei ollut kovin hääppöinen kuten tuosta Instaweatherin kuvasta näkyy.
Onneksi ei sentäs satanut, olis mennyt hieno kampaus pilalle ;-)
Jesperillä on tosiaan nyt loma ja jotakin pientä pitäisi keksiä sille tekemistä.
Jotain pientä ollaan jo suunniteltu, mutta katsotaan milloin päästään toteuttamaan lomasuunnitelmat.
Eniten Jesper toivoo hienoja kelejä jotta se pääsee altaaseen uimaan ja trampalle hyppimään.
Tällä hetkellä täällä Muhoksella sataa ja on +10 astetta.
Ei paljon innosta pihaleikkeihin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti