Jos kuulutte johonkin Puskaradioon Facebookisa tai vastaavaan yhteisöön, ette ole voineet välttää kissavihaa joka on valloillaan siellä.
Ihmisiä häiritsee ihan hirveäsi vapaana liikkuvat kissat.
Ollaan loukuttamassa niitä, viemässä löytöeläinkoteihin, ollaan jopa valmiina ampumaan ne hengiltä.
Ymmärrän kyllä, että kollin pissa haisee hirveälle.
Ja onhan se inottavaa kun ne tekee tarpeensa kukkapenkkeihin tai hiekkalaatikoihin.
Mutta, mikä saa ihmiset vihaamaan niin silmittömästi?
Meillä on kolme kissaa; Nalle, Tassu ja Tiuku.
Kaksi leikkaamatonta kollia ja leikattu narttu.
Meidän kissat kulkevat vapaasti ulkona.
Ne voi olla viikkotolkulla pois kotoa ja yhtäkkiä ilmaantua oven taakse.
Yleensä ne kuitenkin käy kotona syömässä kerran päivässä.
Ne huolehtii siitä ettei meillä ole tuholaisia pihalla.
Paitsi Tassu joka syö ainoastaan kaupan purkkilihaa.
Toki siinä sivussa voi henkensä menettää muutama pikkulintu ja orava.
Mutta enemmän lintuja lentelee ikkunoihin ja oravia jää auton alle kuin meidän kissat niitä tappaa.
Sit on nämä henkilöt jotka valittavat koirankakasta.
Jos asuisin keskustassa, poimisin kakat.
Nyt kun kuitenkin asun metsässä, en todellakaan poimi kakkoja.
Oman pihan kakat toki haravoin/lapioin ja heitän metsään.
7 viikkoinen Hertta-tyttö
Myös ihmisiä, joitten koirat karkaa, syyllistetään eläinten laiminlyönnistä.
Meidän pihalla käy naapurin koira lähes päivittäin, eikä se mua haittaa.
Miksi haittaisi, ei se mitään pahaa tee.
Ja jos se kakkaa, niin sit me siivotaan se pois.
Meidän Igor on melkoinen Houdini ja karkaa ovesta kuin ovesta.
Eihän me sitä tahallaan päästetä vapaaksi, se vaan osaa avata kaikki ovet.
Tästä eräs naapurin rouva haukkui minut pystyyn.
Seisoin yöpukusillani pururadalla, pidin Igoria kaulapannasta (olin juuri saanut kiinni sen) ja otin vastaan haukut naapurilta.
Pyysin anteeksi ja yritin kertoa, että Igor karkailee, mutta ei se halunnut kuunella mua.
Tämän episodin jälkeen kielsin heitä ulkoilluttamasta omaa piskiään meidän yksityistiellä.
Josta tietysti sain haukut ja naapurin rouva oli sitä mieltä, että hänellä on oikeus paskottaa koiraansa meidän pihalla.
Ei ole kuitenkaan mammaa näkynyt meidän pihalla enää.
Mutta, jos jokin saa minut näkemään punaista se on hevostyypit.
Nämä maailmanomistajat saavat omasta mielestä kulkea missä vain koniensa kanssa ja muitten on hypättävä ojaan kun he tulevat.
Täällä meidän lähistöllä on muutama talli, mutta eräs tallinomistaja luulee omistavansa lähimetsät.
Se jopa järjestää kaupallisia ratsastusretkiä lähimaastoon.
Ja tämä lähimaasto sattuu olemaan meidän maita.
Meidän tietäkin käytetään kun konit viedään ja haetaan laitumelta.
Saadaanko me siitä mitään?
Ei tietenkään, HEILLÄ on oikeus kulkea missä vain.
Kun viime viikolla taas kaksi ratsastajaa tuli meidän tietä meidän pihalle, hyppäsin kenkiin ja juoksin heidän peräänsä.
Se on loputtava nyt, me EI olla raivattu metsää ja tehty kallis tie jotta muut voivat käyttää sitä vapaasti, varsinkaan heidän yritystoimintaan.
Pyysivät anteeksi, mutta se ei auta.
Meillä on kyltti joka ilmoittaa yksityisalueesta.
Onko kaikki hevosihmiset lukutaidottomia?
Lukutaidottomia kuten hiihtäjät ja suunnistajat.
Olen päättänyt, että nyt laitan kaikkien kusijoitten kuvat Muhoksen Puskaradioon ja pyydän vaimoja hakemaan miehensä pois meidän pihalta tai sit ne loukutetaan.
Näinhän hekin tekevät, laittavat kuvia naapureitten kissoista Puskaradioon.
Hukassa oleva suunnistaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti