Kolme ja puoli vuotta sitten meille muutti gerbiiliveljekset Piff & Puff
Valitettavasti Puff ei kerinnyt olemaan meillä kovin kauan ennen kuin Tassu-kissa söi sen.
Jollain ihmeen tavalla Tassu sai akvaarion kannen auki ja nappsi Puffin suuhunsa.
Melko pian löydettiin Piffille kaveri Oulaisten kupeesta, Bamse.
Bamsesta ja Piffistä tuli sydänystävät.
Ajateltiin, että Bamse ja Piff haluaa kaverin ja haettiin Bob Oulusta.
Siitä ei kuitenkaan tullut mitään.
Bamse ja Piff kiusasivat Bobia niin, että se oli siirrettävä omaan asumukseen.
Eikä mennyt kauan ennen kuin Bob kuoli, se nukkui pois yksi yö.
Kaikki tämä tapahtui keväällä/kesällä/syksyllä 2014.
Piff ja Bamse eli kahdestaan kevääseen 2017 kunnes vanhuus vei Piffiltä sydänystävän.
TÄNNE kirjoitin suru-uutisista.
Jonkin aikaa jouduttiin etsimään Piffille uutta kaveria, mutta lopulta sellainen löytyi Raahesta.
Ja pian Sims muutti meille ja kaikki näytti olevan OK.
Piff hyväksyi uuden vauva-kaverin ja otti sen hoitaakseen.
Muutama viikko sitten huomasin, että Piff alkoi käyttäytymään oudosti.
Se yritti koko ajan pois akvaariosta ja oli jotenkin levoton.
Kuitenkin terve ja hyvinvoiva.
Tarkistan päivittäin, että gerbiileillä on kaikki hyvin.
(Vaikka ne on Jesperin gerbiilejä, niin aina aikuisella on hoitovastuu)
Tarkistan että niillä vettä ja ruokaa sekä sen että gerbiilit itse voivat hyvin.
Keskiviikkona illalla ihmettelin mitä Sims touhuaa ja miksi Piff on kaivautunut syvälle puruihin.
Kun katsoin tarkemmin, niin näin että Sims repi Piffiä.
SE SÖI SITÄ!
Herran Jumala, meinasin pyörtyä.
Jossain vaiheessa päivän aikana Piff oli menehtynyt ja nyt Sims söi sitä.
Maha oli vedetty auki ja sisälmykset oli ulkona, toinen etujalka oli purtu irti.
Ei auttanut muu kuin ryhdistäytyä ja poimia pois Piff.
Tietysti Krister on reissuhommissa ja minä yksin pojan kanssa.
Piff ja Bamse on nyt pakkasessa ja odottaa hautajaisia.
Ne haudataan samaan hautaan kun Krister tulee kotiin.
Sims on nyt yksin, mutta kaveria ei hankita sille.
Totuus on se, että nyt karsitaan eläinkantaa, tänne ei tule uusia eläimiä enää.
Mutta, miksi Piff kuoli?
Ei se näyttänyt sairaalta, ikää sillä oli noin 3,5 vuotta.
Gerbiilin elinikä on 3-4 vuotta, ehkä se kuoli vanhuuteen?
Vai tappoiko Sims se kun se saavutti sukukypsyyden?
Voi kun tietäisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti