Tänä vuonna, kuten jo monena vuonna peräkkäin, meillä vietetään Juhannus kotona.
Poikkeavaa on se, että Krister on kerrankin kotona eikä töissä.
Yleensä se tekee vuorokauden työrupeaman Juhannuksena.
Mutta, ei siis tänä vuonna.
Eilen illalla aurinko pilkahti yht` äkkiä esille.
Sen kunniaksi istahdettiin terassille ja nautittiin pari lasillista rose´ta.
Ihana aurinko
On se vaan ihmeellistä miten aurinko saa ihmisen mielen paremmaksi.
Ei kukaan oikeasti jaksa iänikuista sadetta ja harmautta.
Juhannuksen ostokset tehtiin jo eilen, tänään tein vain viimeiset täydennykset.
Karkasin muuten töistä 2 tuntia aikaisemmin.
Luulin, että vältän pahimmat kauppajonot sillä.
Ja pyh, jonot oli ihan järkyttävät :-/
Herkkuja ruokapöytään
Tänäänkin on aurinko pilkahdellut ja illalla Jesper grillas meille
jota ei olla aikaisemmin maistettu.
Tehtiin wrappeja.
Broisku oli hyvää, mutta aivan liian miedosti maustettu.
Huomenna on Juhannusaatto ja silloin pitää ainakin laittaa sauna lämpiämään ja saunavasta/-vihtakin pitää tehdä.
Taidan tehdä kaikille omat tänä vuonna.
Jos sää suo, niin käydään leirintäalueella katsomassa kun kokko poltetaan.
Katsellaan huomenna mitä kivaa keksitään.
Oikein rauhallista Juhannusta kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti